Kummitustarinoita Kimalan "Siipekistä"
KARTANOIDEN KUMMITUKSET
- Kimalan 'Siipekki' eli Adam Ambrosius Zidbäck
Kimalan kartanon yhdistäjä Adam Ambrosius Zidbeck (myös Zidbäck; perimätiedon mukaan Adam Ambrosius halusi käytettävän 'Zidbeck'-muotoa) (4.4.1755-11.11.1802) kuoli 47-vuotiaana vuonna 1802. Vielä 1950-luvulla lapsille kerrottiin tarinaa Kimalan vintille hirttäytyneestä 'Siipekistä'.
"Kimalan kartanon kummitus oli nimeltään Zidbäck ["Siipekki"; PT huom.]. Zidbäck oli Someron kirkkoherran poika, josta tuli Kimalan isäntä vuonna 1779 [po. 1788 (1/2), koko kartanon hän yhdisti vuonna 1799; PT], ja hän kuoli vuonna 1802. Hän oli rikas, ja tarinan mukaan kummittelee siksi, että pitää silmällä, miten jäämistöä kohdellaan. Kimalan kummituksen tarinasta on muitakin versioita.
Yhden tarinan mukaan Kimalan kartanon nuori herra oli niin komea, että hänestä kilpailtiin. Nuorukainen oli luonteeltaan hurja ja tuli kuuluisaksi syntisestä elämästään. Hän vietteli kolme kaunista hurskasta neitoa ja ilmoitti kaikille hääpäivän. Sitten hän houkutteli kaikki kolme neitoa Kimalan saunaan ja poltti heidät sinne. Eräänä aamuna nuori herra löydettiin kuolleena kartanon oven edestä. Hänet vietiin käärinliinoissa hautaan, mutta seuraavana aamuna kirkkoon tullutta lukkaria kohtasi kolkko näky, kun ruumis seisoi nojallaan kirkon ovenpielessä. Ruumis haudattiin uudelleen, mutta taas ruumis palasi kirkon ovipieleen. Sama tapahtumasarja toistui pariin otteeseen. Lopulta ruumis muumioitui, ja kansa alkoi kutsua kirkon ovipielessä seisovaa ruumista "Pitkäksi Pienaksi".
Hämeen Härkätiellä, s. 96-97
Siipekki kummitteli yläkerrassa"Anoppini varhaisemmista esi-isistä on mainittava erikoisesti Johan Axel Zidbäckin isä Adam Ambrosius Zidbäck (1755-1802). Hän toimi Åvikin lasitehtaan isännöitsijänä Somerolla ja omisti Kimalan kartanon, johon hän teetti kaksikerroksisen, taitekattoisen päärakennuksen. Kimalan omisti myöhemmin rovasti Henrik Konsin, jonka pojantytär rouva Agda Forsblom kertoi 1950 kirjeessään Marjan [Virrankosken vaimo] äidinisälle J[ohn]. E[lis]. Zidbäckille, että Adam Zidbeck oli kuoltuaan jäänyt Kimalan yläkertaan kummittelemaan. Kaikki somerolaiset tiesivät, ettei vieras saanut yöpyä kartanossa kysymättä: "Antaaks Siipekki yösijjaa?" Talossa usein käynyt kätilö meni kuitenkin yöksi naapuriin, kun Siipekki "kolasi" niin pelottavasti Kimalassa. Marjalle tämä on ylpeyden aiheena: "Kartanonherroja on esi-isänä vaikka kenellä, mutta kuinka monella on aito kartanon kummitus?"
Emeritusprofessori Pentti Virrankosken kirje
Pertti Toukkarille 20.8.2005
Savikuoppa & kulissi
Somerolaissyntyinen professori Severi Parko kirjoittaa lapsuutensa (1940-luvun) Someroa ym. luotaavassa essee-runo-muistelma -teoksessaan Kimalasta pariinkin otteeseen. - Parko jopa visioi, että Kimalan kohtaloksi tulee Harjun kartanon tavoin - purkaminen:
"Pitäjän halki virtaa vesistö. Sen varrella lahoavat entiset säterikartanot. Niin kuin Harju on purettu, purettaneen ennen pitkää Kimala, ainakin jompikumpi talo. Taksvärkki on tehty."
Yritys muistiinpanoksi -esseessä on pikku juttu Svenssonista, joka oli "suuri mies, kauppiassäätyä. Hän matkusti Varsinais-Suomen puolelle noitaa tapaamaan. Neuvonpito venähti. Ehtoo jo alkoi pimetä. Noita kysyi:
- Kuinkas tahdot kotio päästä: niin kuin ihmisen ajatus vai niin kuin koirasteeren lento? Enempää miettimättä Svensson vastasi:
- Ihmisen ajatus. Siinä silmänräpäyksessä hän tajusi istuvansa omassa pihassaan, tyhjässä pyykkisaavissa. Loppuikänsä äijä katui väärää valintaansa.
