Puutarhahistoriaa

ELIAS TILLANDSIN AKATEEMINEN PUUTARHA

Turun akatemian yhteyteen kuului sen perustamisesta eli vuodesta 1640 alkaen lääkekasvitarha, joka sijaitsi tuomiokirkon lähellä. Sitä nimitettiin useimmiten akatemian "ryytitarhaksi" (krydgårdh) ja kerran "kaalitarhaksi" (kålgård) varhaisissa lähteissä, ja siksi on joskus ajateltu, että se ei olisikaan ollut oikein "akateeminen" ja arvokas, vaan aivan tavallinen ryyti- tai kaalimaa. Tämä on väärinkäsitys. Turun akatemian tarha oli ensimmäinen yliopistollinen "hortus" koko Ruotsin valtakunnassa, eikä sitä varten ryhdytty luomaan mitään kansankielistä käsitettä, sillä tieteen kieli oli latina. Jos joku kirjoitti siitä ruotsiksi, hän käytti siitä tavanomaisia kasvitarhoista käytettyjä nimityksiä, koska muita käsitteitä ei ollut olemassa. Nykyistä puutarha eli "trädgård"-sanaa käytettiin tuolloin vain nimenomaisista "puu-" eli hedelmätarhoista.

(Kimalan isojakoasiakirjassa 1780-83 käytetään
mimityksiä 'kålland', 'kålshaga' ja yleisimmin
'kål Land'. Esimerkiksi:


"Häremot anförde de Räckola
boer, att ehuru de äga nog
trångt utrymme för sin tomt i
jämförelse af hvad rusthållen
må innehafver, kunna de dock
icke klaga öfver någon trängsel
utan äro nögde med hvad de
till Tomtställe nyttjat, hälst
de igenom byte med Titz, förmod-
ligen kunna komma tillägande af
dess kålland som omkring deras
hus är belägit,
och på denna
plan äga tillfälle till större
utrymme, om sådat framdeles skulle
larfvas, tilläggandes äfven, att
deras hus såsom gamla och bosättiga
icke tåla någon rubbning, samt att
ingen tillgång på skog här finnes
till nybyggens anläggande, men hvad
lagligheten och beqvämligheten af
deras utåkrar vidkommer, hade de
sig icke vara angelägne om, emedan
detta hemman vidkäntes i flere år,
denne svårighet som nu är i fråga,
och dett utom hemmannets skada."
- PT)

Piirros Turun akatemian puutarhasta
vuodelta 1760. Puutarha sijaitsi Aura-
joen rannassa nykyisen Sibelius-museon
paikalla.
Pentti Alanko - Pirkko Kahila,
Ukonhattu ja ahkeraliisa. Perinteiset
koriste- ja hyötykasvit, s. 13
Keuruu 1994, Tammi

Monet Turun akatemian tarhassa viljellyistä lääkekasveista olivat tietysti tavallisia ryytimaan kasveja, Akateemisista lääkekasvitarhoista kehittyi myöhemmin kasvitieteellisiä puutarhoja, mutta sellaisia ne eivät olleet vielä 1600-luvulla. [---] Ei ole siis syytä epäillä, etteikö Turun akatemian lääketieteellinen tarha olisi vastannut 1600-luvun yleistä tasoa, varsinkin sen jälkeen kun Elias Tillands [myös Tillandz; PT] tuli sen esimieheksi vuonna 1670.

Eeva Ruoff, Vanhoja
suomalaisia puutarhoja, s. 39
Helsinki 2001, Otava
 

Amerikantuomisina aitaorapihlajaa ja amerikanjalopähkinää

"Kalm teki kuuluisan kasvienkeruumatkansa Pohjois-Amerikkaan vuosina 1748-51 ja toi sieltä mukanaan paljon kasveja kokeiltavaksi Turkuun. Vaikka suurin osa näistä Amerikan-tuomisista osoittautuikin sopimattomaksi ilmastoomme, muutamia lajeja on vieläkin viljelyssä puutarhoissamme kuten tuomipihlajaa, säleikkövilliviiniä, aitaorapihlajaa, amerikanjalopähkinää ja hopeavaahteraa."

Pentti Alanko - Pirkko Kahila,
Ukonhattu ja ahkeraliisa. Perinteiset
koriste- ja hyötykasvit, s. 12
Keuruu 1994, Tammi



 Muutoin hän pitäytyi traditionaalisessa geometrisessä suunnittelussa, joka oli silloin edelleen suosittua koko Manner-Euroopassa. Mittausopillista säännöllisyyttä pidettiin kauniina ja jopa luonnonmukaisena. Senaikaisen maailmankäsityksen mukaan Jumala oli luonut maailmankaikkeuden selkeiden matemaattisten periaatteiden mukaan, geometristen muotojen noudattaminen oli siis aitoa jumalallista kauneutta. Luonnossa vallitse tosin epäjärjestys maan päällä, mutta se oli asetettu ihmisille koettelemukseksi heidän monien syntiensä takia.

Pietari Kalm piti kahteen otteeseen puutarhaopin luentoja Turun akatemiassa. Niistä on säilynyt eräiden opiskelijoiden tekemiä muistiinpanoja. Ne välittävät meille elävän kuvan siitä, mitä Kalm piti olennaisena suomalaista porvarispuutarhaa suunniteltaessa. Puutarha tuli perustaa suorakaiteen tai nelikulmion muotoon, jonka sivun pituus oli 70-80 kyynärää (42-48 metriä). Sopivan kokoinen puutarha oli siis noin 1/4 hehtaarin suuruinen. Se tuli ympäröidä aidalla tai pensasaidalla ja jakaa neljään keskenään yhtä suureen osaan, joiden koko oli 30 x 30 kyynärää (18 x 18 metriä). Ne ympäröitiin marjapensasaidanteilla. Osien nurkkiin ja sivujen keskivälille istutettiin hedelmäpuut. Jokaiseen puutarhaan tuli siis periaatteessa 32 hedelmäpuuta. Tähän tapaan sommiteltuja puutarhoja oli ollut Italiassa jo 1500-luvulla. Siellä puiden varjo suojasi kukkia ja vihanneksia liian paahteiselta auringolta. Pohjoismaissa puista oli tässä suhteessa ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta vanhat traditiot ja kauneusihanteet olivat juurtuneet syvälle, ja puut toivat puutarhoihin rytmiä ja vaihtelua niin että ne vaikuttivat viehättävältä.

Eeva Ruoff, Vanhoja
suomalaisia puutarhoja, s. 50-51
Helsinki 2001, Otava

MUOTOPUUTARHAN
PEHMENTYVÄT PIIRTEET

1700-luvun loppupuolella havaittavissa ollut kiinnostus maisematyylistä puutarhasuunnittelua kohtaan ei näytä jatkuneen välittömästi Suomen sodan jälkeen. Päinvastoin, puutarhat laadittiin usein enemmän tai vähemmän traditionaaliseen, mittausopilliseen tyyliin. Ilmiölle on löydettävissä vastaavuuksia Euroopan mantereelta samalta ajanjaksolta.

Etenkin Ranskassa oli pitkään pyritty uudistamaan oman maan kansalliseksi koettua muotopuutarhatyyliä. Napoleonin valtaannousu antoi sille uutta kimmoketta. Empire-ajan puutarhoille etsittiin inspiraatiota antiikista ja Napoleonin valloittaman Italian vanhoista suoraviivaisista puutarhoista. Englannin kanssa oltiin sodassa eikä vihollismaassa kehittynyttä maisemapuutarhatyyliä pidetty arvossa.

Nämä seikat ovat todennäköisesti vaikuttaneet Suomen 1800-luvun alkuvuosikymmenien puutarhasuunnitteluun. Sivistyneistön kulttuuritausta oli vahvasti ranskalaisvaikutteinen. Englantiin päin oli vähän kulttuurisuhteita eikä englantilaisella puutarhatyylillä ollut enää sitä uutuudenviehätystä, joka sillä oli edellisellä vuosisadalla ollut. Kun Ranskasta oli - kiitos Napoleonin - ainakin joksikin aikaa tullut uudelleen Euroopan johtava valtio ei ollut mielekästä seurata englantilaisperäisen puutarhasuunnittelun teorioita. Sitä paitsi 1800-luvun alun nimekkäimmät englantilaiset puutarhasuunnittelijat, Humphry Repton ja John Claudius Loudon, olivat itsekin sillä kannalla, että oli oikein ja mielekästä suunnitella rakennuksen lähellä sijaitsevat puutarha-alueet suoraviivaisiksi.

Kovia kokeneessa Suomessa vanha, mittausopillinen puutarhasuunnittelu on saattanut myös tuntua luotettavalta ja turvalliselta uusissa epävarmoissa oloissa. Vasta kun taloudelliset ja poliittiset olot olivat alkaneet tasapainottua uskaltauduttiin suunnittelukokeiluihin, jotka vaativat varoja ja pitkäjänteisyyttä. Ruotsissakin pidettiin suoraviivaisia muotopuutarhoja pitkään arvossa. Eräässä Ruotsin puutarhaseuran lehdessä ilmestyneessä artikkelissa nimeltään Trädgårdsestetik - puutarhaestetiikka - pidettiin puutarhan vanhakantaista, ruutumaista jäsentelyä itsestään selvänä vielä 1830-luvulla. Seuran puutarha oli kyllä sommiteltu maisemapuutarhatyyliin, mutta sen suunnittelija oli saksalainen, ja jos Porthan olisi nähnyt sen, hän olisi todennäköisesti arvostellut sitä yhtä purevasti kuin Brinkhallin puutarhaa 40 vuotta aikaisemmin (ks. s. 109).  
Eeva Ruoff, Vanhoja
suomalaisia puutarhoja, s. 126
Helsinki 2001, Otava

Kuvateksti

Näkymä Paakarlan kartanon puistosta,
vasemmalla uusgoottilainen huvimaja.
Puisto oli tunnettu mahtavista tammis-
taan, joista eräs oli niin suuri, että
neljä ihmistä mahtui sen onton rungon
sisälle. Huvimajojen lisäksi puistossa
oli muun muassa erakkoluola, kuten Fa-
gervikissa. Puisto oli yleisölle avoin ja
turkulaiset kävivät siellä mielellään kä-
velemässä. Salmen toisella puolella näkyy
Ruissalon rantaa. Käsin väritetty litografia
Johan Knutsonin piirroksesta 1840-luvulta.

Maisemia Suomesta, Z. Topeliuksen ja
hänen taiteilija-aikalaistensa kuva teoksen uudelleen
toimittaneet Matti Klinge ja Aimo Reitala. Otava/Keuruu 1987.
- Kuva Finland framstäldt i teckningar -teoksen (1845-1852) väritetystä laitoksesta, s. 19


"Piirros on hyvä esimerkki klassismin maisemaihanteiden voimasta kuvan alueella. Ruissalon vehmas saari tammilehtoineen sai kyllä innoittuneen kuvauksen Topeliuksen kynästä, mutta piirtäjälle sen luonnonmaisema tarjosi vielä huonosti aiheita. Vuonna 1845 saari oli saatu Turun kaupungille ja palstoitettu varakkaiden turkulaisten huvilatonteiksi. Rakennetun ja hoidetun Ruissalon idylli oli vasta alkamassa.

Knutson onkin turvautunut Pohjoissalmen toisella puolella sijainneeseen Paakarlan kartanon puistoon, jonka leikatut pensasrivit ja tammien varjossa kohoava uusgoottilainen huvimaja ovat tehneet häneen suuremman vaikutuksen. Veden takana oikealla näkyvä Ruissalon ranta jää toisarvoiseksi. Kuvausta on elävöitetty puun alla haaveilevalla luonnonihailijalla ja lehmillä, jotka eivät kuitenkaan kuulu tähän puistomaiseen ympäristöön. Henkilöhahmo viittaa ehkä runoilija Mikael Choraeuksen muistoon näissä maisemissa."

mt. s. 18 



METSÄASETUS 1664

Henry Väre & Seppo Oja, Metsätammi Ruotsin
vallan ajan metsäasetuksissa.
Sorbifolia 2/2013, s. 70

Kuningatar Kristiina antoi Ruotsin valtakunnan ensimmäiset metsää koskevat asetukset maaliskuussa 1647. Asetuksia ei painettu suomeksi. Kaarle XI:n holhoojahallituksen tekemien lisäysten jälkeen kaikki kolme asetusta julkaisiin elokuussa 1664. Ne käännettiin myös suomeksi, mutta niitä ei ole säilynyt yhtäään kappaletta jälkipolville.

Asetus hedelmää kantavista puista oli asetettu suojelemaan etenkin tammia, ja ne määrättiin kruunulle kuuluviksi. Myös pyökki [bööki], omenapuu, ruotsinpihlaja [oxeli] ja tuomi mainitaan.

Vuoden 1734 metsäasetuksen yksi säädös kielsi sikojen päästämisen terhometsään; tämä oli voimassa 1900-luvun alkuun asti. Kaadetun hedelmäpuun, tammen, vaahteran, lehmuksen, jalavan tai saarnen tilalle piti istuttaa uusia puita tilalle. Laivojen mastoiksi kelpaavat "isorakennuksen puut" suojeltiin myös erikseen annetuilla asetuksilla. Vuoden 1757 asetus kielsi sakon uhalla tammimetsien hävittämisen.

Tammi oli vuosisatojen ajan strategisena puuna valtakunnan erityisessä suojeluksessa, koska vain siitä voitiin rakentaa kunnollisia purjelaivojen runkoja. Isonvihan aikana 1700-1721 venäläiseet kaatoivat rannikon tammet rakennuspuukseen. Metsiköitä säilyi vain sisämaassa. Myös tammien kaskeaminen oli kielletty.


"Kuningalisen Maijestetin Säändö ja asetus / Caickinaisist hedelmän candawaisist metzän puist täsä waldacunnasa ja nijden istuttamisest. Techty ja parattu Herran päiwis cuin pidettin Stockholmis / wuona 1664. Prändätty Turusa / Pietari Hannuxen Pojalda Acad. Typ. Anno 1664.

ME Carl Jumalan Armosta / Ruotzin / Göthein ja Wendein Kuningas ia Periförsti / Suuri Ruchtinas Suomehen / Hertua Skånijn / Estinmaahan / Wiroin / Carelijn / Bremijn / Werdijn Stetijn Pomerijn / Cassubijn ia Wendijn / Försti Rygijn / Herra ylitze Ingerinmaan ia Wismarin / nin myös Rheinin Phalzgreiffwi Beijeriså / Gulichin / Clewin ia Bergin Herrtua. etc.

______________________
Seppo Oja on kirjoittanut asetuksen alkuperäisestä julkaisusta ja tekstin on tarkastanut Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
Teemme tiettäwäxi / että waicka tämä waldacunda / Meidän rakas jsänmaan sen tilan cautta että hän enimmäst pohian päin mailmasa maka / nin myös muiden syiden tähden / ey näy nin soweliaxi / quin muut maat hedelmäisten ia candawaisten puitten caswandon ia istutttamisen:

[originaalissa ei kappalejakoa eikä alleviivauksia]

cuitengin coska maan hywys ia hedelmälisys sowitetan puitten ia muiden caswandoin luonnon ia tilan cansa / nijn löytän sencaldaist täsä waldacunnasa ey ainoastans oleman / quin istutta taitan ia caswa / mutta wielä wahuemmast luonost ia omaisudest / qwin mones paicas mualla.

Erinomaisest caswa täällä meidän tykönäm muitten candawain puitten seas / Tammet suures palioudes / ia nin luiast ia cowast omaisudesta ettei sencaldaisi lensimeren wierest cohta löytä / iotca owat tarpeliset ey ainoast muihin huonen tarpeisin / mutta erinomaisest hywät sekä cauppa että sota laiwoin.

Mutta nin tule sekä tammi että Bööki / omena puut / tuomi / oxeli ia muut sijtä laist nin wäärin käytetyxi ia häwitetyxi / että myös waldacunda sijtä kärsipi ahdistuxen ia moni / cuin sijtä hyödytöxen taidais saada / täyty etzi mualda mailmasa hänen tarwetans / eli iärki paitzi olla ia mistata sekä itzelläns / että yhteiselle tarpelle wahingoxi:

sentähden Me olemme sen endisen Anno 1647. tämän pälle tehdyn asetoxen etemme ottanet / sen hywin ylitze catzonet / ia Meidän rackan waldacunnan Neuwoin cansa tutkinet / parandanet ia hyväxi löynnet / ne puutoxet quin sisältullet owat / ia metziä tähän asti palio häwittänet / cuinga ne tulis paratuxi / ia wijmein caickein oiennoexi päättänet ia asettanet ninquin seora.

I.
Että suurin ahkerus sijna pitä oleman että Tammet ia muut hedelmäliset puut / cuin metzäsä caswawat / erinomaisest omena puut / Bööki oceli / Tuomi / ey mahdais häwitettä iälken tulesaisten tähden: sillä pitä tämä oleman yxi yhteinen laki / ia caikilda mistä säädystä hän olis / ia waicka hän omast oikiudestans ia wapaudestans mahdais hakata candawaisi puita eli hänel sencaldaist laillisest myötä annetais / pitä waari otettaman että iocaitzen Tammen / Böökin / omena puun / oxelin / Tuomen sian quin pois hakatan / jällens häneld istutetan sowelian paickahan sijhen saman / eli liki / caxi nuorta puuta sama laia / ia olcon hänen ia hänen perilistens coriauxen alla nincauwan quin ne carian syömisest wariellan ia pois caswawat.

Jos iocu tätä laiskuttele tehdäxsens / eli anda ne nuoret puut catzomattomuden cautta poicki purda ia turmelda / wetäkön sacko iocaitzen nuoren puun edest 3. marcka colmen osaan / Meille / maanomistaialle ia khlacunnalle. Ja ios itze maan omistaia laiskuttele / eli hänen oikiudens langeta anda / nin astucon päälle candaia hänen oikiutens ia sians.

II.
Ey yhdelläkän ehkä cuka se olis / ole woima ia lupa hakata Tammij eli muita hedelmälisi puita yhteisist metzist / ainoastans Meidän ia crunun oikius pidetty.

Jos sijs lyötän yhteisis metzis ennen nimitettyi puita / quin taitan ilman maacunnan wahingota hakata / ia iocu löytän kihlacunnas / ioca nijtä tarwitze / hänen pitä käräjän menemän / ia siellä lupa ia tieto anoman Meidän maanherralda / kihlacunnan duomarilda ia lautamiehildä; iotca pitä nimittämän sijhen Meidän foudin eli nimitösmiehen / ynnä cuusi muuta hywä toimelista miestä / iotca catzowat ia käräiasä siitä toden sanowat.