Jos koirasteeren lento tuntui liian kesyltä, pyysimme Eevalta kauhujuttua:
- Kerro Kimalan ylioppilaasta.
- Siipekki-vainaan aikana kävi Kimalassa vieraana nuori herra, eräs ylioppilas. Vieras meni viimeisenä saunaan, ei yksin, piiat huomasivat, vaan Paholaisen seurassa. Aamulla löytyi saunasta ylioppilaan kuiva nahka."
Severi Parko, Savikuoppa ja kulissi, s. 16-17
Oy Amanita Production Ltd,
Kirjatoukka Ky, Somero 1984
Severi Parko kirjoittaa ylläolevan teoksensa loppusanoissa PÄÄTTÄMÄTTÖMÄN PÄÄTÖS:
"Jos olisin kehdannut lähettää nämä sivut lapsuudenystävälleni Seija Hagelbergille, omistaisin ne hänelle."
* * *
Seija Hagelberg, nykyisin Saari, asuu Forssassa. Hän sanoo äitinsä, kirjassa mainitun Eevan, kuolleen 90-vuotiaana vuonna 1993.
Eeva Hagelberg kertoi lapsille mielellään kummitustarinoita, joita erityisesti Kari (Severi) Parko kovasti häneltä kärtti.
'Siipekistä' Eeva oli kuullut Iisakin Mantalta, joka oli nuorena ja kauniina ollut Kimalassa piikana Konsinien aikana joskus 1880-1890-luvulla. Manta asui Hagelbergin perheen naapurissa.
Siipekki kulki Kimalan vintillä ja tuli joskus pimeässä piikoja vastaan. Manta oli itsekin nähnyt sen. Kerrottiin, että Siipekki oli tappanut nuorena vaimonsa ja siksi kummitteli.
Seija Saari PT:lle puhelimitse 5.3.2003
* * *
"Yläkerta oli tyhjänä suuria juhlia lukuun ottamatta (esimerkiksi Ailin ja Arvon häät) tai kesällä, jolloin lapset nukkuivat siellä. - Ja silloin siellä kummitteli! Salissa ajoi joku polkupyörällä ympäri niin helkkaristi ja löi nyrkillä poikien oven yläpuolelle. Ja kaikki lapset olivat jäykkänä kauhusta piiloutuen Paavon ja Pentin sänkyihin."
Aili Koskinen o.s. Nuotio muistelee nuoruuttaan Kimalassa
Kaarlo Merimaan tarinoita Siipekistä
Kaarlo Merimaa vietti lapsuuden kesiään Kimalan kartanossa ja kartanon kesähuvilassa Kiviniemessä. Kimalassa hän kuuli tarinoita Somerolta, jotka kiehtoivat hänen mielikuvitustaan ja joista hän ammensi kertomustensa aiheet. Näitä kertomuksia hän kertoi mielellään meille lapsille ja meidänkin mieltämme ne ovat jääneet niin paljon kiehtomaan, että päätimme koota ne yhdeksi kokonaisuudeksi.
Kaarlo Merimaan Elsa-äiti (s. 1872) oli Oskar Konsinin tytär.
"Isä oli sodan aikana Forssassa suojeluskunnan palveluksessa ja toimi siellä valistusohjaajana. Tämä kuva on varmaan viimeisiltä ajoilta, siis ehkä vuodelta 1944, jolloin Kalle käytti vielä asepukua. Sitten suojeluskunnat lakkautettiin ja isältä meni työpaikka alta. Kuva markkeeraa kirjoittamista ja on siis samalla niiltä ajoin kun hän jo kirjoitteli kertomuksiaan."
- Kirjailijan pojan, Erkki Merimaan, viesti PT:lle 19.3.2013.
* * *
Karl-Erik (Kaarlo) Merimaa (aik. Mannström; 13. huhtikuuta 1902 Haapajärvi - 18. elokuuta 1969 Helsinki) oli suomalainen apulaisjohtaja ja nuortenkirjailija. Merimaan vanhemmat olivat proviisori Akseli Johannes Merimaa ja Elsa Eleonora Konsin. Hän pääsi ylioppilaaksi 1922 Turun lyseosta. Merimaa asui sittemmin eri puolilla Suomea ja työskenteli toimittajana, suojeluskuntajärjestössä valistusohjaajana, Kansanhuollon virkailijana ja viimeksi Mikkelin vankilan apulaisjohtajana. Merimaan tunnetuin teos on nuortenkirja Takapihan sankareita, josta on tehty myös elokuva. (Wikipedia)
"Ukko Konsin kovana"
Ja eräänä aamuna, kun metsänhoitaja huonosti nukutun yön jälkeen pistäytyi puutarhaansa, oli tuho tavallista suurempi. Silloin ukko Konsin jo sydämistyi. Jotakin oli tehtävä. Ehdottomasti. Ja siltä sijaltaan hän painui huoneeseensa ja panosti haulikkonsa suolalla. Hän oli tosin väsynyt. Mutta siitä huolimatta hän seuraavan yön hiippailisi puutarhassaan ja auta armias silloin kutsumattomia vieraita. Armotta hän ampuisi.