Sanowat nämät ettei sencaldaist saa myötä anda / olcot kieltty; löytän sen tapahtuwa paitzi maacunnan wahingota / nin andakon iocatzen Tammen eli muun candawan puun edest / cuin hänelle sallitan caata ia maahan hakata 8.8. eli 4. marcka raha seniälken quin puut owat suuret eli pienet / ia tämä colmen osaan / Meille ia kihlacunnalle. Ja istuttacon iocaitzen puun edestä / quin hän hackais / caxi nuorta Tamme eli muuta candawaista puuta / ia pitäkön waarin nijsta / nincauwan ne carian syömisest pois caswawat / sillä sackolla cuin ennen sanottin nuorista puista.

Ja että caicki petos mahtais ennätettä / nin ey pidä yhtän puuta nin hakattaman ia pois wietämän / ennen quin sijtä waldacunnan jachtmestarin eli hänen alamaisellens sijnä maanpaikas / tietä annetu on / ia sama puu Cruunulda sijhen asetetulla wälicappalelle vlos merkitty. Saman lain alla olcon Miedän Admiraliteti.

III.
Hacka iocu Tamme / Bööki / omena puuta / oxeli / Tuome yhteisest metzäst luwata / hänen pitä sacko wetämän Meille 9. Dal: hop. rah. ia cuusi marka kihlacunnal / ia cuusi marka päällecandaialle / ia istuttaman caxi puuta iocaitzen sian iällens.

IV.
Jos muutamille iosacusa sallitan yhteises takamasa iäriestäns ia metzän asetuxen iälkin huhta hakata / nin catzocan se sama / ettei iocu Tammi eli muu ennen kirioitetuist candawaist puist löytä sijnä paicas quin kaske caatan eli poldetan / eli läsnä wieres.

Jos nyt iocu edes kirioitetuist candawist puista löytän siinä seas / eli siwusa ia se saa wahingon eli peräti poldetan / nijn wetäkön sacko se qwin huhdan omista / iocaitzen candawan puun edest cuin corwettu eli wahingoittu on / 9. Dal: hopia raha Meille / ia cuusi marka kihlacunnalle / nin myös cusi marcka påålle candaialle; ia istuttacon yhteisen metsään caxi candawaist puuta iällens / sillä tilalle quin sijnä colmannes punctisa sanottijn. Ja ne corwetut puut olcon hänen tarpeens ia hywäxens cuin sackon wetänyt on.

V.
Ne quin owat Riddarskapist ia wapaist / mahta hakata Tamme / Bööki ia muita candawi puita heiden perindöns eli läänins yxinäisis omaisuxis / iosa ey yhdengän muun osa eli iaco ole / ainoastans sijtä waariotetan / että nin he quin caicki muutkin istuttawat iällens iocaitzen puun edest quin hakatan / caxi nuorta puuta sian / ia pitäwät warieluxesa nincauwan että ne carian syömisest pois caswawat.

VI.
Jacamattomas metzäs ey ole yhdelläkän ridaaril eli wapal miehel oikiut eli walda hakata / eli hakata anda iotain candawaist puuta / muutoin iollei hänelle lupa annettu ole maanomistaijld eli nijldä quin nijden sias on heidän awoiman kirians cansa. Ja ios Meille ia Crunulle on osa sijnä / nin ey pidä sallittaman / paitzi Meidän Maanherran suosiota nin myös nijden tiedost ia neuwost quin sijnä maasa ombi / jahtin ia metzää miesten tilast.

Ja jos se nin löytäisin hyväxi ia ilman wahingota sallittawaxi / nin istutetan cuitengin iocaitzen wanhan puun sian iällens / nijden quin hakatan / caxi nuorta puuta / sillä tilalla quin sanottu on.

Löytän iocu Riddari eli wapamies / quin toisin ia ilman luwata hacka eli hakata anda caswawaisi puita iacamattomasa metzäsä iosa hänelle osa on: nin täyttäkön maanomistaille Äyrin ia cungin osan iälkin / sen wahingon / eli puiden hinnan -9. Dal: hop. rah. istuttacon caxi iocaitzen sian iällens / ia wetäkön sacko Meille / kihlacunnalle / ia maanomistaijlle / colmen osan 3. mar: iocaitzen candawan puun edestä: ja ios maanoistaiat owat wait / nin nauritkon päälenkandaia heidän oikiudens.

Mutta ios tammi metzä löytän iacamattomis takamais ia omistaiat ey sowi yhten / nin mengän se qwin hakata tahto käräiän ia anocan catzellmusta / iosa eroiteitan caickille omistaille heidän puunsa.

Coska se tapahtunut on / nin wallitcon cukin heidän puunsa: mutta ey ennen eikä toisin / sillä sakolla quin ennen sanottu on.

VII.
Ey yxikän Pappi eli Kirckoherra / sodan eli muu käskyläinen / eli Ryttäri taicka knihti heidän annetuis taloisans: ey myös wapaa mies hänen lainatuis / fordelis eli palckataloisans / nijsä / ioisa ey hänen ole wapautusta / perinnön eli wapauden oikiutta. Samalmuoto / ey yxikän werolinen


talonpoika / palio wähemmin Crunun eli Frelsi taloi idä hackaman / Tamme / Bööki / Omenapuuta / oxeli / Tuome omisa eli nijsä maisa quin hän asu päällä - 9. Dal; hop. rah. wahingolla Meille / Papild / wircamieheldä / Ryttärildä / knichtildä / weroliselda ia Crunun talonpoialda / iocaitzen candawan puun edest quin hän caata werolisen eli Crunun omaisuudest: ja maanomistaille / Ridderskapist ia wapaist sen edeest quin hakatan heidän länisäns / ia perindötaloin omaisudest; ia wielä päälisexi wetäkön sacko- 12. Dal. colmen osan / Meille / kihlacunnalle ia maanomistaialle / ios hän canda eli päälecandaialle ios se toinen sala / ia wahingon iällens ylös oietkon / muiten puiten istuttamiselle quin ennen sanottin.

VIII.
Löytän ioitacuita ia laillisest tiloitetan taicka iuresta eli ladwasta puita haktesans ia caatesans eli muulla työllä iongun Tammen turmellexi eli hedelmälisen puun / nin että se mätäne ia turmellaan iongun ajan sisällä taicka wastahakoisudeest / ei saadaxes tila sitä pois hakata nin quin kelpamatoind: Sen pitä nin pian quin hän laillisest sidottu on maaman manomistaialle- 9. Dal: ja sacko wetämän 3. osaan iocaitzen puun edest / ia istuttaman 3. nuorta udest jällens quin edelises Artiklis on sanottu?

Samal muoto on myös se aiwan hyödylinen / nin metzäin ylöspitämisexi käsketän että wuohen lehdixi tehdyt puut tuuleldacaatutt / mäihätyt ia Coiwut lehditt laitetut poldin puixi peratan / ennen quin iocu muu kelwolinen metzä caatan: ioc tätä wastan ricko sakoitettakon ehdolisest sen iälken quin wahingo coetellan olewan.

IX.
Löytän ennen nimitetyt hedelmäliset puut pellos eli nijtus / eli iosain sencaldaises paikas qwin taitais pelloxi eli nijtuxi rikotta / ia puut owat henelle wahingoxi / ia estexi: Nin andakon Maanherran sitä tietä Crunun puolest / isännällens ionga wapauden alla hän on.

Ja nin Maanherra tutkikon sitten Meidän puolestam / ia maan omaistaia wapaan Miehen puolest / ia nin quin todexi löytty on / andacon luwan ne wanhat puut pois hakata sitä wastan caxi nuorta iällens istutta / cuitengin nin että ne puut quin Crunun metzäst / hakatan pita ennen nimitetyl Crunun wäliappaleil vlosmerkittämän.

X.
Ey yhdelläkän pidä oleman sallittu eli luwallinen hakata ia kaata hedelmän kandawitapuita Meidän omisapaickois eli erimasa eli turmella puita carsimisella eli muilla tien merkeillä: ioca sitä rohkene tehdä ilman tiedot ia luwat / hän maxakon iocaitzen puun edest / quin hän caata ia turmele / Meille ia Crunulle / 24. Dal: hop. rah. ia istuttacon iällens 4. nuorta puuta / quin ennen sanottu on.

Nin myös sacko wetäkön colmen osaan Meille / kihlakunnalle / maanomistaille- 12. mar: hop. rah. ia nautitcon päälleandaia man omistaian oikiuden / ios hän sala ia hänen oikiudens wijwijttele.

Löytän nyt candauita puita Meidän omisa erimaisam iotca owat wanhudest / eli muutoin raukewaiset / ia paitzi wahingot mistata taitan nijtä Me annamma waldacunnan jachmestarille / ynnä Maanherran cansa luwan myydä muille iotca sencaldaisia etziwät sen maan edest / qwin heidän erinomainen oiennuxens edes päin pitä näyttämän. Cuitengin nin / että se quin nijtä hacka / istutta caxi muuta sian iällens iocaitzen edest qwin hän pois hacka.

XI.
Caickein nijden ylitze / qwin Meidän ia Crunun alla cohdastans tulewat / tahdomme Me että Meidän Maanherrat pitäwät catzelemuxen.

Ne iotca Meildä ia Crrunulda owat saanet taloia ja maita / nautitzewat itze oikiudens ia catzelmuxen caicken nijden ylitze iotca heille lainatut ia annetut owat; ios iocu täsä laiskuttelis / nin wastatcon Maanherra ia hänen alimaisens hänen wicans:

Mutta ios iocu Adeli eli Raiddarskapist ia wapaist / catzoisit läpi sormens ia ey lukua pidäis / hänen oikiudestans: nin pitä Meidän waldacunnan jachtmestari / nin myös Maanherra eli iocu muu heidän alimaisistans ottaman asian päälens / ia puhuman käräiän ia oikiuden edes / ia ey lackaman enen qwin syy tule rangaistuxi / ia se qwin on wijwijtellyt hänen oikiudins / olcon cadottanut sillä tawalla caicki mitä sen hän sijtä wahingost olis woittanut.

Riddarskapin ia Adelin / erinomaiset omaisudet heidän perindöinstäns ia omist taloistans owat vlos otetut / tästä waldacunnan jachtmestarin / Maanherran ia hänen alimaistens catzelmuxest.

Sitten wijmeisexi olcon itzecullakin aldis ia wapa / canda sen wijalisen päälle / ilman yhtän pelkämyst personan puolest / ioco päällecandaialle olis osa metzäs eli ey / ia nauticon täsä asias päällecandaian oikiuden.

Tämä qwin nyt edes kirioitettu on / ombi nin candauitten puiten nautitzemisest qwin ylöspitämisest Meildä sääty ia asetettu / ia Me tahdomme että tämä iäriestäns karäisä ia rastuwisa luetan ia ilmoitetan / nin myös Meidän Maanherralda ia muilda käskyläisildä / Duomareilda ia lautamiehildä / nin hywin qwin muilda ioiden tämä tule pidetän / täytetän ia noudatetan caikisa näisä puncteis nijn rakas qwin itzecullakin on rangaistost Meidän costome ia wihamme välltä.

Enämäx wahwudex olemme Me tämän Meidän Kuningalisel Secretillem nin myös Meidän corckiast cunniotettawan rackan Frw Muorimme / ynnä nijden muiden Meidän ia Meidän waldacundam Respective edesseisoiain ia hallitziain allakirioituxella wahwista andaneet.

Annettu Stockholmis / sinä 29 Augusti, wuonna 1664.

Hedevvig Eleonora.

L.S
Pietari Brahe / Greifwi Wijsingborihin / R: W: Drotzi.
Gustaf Otto Steenbock / R: W. Ammirali.
Gustauus Bonde R: Walda. Skatmestari.
Carl Gustaff Wrangel / R: W. Marski
Magnus Gabriel Delagardio



Suomalaisia puutarhoja eri vuosisadoilta

Myös Mäntsälän Frugårdin puutarha uudistettiin 1790-luvulta lähtien osaksi keskiakselin suhteen symmetristä "barokkimaista" pihasommitelmaa. Herttoniemen kartanon muotopuutarha on saanut alkunsa 1760-luvulla, toisin sen lopullinen asu on peräisin 1800-luvun alusta.

Myös ruukinpuutarhoihin rakennettiin 1750-luvun jälkeen mittavia muotopuutarhasommitelmia, tosin monissa tyydyttiin vähäisempiin hedelmäviljelmiin ja kasvimaihin. Keskeisimmät ajanjakson ruukinpuutarhoista olivat Fagervik, Teijo ja Mustio.

Teijon ruukinkartanossa oli 1758 hyvin hoidettu hyötypuutarha, ja vuonna 1770 valmistui rokokooklassistinen päärakennus suurisuuntaisen akselisommitelman keskelle. Muotopuutarha uudistettiin 1800-luvulla maisematyyliseksi, jolloin myös sen keskiakseli hävisi, mutta se palautettiin 1920-luvulla tehdyssä uudistuksessa. Puutarhan alkuperäinen korttelijako ja suuri osa vanhasta puustosta ovat hävinneet viime vuosikymmenten aikana.

Mustion ruukinpuutarhaan 1600- ja 1700-luvulla perustetut muotopuutarhat eivät muodostaneet sommitelmaa päärakennuksen kanssa. Mustion nykyinen, viime vuosien muutostöihin asti hyvin säilynyt maisematyylinen asu on peräisin 1800-luvulta.

"Kalmilaisia" korttelipuutarhoja ilmaantui 1700-luvun lopulla varsin moneen suomalaiskartanoon, missä niitä usein täydennettiin maisemapuutarhoilla. Kalm raportoi 1750-luvulla, että vain harvassa Etelä-Suomen aateliskartanossa tai Turun kaupunkitalossa oli hedelmätarhaa, ja pappiloista tai muualta maasta sai hedelmäpuita sai miltei turhaan etsiä. Kalmin oman toiminnan ansiosta käyttöön levisivät mm. orapihlaja-aidat. 1700-luvulla alettiin istuttaa useita pensasruusulajeja sekä pihasyreeniä ja siperianhernepensasta.

Pappilat

Pappiloissa Kalmin opit alkoivat kantaa hedelmää 1750- ja 60- luvuilla. Ensimmäinen pappilapuutarha oli Uskelassa ja vuosisadan puolivälistä alkaen niitä perustettiin mm. Taivassaloon, Kokkolaan, Pietarsaareen ja Hauholle. Miltei joka pappilaan kulkeutui hedelmäpuita ja marjapensaita.

Nelijakoisen puutarhan kasvimaakorttelit rajattiin kirsikkapuilla sekä karviais- ja viinimarjapensailla. Varsinaiset hedelmäpuut istutettiin tasavälein omiin kortteleihinsa.

Puutarhat ympäröitiin suojaistutuksin. Metsälehmus, pähkinäpensas, saarni ja koivu olivat keskiaikaisen signatuuriopin perusteella sopivia.

Myös pappilapuutarhoissa puutarhaneliötä reunustivat ja halkoivat tasalevyiset, usein hiekkakäytävät. Käytävien leikkauskohtaan tuli istuttaa muotoon leikattu kuusi ja puutarhan laidoille havupuuaita tuulensuojaksi.

Aina 1960-luvun murrokseen asti on hedelmäpuilla ja marjapensailla ollut näkyvä asema suomalaisissa pappilapuutarhoissa, samoin kuin sisääntuloteiden varsille istutetuilla koivu- tai kuusikujilla, luontaisella jalopuustolla ja perinteisillä koristepensailla sekä niistä muodostetuilla lehtimajoilla, hoidetuilla hiekkakäytävillä ja pappilan taakse salin ikkunoiden alle sijoitetuilla kukkaistutuksilla - kaikki kalmilaisen puutarhan peruja.


Hortus Fennicus
Suomen puutarhataide,
Maunu Häyrynen, Suomalainen puutarha,
s. 10-17
Viherympäristöliitto ry ja
Puutarhataiteen seura ry
Helsinki 2001

 

Fagervik

Fagervikin kartanon ympäristösommitelma vuodelta
1772. Sisääntulopiha suoraviivaisine puuistutuksi-
neen kuvan keskellä. Ne on linjattu siten, että ne häi-
vyttävät maastosuhteista johtuvaa epäsymmetrisyyttä
- pihan vasen reuna on leveämpi kuin oikea. Parterri-
puutarha oli suunniteltu sen toiselle lyhyelle sivulle,
päärakennusta vastapäätä. Se oli jaettu vanhaan ta-
paan neljään istutusalueeseen, mutta ne oli muotoiltu
muodikkaan kaareviksi. Alueen vinoja rajoja oli tar-
koitus häivyttää taakse oikealle suunnitellun puuryh-
män avulla. Lillian Örnin kopio C. F. Schröderin al-
kuperäissuunnitelmasta. - Museovirasto.
Eeva Ruoff, Vanhoja
suomalaisia puutarhoja, s. 97
Helsinki 2001, Otava

Kuvateksti

Fagervikin ruukin muotopuutarha lienee perustettu vuonna 1758 korttelijakoisena hyötypuutarhana, jota maasto esti sijoittamasta komean ruukinkartanon akselille. Myöhempää perua saattavat olla pohjoispään terassit kivestä ladottuine tukimuureineen, jollaisia 1700-luvun loppupuolella suositeltiin epätasaisessa maastossa.

Terassille epäsymmetrisesti sijoittuvat "maurilaistyylinen" kasvihuonerakennus on arkkitehti G.T.P. Chiewitzin käsialaa ja peräisin 1840-luvulta. "Alppipuutarha", laaja vapaamuotoinen käytävä- ja terassisommitelma erilaisine puutarharakennuksineen muotopuutarhan viereisessä rinteessä, on rakennettu sekin 1800-luvun alkupuolella, mutta säilynyt vain rippeinä. Mittaus vuodelta 1920, Herrgårdar i Finland 1928.

Hortus Fennicus
Suomen puutarhataide, s. 17
Viherympäristöliitto ry ja
Puutarhataiteen seura ry
Helsinki 2001

* * *

Vapaaherra Fridolf Hisinger oli harras kukkien ystävä ja viljelijä. Fagervikin puutarha olikin hänen aikanaan laajalti tunnettu melkeinpä ainoalaatuisena ja parhaana koko maassa.

Tuossa hyvin kumpuilevaan maastoon sijoitetussa puutarhassa oli pengermiä, portaita ja lehtiholvien peittämiä käytäviä, leikatuista yhteen kasvaneista lehmuksista muodostettu "Linné-temppeli", huvimajoja, siltoja ja kastelleja. Siellä kasvoi myös maassamme harvinaisia pyökkejä, saksanpähkinäpuita, muratteja, rhododendroneita, atsaleoja sekä muita arkoja puulajeja ja kasveja, kaikki ulkona puutarhassa ja menestyksekkäästi ankaria pohjoisia talviamme uhmaten.

Suurinta huomiota herättivät kuitenkin monet kalliit kasvihuoneet, joita oli erilaisia eri ilmanaloja varten ja joista erikoisesti on mainittava mielenkiintoinen trooppisten, kallisarvoisten orkideojen huone, joka siihen aikaan oli ja luullakseni vieläkin on ainoa laatuaan meidän maassamme. Häntä ei kuitenkaan viehättänyt niinkään paljon kukkien kauneus, vaan pikemminkin niiden harvinaisuus ja niiden muodon tai värin oikullisuus tai eriskummaisuus.