Kartanon koreudestaan kuulut tytöt
Siellä he tietenkin tapasivat myös ukko Konsinin, joka heti tuohtuneena kertoi heille omenavarkaista ja vakaasta päätöksestään valvoa yön puutarhassaan ja rutosti karkottaa sieltä kutsumattomat vieraat.
Se oli oikein nuortenkin mielestä. Niin rauhoituttiin vähitellen ja totivehkeet kannettiin pöytään. Puhe siirtyi ikäänkuin itsestään yliopistoon ja sen osakuntien harrastuksiin. Ukko Konsin innostui. Eikä se ollut lainkaan kummaa, sillä hän oli aikoinaan innokkaasti osallistunut ylioppilaselämään ja kiertänyt kuoron mukana Suomea pitkin ja poikin antamassa konsertteja tulevan ylioppilastalon hyväksi. Nyt oli talo kohonnut. Ja ukolla oli kyseltävää. [kts. laulukirjat]
Nuoret kertoivat kilvan. Välillä metsänhoitaja itsekin intoutui kuvaamaan omia ylioppilasaikojaan eikä laskenut kuulijoitaan tyttäriensä seuraan, vaikka nämä siitä tämän tästä kainosti vihjailivat.
Ukko alkoi nyökkäillä
Pettyneinä he hyvästelivät, astelivat Avellanien puolelle ja pysähtyivät hetkeksi keskustelemaan talon pihamaalle.
Silloin he yhtäkkiä kuulivat Kimalan oven narisevan ja huomasivat ukko Konsinin marssivan pyssy olallaan puutarhaansa. Nopeasti he piiloutuivat pensaiden suojaan ja kohta sieltä kaksi valpastunutta silmäparia tarkkaili visusti ukon edesottamuksia.
Metsänhoitaja oli lujaluontoinen mies, joka pysyi päätöksissään. Siksi hän väsymyksestään huolimatta oli heti ylioppilaiden lähdettyä sonnustautunut suolapyssyineen matkaan.
Sänky puutarhaan
Silloin hänen päähänsä yhtäkkiä pälkähti oiva aate. Entäpä jos hänellä olisikin täällä sänky? Siinä hänen olisi mukava venytellä. Ja sieltä hän voisi peiton alta kenenkään huomaamatta tirkistellä puutarhaansa. Sänkyä kun tuskin kukaan puiden alta havaitsisi. Ja mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä viettelevämmäksi se kävi.
Sillä välin olivat ylioppilaatkin jo alkaneet kyllästyä turhaan odottamiseen ja olivat juuri aikeissa lähteä, kun he yhtäkkiä huomasivat ukon tarmokkaasti harppovan kohti kartanoa. Nyt oli jotakin tekeillä, he päättelivät ja pysähtyivät jännittyneinä. Eikä aikaakaan, niin he näkivät Konsinin yhdessä renkinsä kanssa raahaavan sisältä sänkyä pihalle, kantavan sen puutarhaan ja asettavan sen omenapuun alle. Silmät ällistyksestä selällään he katselivat, miten ukko heittäytyi pyssyineen sänkyyn, miten renki peitteli hänet sinne huolellisesti ja asteli sitten takaisin taloon.
Vartiomies nukkui!
Vekkuli välähti
Hetkeä myöhemmin olivat kaikki neljä sängyn ääressä. Metsänhoitaja tuntui vetävän yhä sikeätä unta. Varovasti tartuttiin sänkyyn, kohotettiin. Ukko Konsin ei hievahtanutkaan. Kuorsasi vain edelleen, kun sänky kohosi ja lähti hiljalleen kulkemaan kohti rantaa vankkojen käsivarsien kannatellessa sitä tasaisesti ja kallistelematta.
Siellä oli rantaan kiinnitettynä avara pyykkilautta. Sille asetettiin nyt sänky hiljaa ja varovasti. Sitten lautta irroitettiin rannasta, työnnettiin verkalleen etäämmälle ja annettiin seipäillä vauhtia.
Ja kohta kuului peilityyneltä järveltä metsänhoitajan tasainen kuorsaus.
Tuulensuun mutkasta kohti pappilaa ja kir-
konkylää..."
Härkätietä 1900-luvun alussa nykyisen Kima-
lantien risteyksen paikkeilta Pyölistä Some-
ron keskustaan päin. Paikka tunnettiin ennen
Tuulensuuna.