Erikoisesti hän nautti saadessaan viedä vieraansa tuohon lempipaikkaansa ja selittää heille tarkoin joidenkin harvinaisten kasvien omituisuuksia. Kasvimaailmasta kiinnostuneena kuuntelin mielelläni hänen seikkaperäisiä esitelmiään ja uskonkin tarkkaavaisuuteni ansiosta saavuttaneeni sen suosion, jota hän sitten aina osoitti "serkulle"; siksi hän minua kutsui.
Anders Ramsay,
Muistoja lapsen ja hopeahapsen I
1904, suom. Antti Nuuttila

Puutarhat

Kartanoihin alettiin 1600-luvulla tehdä puutarhoja ranskalaisen mallin mukaan, mikä merkitsi, että käytävät, ruohikot, puuta ja pensaat olivat symmetrisesti keskiakselin ympärillä. Puutarhan piti sopia arkkitehtoniseen kokonaissuunnitelmaan. Eräässä varhaisimmassa esimerkissämme, 1600-luvun puolivälin Louhisaaressa, ranskalainen puutarha oli vielä kuitenkin erillään, kokonaisuuteen kytkemättömänä.

Puutarhat yleistyivät Suomen kartanoissa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Pehr Kalm, joka oli puutarhojen lämmin puolestapuhuja samalla tavoin kuin hän puolusti innokkaasti kaupunkien puuistutuksia, kertoo, että vain harvoilla Uudenmaan ja Turun ympäristön kartanoilla oli puutarhoja vuosisadan puolivälissä.

Sen jälkeen puutarhasta tuli kuitenkin muotiasia, jonka piti olla kaikissa kartanoissa ja Pehr Kalmin Turun akatemiassa suorittaman valistustyön ansiosta myös pappiloissa. Huomattavin Suomen kaikista ranskalaisista puutarhoista lienee ollut Fagervikissa. Siellä oli suuri, hyvin suunniteltu puistoalue terasseineen, suihkukaivoineen ja "filosofin käytävineen".

Usein erityisesti pappiloissa oli kuitenkin käytössä se yksinkertainen muoto, joka muissa maissa oli ollut jo renessanssista lähtien: suora käytävä, joka lähti päärakennuksen keskiakselista ja jota reunustivat symmetrisesti sijoitetut nelikulmaiset korttelit. Hyvän esimerkin tällaisesta puutarhasta voi yhä nähdä Pietarsaaren maalaiskunnan pappilassa. Sen perusti rovasti Aspegren vuonna 1758.

Samanlaisia puutarhoja luotiin tämän jälkeen 1780- ja 90-luvulla eri kartanoihin mm. Brinkhalliin, Piikkiön Raadelmaan ja Tuusulan Gammebyhyn. Tämän puutarhaihanteen ansiosta alettiin havaita myös ensimmäinen orastava kiinnostus aivan tavallisen maiseman kauneusarvoja kohtaan. Eräs Kalmin oppilas kirjoitti, että "jos jostakin ryyti- tai puutarhan kohdasta on näköala joillekin ihanille kentille, kauniille kirkoille tai rakennuksille, miellyttäville järville tai joille ym. sellaisille, niin paikka on paljon miellyttävämpi".

Myös englantilaisesta puutarhasta on huomattavin esimerkki Fagervikissa, jossa peräti 50 hehtaaria luovutettiin päärakennuksen luoteispuolelta tälle uudelle puistoalueelle. Käytävien pituus oli useita kilometrejä ja niitä reunustivat yllätykset, milloin kiinalainen huvimaja tai luolaa muistuttava "erakkomaja", milloin hernepensas- ja orapihlaja-aitojen muodostama labyrintti. Aikalaisille oli käynti englantilaisessa puutarhassa unohtumaton elämys. Jakob Bonsdorff kirjoitti vuonna 1799 anonyyminä julkaisemassaan matkakuvauksessa, että "koko luonnon kauneus tuntuu täällä olevan taiteen avulla yhdistettynä herättääkseen katsojassa mitä iloisimpia tunteita". Kävellessään hän tuli kalliolle; "sen juurelta löytää rakennettuna majan, jonka pitäisi jäljitellä erakon yksinäistä kotipaikkaa tai kuvata hänen surullista eloaan. Menen synkkään erakkomajaan. Miten hiljaista! Miten hämärää! Mikä paljas pääkallo pöydällä! Mikä risti! Mikä sammalvuode levitettynä kylmälle kallionjuurelle! Ota vastaan minut, jääkylmä yksinäinen luola!"
C.J. Gardberg, Puutarhat.
Suomen kulttuurihistoria I, s. 293
Porvoo 1979




JOENSUUN (ÅMINNE) KARTANON
ENGLANTILAISTYYLINEN MAISEMAPUISTO

Romantiikan mukana tuli englantilainen puutarha, jota leimasivat epäsäännölliset käytävät ja puistomainen luonto. Halikon Joensuun tilanhoitaja, "tirehtrööri"  Adolph Busch kirjoitti jo 1770-luvulla, että "englantilaiset ovat suunnitelmien tekemisessä viime aikoina tulleet lähemmäksi luontoa.

He ovat vaihtaneet samanmuotoisuuden eräänlaiseen epäjärjestykseen, joka miellyttää". Buschin onnistui karkottaa Tukholmassa olleen kreivitär Hornin epäilykset, ja joen toiselle puolelle istutettiin englantilainen puutarha "luonnolliseen tyyliin".


Åminne 4.8.2012, PT

Sama kuva Wahlroosin epävirallisessa elämäkerrassa.
Tuomo Pietiläinen ja Tutkiva työryhmä, Wahlroo$. Epävirallinen elämäkerta, s. 160.
Into 2013.

Pertti Toukkari 4.8.2012

Kuvateksti

Gustaf Mauritz Armfelt halusi 1800-luvun alussa luoda
Åminneen maisematyylisen puiston, mutta varsinaisesta
puiston istuttamisesta ei ole tietoa. Armfelt kirjoittaa
Tukholmasta 1809: "Tammien elpyminen on hienoa.
Toivottavasti ne voidaan säilyttää. Yritän hankkia jala-
van siemeniä." Hän puhuu myös lehmuksen taimista
ja siperialaisten poppeleiden siemenistä. Kaadettujen
metsälehmusten ja tammien vuosirenkaista ilmenee, että
vanhimmat niistä ovat peräisin 1820-luvulta. 

Åminnen kartanon Halikonjoen molemmin
puolin perustettuun 26 hehtaarin laajuiseen
puistoon kuuluvat päärakennuksen lähi-
ympäristö, englantilainen maisemapuisto,
viljelypuutarha ja puistometsä. Tämän
lisäksi puukujanteita on 2,4 hehtaarin
alueella. Alkuperäinen englantilaistyylinen
maisemapuisto oli noin viiden hehtaarin
kokoinen.  

 Pertti Toukkari

PT 17.5.2012

Maisemapuiston ainoa säilynyt paviljonki on pyöreä
klassillinen pylväikkö, rotunda. Se rakennettiin vuonna
1964. Puistotemppelin edustan suuri ruohokenttä on
englantilaisen maisemapuiston keskeisiä aiheita.
Se avasi esteettömän näkymän paviljongin ja
päärakennuksen välille.

Aukio oli puistosuunnitelmissa jo ennen rotundan
rakentamista 1800-luvulla. Nykyisessä rotundassa on
kopio Johan Tobias Sergelin Amor ja Psyke -veistoksesta.
Pertti Toukkari  

"... [Rotundan] ensimmäinen, pienen muotopuutarhan ympäröimä versio rakennettiin vuosien 1888 ja 1911 välillä. Siinä oli suojaava seinämä luoteeseen ja sitä käytettiin oleskelupaikkana. Signe Branderin 1911 ottamassa valokuvassa paviljonki on sisustetu valkoisilla korikalusteilla ja suurilla palmuilla. Rakennus purettiin ja pystytettiin uudelleen 1920-luvulla.

Paul Olsson suunnitteli uuden muotopuutarhan rakennuksen eteen, samaan aikaa kuin hän laati kokonaan uuden suunnitelman päärakennuksen ympäristöä varten 1927.

Nykyinen, järjestyksessä jo kolmas paviljonki rakennettin 1964. Sen taakse istutettin tuijia, jotka nyt ovat jo suuria, osa kuolleita, ja kaikki muut rakennuksen viereiset istutukset olivat hävinneet ennen puiston viimeisintä kunnostusvaihetta. Tuijarivi on nyt täydennetty ehyeksi kaareksi länsipuoellla ja sen viereen on istuettu narsisseja ja pyväikön eteen kaareva, pääasiallisesti valko-vihreä perennaryhmä."

Åminne. Kartanon historia ja päärakennuksen restaurointi,
toim. Merja Nieminen ja Irma Lounatvuori, s. 279 (Camilla
Rosengrenin artikkeli "Kartanon puiston restaurointi").
Björn Wahlroos 2009

PT 17.5.2012

Päärakennusta vastapäätä, Halikonjoen toisella puolella sijaitsevan englantilaisen
maisemapuiston helmiä on keltainen paviljonki. Se on uustuotantoa. Kartanon
arkistoon on jäänyt useita puistorakennusten suunnitelmia. Eräälle niistä on
piirretty kiinalaistyylinen huvimaja ja katettu silta sekä ranskalaistyylinen paviljonki.
Pertti Toukkari  

PT 17.5.2012

Halikonjoen yli johtavasta kaarisillasta haaveili jo Gustaf Mauritz Armfelt
1800-luvun alussa. Salossa liikkuvien huhujen mukaan Björn Wahlroos on
rakennuttanut uuden sillan Saara-vaimolleen.

PT 17.5.2012

Joensuun kuvan esittämä kiinalaistyylinen huvimaja on yksinkertaisempi kuin Monrepos'n ja Fagervikin rakennukset. Sen räystäistä riippuvat kellot olivat tyypillisesti "kiinalaisia". Saman piirroksen esittämä silta on puolestaan tavanomaista komeampi. Sen korkeimmalla kohdalla on kahdeksankulmainen, paviljonkimainen katos ja istuinpenkit veden ja rantapuiden ihailua varten.

Silta oli ilmeisesti tarkoitus rakentaa Halikonjoen yli, ja se oli suunniteltu siten, että sen molemmat päät olivat nostettavissa ylös. Rakennelma olisi voinut siis toimia eräänlaisena "vesipaviljonkina" (ks. alla).

Katosta kannattavat tolpat, siltapaalut ja kaiteet oli tarkoitus maalata punaisiksi. Joensuun kiinalaistyylisen sillan ja huvimajan toteuttamisesta ei ole varmuutta. Puistossa nykyään olevaa pyöreää huvimajaa on kuitenkin paikkakuntalaisten keskuudessa nimitetty "kiinalaiseksi kirkoksi", (21) joten se on saattanut periä nimensä siellä sijainneelta varhaisemmalta, kiinalaistyyliseltä rakennukselta.

Armfelt oli saanut kosketuksen kiinalaistyyliseen puistosuunnitteluun Kustaa III. hovissa. Hän kuului kuninkaan lähipiiriin ja oleskeli usein Drottningholmissa. Siellä olevaa "Kina"-linnaa ympäröinyt alkuperäinen puisto suorine lehtikäytävineen ja symmetrisine aukioineen oli Kustaa III'n aikana jo vanhanaikainen.

Kuningas suunnitteli pitkään "Kinan" ympäristön uudistamista maisematyylin hengessä. Hänen 1770-luvun lopulla kaavailemansa suurehkon järven kaivattaminen sen alapuolelle jäi esimerkiksi kuitenkin toteuttamatta.(22) Armfelt oli mukana myös Kustaa III. pitkällä Euroopan matkalla vuosina 1783-84, jolloin kuninkaan seurue vieraili uusinta maisemasuunnittelua edustaneissa puistoissa, joissa oli paljon kiinalaistyylisiä rakennelmia. Matkan jälkeen kuninkaan kiinnostus maisemapuutarhatyyliä kohtaan kasvoi entisestään, ja hän antoi Louis Jean Desprez'n suunnitella eräälle Hagan puiston saarelle kahdeksankulmaisen, kiinalaisen "temppelin", joka valmistui vuonna 1790. (23)

Armfeltilla oli tilaisuus nähdä kiinalaistyylisiä puistorakennelmia myöhemminkin ulkomailla. Toimiessaan Ruotsin lähettiläänä Wienissä 1800-luvun alussa hän on varmasti nähnyt esimerkiksi Laxenburgin keisarillisen puiston kiinalaistyylisen sillan, jonka keskellä oli kuusikulmainen katos istuinpenkkeineen maisemantarkastelua varten. (24) (Günther Berger, Chinoiserien in Oesterreich-Ungarn. Frankfurt am Main 1995, 294 ff, kuva 14.) Se oli kuitenkin suurempi ja huomattavasti koristeellisempi kuin Armfeltin omien papereiden joukossa oleva siltasuunnitelma.

19.Irma Lounatvuori. - 'Gustaf Mauritz Armfelt och Åminne', Historisk Tidskrift för Finland 82, 1992, 403 ff.

20. Museoviraston kuva-arkisto, Åminne samling, kuva 6216:73. 21. Gabriel Nikander - Eino Jutikkala.
- Säterier och storgårdar i Finland I, Helsingfors 1939, 434.

22. Magnus Olausson. - Den Engelska parken i Sverige under gustaviansk tid. Stockholm 1993,
171, 416 ff ja kuvat 91, 217, 220.

23. Anna-Lisa Nyreröd. - Lusthus till bruks och till syns. Uddevalla 1979, 100 f. ;
Olausson 484, 557, alaviite 120 ja kuva 272.

24. Günther Berger. - Chinoiserien in Oesterreich-Ungarn. Frankfurt am Main 1995, 294 ff, kuva 14.
suun
kts. Eeva Ruoff,
Havupuiden ja kalliorantojen kauneus
- Kiinalaisia vaikutteita varhaisissa suomalaisissa maisemapuutarhoissa


Trädgårdsrutan på Åminne gods (Aagot Jung, YLE 1992)

Suomalaisia kuvia -dokumentti, Joensuun kartano, YLE 1998)

Björn Wahlroos on toteuttanut Joensuun kartanon puistossa Gustaf Mauritz
Armfeltin unelmista katetun sillan sekä ranskalaistyylisen paviljongin. Kiinalais-
tyylinen huvimaja lienee seuraava hanke.
Pertti Toukkari 4.8.2012 

Åminnen maisema ja puutarha 1700-luvulla

Åminnen maisema oli 1700-luvun loppupuolella avointa ja vähäpuustoista. Vuodelta 1771 olevassa kartassa pärakennus, sen pihat, tiet ja talousrakennukset on esitetty aksiaalisena sommitelmana barokin muotokielen mukaisesti. Jo tuossa kartassa olevasta suorasta, etelä-pohjoisssuuntaisesta tiestä tuli myöhemmin Åminnen maisemasommitelman pääaiheita. 

Vuoden 1764 kartan mukaan vanhin tunnettu, noin kymmenen aarin kokoinen puutarha oli puuaidalla rajattu ryytimaa miespihan ulkopuolella, joelle viettävällä rinteellä. Miespihan toisella puolen oli lisäksi vaatimaton, aidattu barokin esikuvien mukainen cour d'avant tulopiha, jonka ulkokulmissa oli portit.

Vuonna 1777 päärakennuksen ympärillä oli "maahedelmäkortteleita". Tilanhoitaja Adolf Busch ehdotti kirjoituksessaan, että viljelypalstoja ympäröivä puusäleaita korvattaisiin orapihlaja- tai happomarjapensailla [ilmeisesti ruostehappomarja, Berberis vulgaris], jota nykyisin ei enää käytetä - sitä on yksittäispensaina vanhoissa puutarhoissa. Puita tuli istuttaa harvakseltaan, jotta ne eivät peittäisi näköalaa tai häiritsisi arkkitehtuuria. Busch ei suositellut hedelmäpuiden istuttamista: "Suomen leveyspiiri ei näytä suosivan niitä."

Buschin mielestä "maaseudulla ei juuri tarvita muuta Koristetta kuin se, minkä Luonto meille antaa ja, jonka kanssa kukaan Kuolevainen ei pysty kilpailemaan". Hän kirjoitti, että englantilaiset olivat "... osuneet lähemmäksi luontoa. He ovat vaihtaneet symmetrian eräänlaiseen silmää viehättävään Epäjärjestykseen". Busch esitti, että joen Halikonjoen toisella puolella olevat suuret hakamaat olisivat sopiva paikka uudentyyliselle puistolle, "siitä voisi tulla uudemman maun mukainen Huvipuutarha."

Ranskalaisen barokin symmetrian ja muotoihin kangistuneen koristeellisuuden ja uuden, luonnollisuutta ja maalauksellisuutta korostavan näkemyksen välillä ei Suomessa juuri syntynyt keskustelua, koska täällä ei juuri barokkipuistoja ollut.

1700-luvun lopulla ryhdyttiin Suomessa luomaan uusia puistoalueita vanhoille niityille ja hakamaiden retkipaikoille. Vanhat puutarhat säilytettiin usein uusien maisematyylisten puistojen rinnalla. Avoimilla nurmikoilla oli puusaarekkeita, clumps of trees, ja vanhoja yksittäispuita sekä puurivejä tai kujanteita ja metsiköitä, ehkä pensastokin. Vanhat maalaukselliset rauniot, antiikin aiheet, eksoottiset rakennukset, vaihtelevat näkymät ja vesiaiheet olivat suosittuja.

Gustaf Mauritz Armfelt oli ulkomaanmatkoillaan nähnyt komeita puistoja ja puutarhoja. Hän saattoi seurata myös hovissa uuden puutarhataiteen tuntijan, Fredrik Magnus Piperin suunnittelutyötä esimerkiksi Ruotsin ensimmäisessä varsinaisessa maisemapuistossa, Hagan puistossa, sekä Drottingholmin linnanpuistossa. Armfeltin Frescati-huvilaa Tukholmassa ympäröi jo 1790-luvulla maisemapuisto, jonka elementtejä olivat aaltoiseva maasto, huvimaja ja nurmipintaiset polut.

Italian matkalla 1783-84 nuori Armfelt ihaili vehmaita maisemia, avoimia näkymiä, rakennusten ja puutarhojen sijaintia maisemassa sekä myös puistojen taideteoksia, veistoksia ja suihkulähteitä. Myöhemmin Pietarissa hän ihaili lehmuksien ja pihtojen kauneutta ja kasvuvoimaa. 

Armfeltin kirjastossa oli piirroksia tunnetuista italialaisista monumenteista, toreista, puistoista ja rakennuksista. Hän tilasi useita vuosi keskieurooppalaisia puutarhajulkaisuja, joissa esiteltiin puistoalueiden ja rakennelmien mallipiirustuksia.