Kuva Juha Tammen kokoelmista teoksessa
Lahdenkylän eilispäivää. 500-vuotisjulkaisu,
s. 12. Toimittanut Timo Alanen. Somero 1992
Zidbäck ruvennut kummittelemaan
Mitä hän silloin ajatteli tai sanoi, siitä ei kukaan tiedä. Hiljaisena ja varovasti ympärilleen vilkuillen hän kuitenkin hiipi kartanoonsa, missä ensi töikseen herätti rengin ja lähetti hänet noutamaan Ryhdän rannasta sängyn. Mutta yöllisestä vartioinnistaan hän jyrkästi kieltäytyi kertomasta mitään. Hän ei sietänyt edes kuulla siitä mainittavan. Ja kun metsänhoitaja oli ankara mies, niin vaiettiin kartanossa koko asiasta.Mutta kylällä sen sijaan kuiskuteltiin kauhistuneina.
- Nyt se Zidbäck vasta onkin ruvennut kummittelemaan. Kantoi yöllä vorsmestarin sänkyineen päivineen rantaan, asetti sen siellä lautalle ja työnsi ties kuinka kauaksi järvelle. Eikä vorsmestari uskaltanut edes inahtaa.
Se oli kyllä niin kamalaa, että sinä syksynä ei sitten enää kukaan kutsumaton uskaltautunutkaan yöllä Kimalan puutarhaan."
KAARLO MERIMAA
Someron Joulu 1967
* * *
A. A. Zidbäckin arvoituksellinen
kuolema?
Zidbäckin kuolemaan liittyy jotain mystistä. Muistan, kuinka lapsia pelo teltiin vielä 1950-luvulla 'Siipekillä', talon vintissä lymyävällä kummituk sella. Kerrottiin, että Zidbäck olisi hirttäytynyt ullakolle. Myös Konsin- sivulla olevassa Kaarlo Merimaan kirjoituksessa viitataan samaan. En ole löytänyt Someron kirkonkirjojen kuolleiden luetteloa vuodelta 1802. Onko sellainen olemassa vai ovatko kirkonkirjat kadonneet?
"Tapahtui Kimalan kartanossa"
Kaarlo Merimaan artikkeli Someron Joulussa 1964
(Väliotsikot, lihavoinnit ym. PT)
"Syksyisten iltojen pimetessä ja kartanon poppelien känsäisten oksien kurkotellessa alastomina kohti hämärtyvää taivasta, siivitti luonto mielikuvitusta.
Varsinkin sinä vuonna, jolloin talven tulo viivästyi kovasti. Oltiin jo joulun kynnyksellä. Mutta yhä laahasivat pilvet matalalla ja antoivat tämän tästä vettä niin, että mustaksi kuloutunut maa oli yhtä liejua. Tiet upottivat ja ihmiset pysyttelivät ankeina sisässä, missä kauhistellen kerrottiin oudoista kulkijoista ja ounasteltiin martaiden liikehtivän maantiellä.
Kimalan väentuvassa, jonka salaperäistä hämärää vain pari kituliaasti tuikkivaa pärettä leikkasi, tuntuivat haltijat ja menninkäiset liittyvän kumman todellisuustuntuisina elämänmenoon. Siellä tiedettiin Zidbäckin - kartanon kummituksen - näyttäytyneen karjapihalla ja Lerpakan emännän, jonka pirun sanottiin pääsiäisyönä torpan palaessa korjanneen uunin pankolta, huhuilleen sieluaan Saarentaan tien varressa.
Ties häntä. Mutta se kiihotti. Ja veti puoleensa.
Varsinkin kartanon nuoria tyttäriä, joiden jännittynyttä mielikuvitusta väkevä tarina ruokki niin, että vuoteessakin vielä kylmät väreet vapisuttivat selkäpiitä. Siksi Kimalan "forsmestari" (= Oskar Konsin, PT) olikin kieltänyt heitä viettämästä iltojaan pirtissä. Mutta kun silmä vältti, he ympärilleen pälyillen pujahtivat sinne. Ja kuunnelleen karmivaa tarinaa pelkäsivät sydän kurkussa isänsä ilmestymistä.
Juhani Lakio kesällä 1943?. Takana näkyvät työtupa, navetta ja makasiini, joka oli nykyisen Hupalan talon paikalla.
Juhani Lakio albumi 2008
Kimalan väentupa eli "työtupa"1960-luvulla. Emil Toukkari pitelee Vaittisen vikuria hevosta. Kärryillä "Sohvi" Vaittinen.
Kirjoitin Siipekistä pikku jutun Somerolla-antologiaan, joka julkaistiin Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 4.10.2013.
Juttu julkaistiin värillisenä Somero-lehdessä 22,10.2013.