Gustaf Mauritzille oli ilmeisesti tuttu myös hänen isälleen, Turun ja Porin läänin maaherralle Magnus Vilhelm Armfeltille esitelty ideasuunnitelma, joka kuvailee pohjoismaista valistuskauden ruutupuutarhaa. M. V. Armfeltilla oli Jomalassa Joppen tila.

Gustaf Mauritz Armfeltilla oli puutarha- ja puistovisioita, joita hän ei kuitenkaan ehtinyt toteuttaa. Kartanosta piti tulla hienostunut ja kultivoitunut. Hän halusi ympärilleen paljon kukkia, vaikka ei "osaakaan tarkemmin määritellä mielikuvaansa".
Åminne, s. 266-270  

 

KARTANON PUISTON RESTAUROINTI 2001-

Joensuun kartanon, Halikonjoen molemmin puolin, perustettuun 26 hehtaarin laajuiseen puistoon kuuluvat päärakennuksen lähiympäristö, englantilainen maisemapuisto, viljelypuutarha ja puistometsä. Tämän lisäksi puukujanteita on 2,4 hehtaarin alueella. Alkuperäinen englantilainen maisemapuisto oli noin viiden hehtaarin kokoinen.

Åminen 1700-luvun puutarhasuunnitelmia ei ole löytynyt, joten restauroinnin suunnittelussa oli turvauduttava karttoihin, tauluihin, piirustuksiin, valokuviin ja kirjallisiin kuvauksiin sekä Armfeltien kirjeissä ja tilikirjoissa esiintyviin kommentteihin sekä maastotutkimuksiin. Tärkeä tietolähde oli vanha puusto. Yleinen maastomittaus ja puuston inventointi sekä kuntoarvio olivat ensimmäisiä toimenpiteitä puiston restaurointityössä.

Åminnen restaurointi ajoittuu vuosiin 2001-2007, ja puiston osalta se jatkuu edelleen. Björn Wahlroos kirjoittaakin teoksensa esipuheessa saaneensa hyvän neuvon ystävältään, Mustion linnanherralta Magnus Linderiltä: " 'Aloita puistosta'. Puut ja istutukset vaativat aikaa kasvaakseen oikeaan mittaansa. Edes vaativimmat konservointitoimenpiteet eivät vie niin paljon aikaa kuin luonto."

Linderin ajattelu muistuttaa Armfeltin mietteitä kirjeessään elokuussa 1813 pääkaupungiksi rakentuvan Helsingin asemakaavan laatijalle, J. A. Ehrenströmille: "Koskaan en unohda, mitä hämmästyttävää olen nähnyt teidän töissänne ja yrityksissänne Helsingissä, tätä täydellistä luonnonuutosta, joka on aikaansaatu näin nopeaan ja siten, ettei vanhasta ole miltei mitään jälkiä nähtävissä. [---] ainoa seikka, joka mieltäni pahoittaa, on että Te ettei vielä voi ryhtyä istutuksiin, koska ne vaativat aikaa, eikä toimeliaisuus ja ymmärrys siinä kohden riitä." (Matti Klinge, Pääkaupunki. Helsinki ja Suomen valtio 1808-1863, s. 69-70)

* * *

Wahlroos kirjoittaa 200 miestyövuotta vaatineen Åminnen kunnostamisen aikana saaneensa "hyvää tarkoittavilta ihmisiltä kuulla, etten varmaankaan tiennyt minkälaiseen urakkaan olin ryhtynyt. He olivat tietenkin oikeassa. Minun on näin jälkikäteen myönnettävä, että pimeyden ytimessä syksyllä 2003, kun kaksi vuotta oli kulunut eikä edistyksen merkkejä ainakaan amatöörin silmin juurikaan ollut nähtävissä, oli hetkiä, jolloin olin lähellä asettaa alkuperäisen päätökseni kyseenalaiseksi.

Onneksi ihmisen perimmäisiin ominaisuuksiin kuuluu, että jälkikäteen mieleen jäävät hyvät muistot: ne hetket, jolloin jotain uutta löytyi maalikerrosten alta tai kokonainen huone valmistui. Mutta samalla opimme myös ymmärtämään, että Åminnen kaltaisessa kartanossa rakennustöille ei koskaan tule loppua. Kunnostamisesta ja kaunistamisesta, kehittämisestä ja parantamisesta tulee kokonaan uusi elämä."

ÅMINNEN ENGLANTILAINEN MAISEMAPUISTO

Joensuun kartanon maisemapuisto muodostettiin 1800-luvun alussa tilanhoitaja Buschin 1770-luvulla esittämään, joen länsipuolella olevaan laidunmaisemaan, jossa kasvoi harvakseltaan koivuja, haapoja ja tuomia sekä pienehköjä havupuita. Jalopuita ei ollut; kaikki nykyiset suuret tammet ja muuta jalopuut on istutettu myöhemmin. Muinaiset jalopuulehdot oli raivattu pelloiksi kauan sitten.

Gustaf Mauritz Armfelt halusi 1800-luvun alussa luoda Åminneen maisematyylisen puiston, mutta varsinaisesta puiston istuttamisesta ei ole tietoa. Armfelt kirjoittaa Tukholmasta 1809: "Tammien elpyminen on hienoa. Toivottavasti ne voidaan säilyttää. Yritän hankkia jalavan siemeniä." Hän puhuu myös lehmuksen taimista ja siperialaisten poppeleiden siemenistä. Kaadettujen metsälehmusten ja tammien vuosirenkaista ilmenee, etä vanhimmat niistä ovat peräisin 1820-luvulta.

PUISTOPUUT JA NIIDEN HOITO

"Tammi ja metsälehmus ovat hallitsevat puulajit sekä päärakennuksen ympäristössä että englantilaisessa puistossa. Pienempiä ja luultavasti nuorempia ovat puistolehmukset, vaahterat, saarnet ja muutamat kituliaat jalavat. Muutamat suuret lehtikuuset ovat 1800-luvulta, joskaan ne eivät ole kaikkein vanhimpia puista.

Joen rannalla kasvaa vanhojen ja nuorten tavallisten metsäpuiden lisäksi poppeleita, hopeapajuja ja salavia. Isoja kuusia on kaadettu puiston kunnostustöiden aikana. Osa niistä lienee ollut umpeenkasvun aikoina luontaisesti kylväytyneitä ja osa istutettu luomaan varjoa ja synkkää tunnelmaa, mitä 1800-luvun lopun romanttisissa puistoissa tavoiteltiin. Alkuperäiset luonnonpuut ovat luultavasti kauan sitten hävinneet, ja nykyiset koivut, haavat ja tuomet edustavat uusia sukupolvia.

Monet Åminnen tammista ja metsälehmuksista ovat puutuotannon kannalta Suomen parhaita; niissä on korkeat, suorat, oksattomat rungot. Niistä voitiinkin sahata puutavaraa restaurointitöitä varten, kattohirsien, seinäpaneelien, lattialankkujen, uuden juhlatilan pöytien ja puistopenkkien materiaaliksi. Tammista kerätään säännöllisesti siementä myyntiä varten." (s. 282, 283)

PT 17.5.2012

"Gustaf Mauritz Armfelt teetti puiston ympärille
englantilaisen esikuvan mukaisen hahan, jyrkkäreunaisen
kaivannon, joka ilman häiritsevää aitausta piti laiduntavan
karjan loitolla. Myöhemmin haha kasvoi umpeen. Puiston
restauroinissa osa kaivannosta palautettin ja sen yli
rakennetulle sillalle löyty esikuva Armfeltin kirjaston
mallivihkoista.

Valkoiset puistokalusteet ja rakenteet olivat harvinaisia
1800-luvun alussa, joten uusi silta maalattiin harmaanvihreäksi."

Åminne. Kartanon historia ja päärakennuksen restaurointi, toim. Merja Nieminen ja Irma Lounatvuori, s. 278
(Camilla Rosengrenin artikkeli "Kartanon puiston restaurointi"). Björn Wahlroos 2009

MAHTIMIES LOI MONUMENTIN

Helsingin Sanomat 24.10.2010
Suurpankkiiri, tohtori Björn Wahlroos osti kymmenisen vuotta sitten Halikon Åminnen (Joensuun) historiallisen kartanon. Ansaittua huomiota herätti Ruotsin kuningasparin osallistuminen pitkäaikaisen restaurointityön päätteeksi järjestettyihin juhliin.

YLEISEMMIN ei ole tiedostettu, että Wahlroos ei ole vain käyttänyt hyvin huomattavaa rahamäärää rakennuksen, sisustuksen ja puiston kunnostukseen ja restauraatioon, vaan että hän on pannut niin paljon aikaa ja innostusta asiaan, että hän on tullut omaksuneeksi historian ja taidehistorian "täydellisen kurssin". Hän ei syyttä ole tohtori ja entinen professori!

WAHLROOS ei ole mesenaatti siinä mielessä, että hän olisi lahjoittanut varojaan ja aikaansa jollekin yleiselle instituutiolle; kyseessä on hänen ja hänen perheensä yksityinen residenssi, mutta silti Åminnen restaurointi on kansallisesti arvokas asia. Tämä johtuu kartanon ja sen omistajataustan sekä rakennuksen ja irtaimiston oloissamme harvinaisesta asemasta.

Nyt Wahlroos on tilannut ja julkaissut kartanosta ja nimenomaan sen restauroinnista tyylikkään ja upean foliokokoisen, 300-sivuisen kirjan, joka ei ikävä kyllä ole lainkaan saatavilla kaupoista vaan leviää ainoastaan yksityisjakelussa. Suomeksi ja ruotsiksi julkaistun teoksen ovat toimittaneet Merja Nieminen ja Irma Lounatvuori, mutta myös kustantaja-omistajan osuus tuntuu selvänä. Wahlroosin tiedemiesminä on vaatinut tarkan ja objektiivisen otteen sävyttämää ja lajissaan erittäin kattavaa kokonaiskuvausta.

NYKYINEN Åminne on nyt tehdyn suuren restauraation jälkeen entistä enemmän nimenomaan kreivi Gustaf Mauritz Armfeltin monumentti. Sellaiseksi se restauroitiin ja sellaisena se esitetään; muutenkin ajankohtainen Armfelt on tämän projektin ansiosta tullut laajalti entistä tunnetummaksi.

Vanha, vielä Ruotsissa kreivillisenä elävä suomalaisperäinen aatelissuku Horn af Åminne ja sen kuuluisat jäsenet eivät tässä restauraatiossa ja kirjassa tule oikeastaan mitenkään esiin. Ratkaisua voi puolustaa, mutta voisi toivoa, että jossakin sivurakennuksessa tai muualla nostettaisiin esiin Åminnen suuri historia ennen Armfeltia. Hornit olivat Flemingien ohella ainoa Suomen todella ylhäisaatelinen, valtaneuvossuku.

TÄHÄN TRADITIOON liittyy nyt Björn Wahlroos, joka on meidän aikamme johtavia Suomen herroja. Åminne on siis jälleen paikka, jonka vaikutus ulottuu laajalle yli Halikon ja Suomen.

Åminnen merkittävät omistajat ovat aina liikkuneet laajalla alueella. Armfeltin elämästä suuri osa kului Saksassa (Böömissä), Italiassa ja sitten Venäjällä ensin maanpakolaisena, myöhemmin keisarin läheisenä neuvonantajana. Åminnessä hän ehti asua vain aivan lyhyen aikaa; silti se on nimenomaan hänen kartanonsa ja Armfeltin aikaiseksi ja henkiseksi se on nyt restauroitu.

ÅMINNE EI toki ole tiluksiltaan eikä rakennuksiltaan läheskään niin suuri, eikä sisustukseltaan niin rikas kuin sadat Ranskan, Saksan, Englannin ja muiden vanhojen Euroopan ylimystön perusseutujen tai Ruotsinkaan linnat ja kartanot. Suomen oloissa se kuitenkin on nyt historiallisesti ja taiteellisesti arvokkain yksityisomistuksessa oleva asumus.

Loistokkaasti painettu Åminne-kirja on olennaisesti raportti restauroinnista. Vanhan rakennuksen restaurointi vaatii koko ajan tehtäviä ratkaisuja siitä, mitä eri aikojen jättämistä jäljistä säilytetään ja kunnostetaan, mikä poistetaan, miten nykyajan lämmitys- ja valaistusvaatimukset toteutetaan, mitkä värisävyt päätetään oikeiksi tai todennäköisiksi, miten uudet kultaukset tehdään, miten kokonaisuus saadaan näyttämään yhtä aikaa historiallisesti oikealta ja samalla luontevalta, ja jätetäänkö itse restaurointityöstä jälkiä seinien tai kattokoristenauhojen restaurointia edeltävästä kunnosta tai sävyistä.

YHTÄ LAILLA tämä koskee puistoa - 1700- ja 1800-luvun kartanokulttuurin keskeistä elementtiä. Kirjan pääsisältönä ovat itse rakennus kaikkine seinineen ja lattioineen sekä huonekalut.

Tauluista ja veistoksista on kerrottu vähemmän, kirjakokoelman Wahlroos on antanut luetteloida ja kuvata toisaalla. Armfeltista henkilönä on kirjassa vain lyhyt joskin hyvä kuvaus. Ideana on tutustua Armfeltiin konkretian, arkkitehtuurin ja esineistön, ilmentämän kulttuuriorientaation kautta.

Se Armfelt, jolla oli tärkeä osa jo Kustaa III:n politiikassa ja joka lyhyen aikaa oli maailmanpolitiikan vaikuttajana Aleksanteri I:n lähipiirissä, jolla oli valtava kirjeenvaihto ja hyvin mielenkiintoisia ihmissuhteita, jää tämän kirjan ulkopuolelle. Åminne on kuitenkin omiaan kohdistamaan kiinnostusta tähän Suomen historian tärkeimpiin kuuluvaan mieheen, josta tänä vuonna on Halikossa paljastettu (näköis)patsaskin.

SYVÄLLINEN paneutuminen Åminneen on selvästikin jättänyt jälkensä Björn Wahlroosin persoonaan ja myös hänen asemaansa Suomessa. Voi hyvin sanoa, että hän on lunastanut tärkeän kulttuurimuistomerkin ostamisesta ja omistamisesta koituvan vastuun, joka koskee menneisyyden elävänä pitämistä.

On mielenkiintoista pohtia Åminnea myös 2000-luvun ensi vuosikymmenen monumenttina. Mahtimiehet ovat aina halunneet rakentaa merkityksensä muistomerkin - hallitsijat valtionvaroilla, muut omilla tuloillaan.

Suomen tämän ajan merkittävimmät taloudelliset ja sitä kautta myös poliittiset vaikuttajat Björn Wahlroos ja Jorma Ollila ovat ostaneet vanhat kartanot sen sijaan että olisivat tilanneet modernit rakennukset itseään ilmentämään.

Aina näkyvän tyylikkäästi pukeutunut Wahlroos on näyttävimmin sitoutunut identiteettimme eurooppalaisen korkeakulttuurin ja hienostuksen olemukseen. G.M. Armfeltiin liittyvä ja häneen nyt tiukasti sidottu Åminne on siten tämän ajan vastaveto puska- ja pintakulttuurin infantilismille.

Wahlroos on lunastanut tärkeän kulttuurimuistomerkin ostamisesta ja omistamisesta koituvan vastuun.

MATTI KLINGE

Kirjoittaja on historian emeritusprofessori.


KUKA PÄÄSTI MATTI KLINGEN ULOS?

Kun esipuberteettinen teinipoika fanittaa Hannah Montanaa, se on söpöä. Mutta kun emeritusprofessori Matti Klinge melkein nielaisee kielensä yrittäessään lipoa Björn Wahlroosin saapikkaita, lukija ei voi kuin kieriskellä kiusaantuneena.

Sunnuntaina 24. lokakuuta Hesarissa ilmestyneessä artikkelissa hengen aristokraatti ja hienostunut kosmopoliitti Klinge arvostelee Wahlroosin kartanostaan teettämän "tyylikkään ja upean foliokokoisen 300-sivuisen kirjan", jota ei myydä kaupassa. Luultavasti siksi, etteivät moukkamaiset rähmäkäpälät jättäisi siihen ugrilaisia barbaarisormenjälkiään.

Klinge mainitsee, että kirjalla on toki toimittajat: Merja Nieminen ja Irma Lounatvuori, mutta ylentää sumeilematta Wahlroosin kaikkien alojen asiantuntijaksi, "aina näkyvän tyylikkääksi mieheksi", joka on "näyttävimmin sitoutunut identiteettimme eurooppalaisen korkeakulttuurin ja hienostuksen olemukseen". Wahlroos saa Klingen suorastaan huudahtamaan, että mies on "tullut omaksuneeksi historian ja taidehistorian täydellisen kurssin". Siis palkatessaan asiantuntijat restauroimaan hulppean kartanonsa ja kirjoittamaan siitä kirjan. Se rasittanee korkeintaan shekkiä pitelevää peukaloa ja etusormea.

Onkohan Klingellä mennyt vuodet sekaisin? Eihän Wahlroos tänä vuonna jaa Tieto-Finlandiaa. Vai jöpöttääkö emeritusprofessorin tärkätyssä puntissa muuten vain hänen ajatellessaan Wahlroosin pinkkejä elegantteja pöksyjä? Innossaan Klinge menee jopa niin pitkälle, että vertaa Wahlroosia kreivi Gustaf Mauritz Armfeltiin. Helsingin Sanomien kuvatoimitus tukee tätä ideaa. Jutun alareunassa on kuvat Armfeltista ja Wahlroosista samassa asennossa, uudempi kartanonherra pidellen somasti kahvikuppia.

Vertauksessa Klinge kuitenkin erehtyy. Armfelt oli nimenomaan tunnettu siitä, että onnistui nuoleskelemaan tiensä kahden hallitsijan suosioon, Kustaa III:n ja Aleksanteri I:n. Ilkeiden juorupuheiden mukaan myös edellisen pöksyihin. (Väriä en osaa sanoa.) Professori Klingen ei pitäisi yhtään piilottaa kynttiläänsä hienostuneen vakkansa alle. Hän näköjään kykenee hehkutukseen, joka saisi turhamaisen Aleksanterinkin punastumaan.

Voin kuvitella Helsingin Sanomien kulttuuriosaston riemun, kun Klinge lähetti juttunsa. Arvoisa Emeritusprofessori on tehnyt sen paremmin kuin yksikään Uutisvuodon vitsi, kirjoittanut parodian Matti Klingestä. Joku tietämätön empaattinen nuori ihminen voisi silkkaa lapsellisuuttaan kuvitella, että jonkun pitäisi kieltää Matti Klingeä kirjoittamasta ja ostaa hänelle nätti silkkirusetti, jolla hän voi leikkiä nurkassa yhdessä parisataa vuotta vanhojen ystäviensä kanssa, jolloin säästyisimme paljolta myötähäpeältä.

Mutta tuo nuori ihminen olisi väärässä. Me tarvitsemme Matti Klingeä. Kuinka muuten voisimme taata Matti Klingen päiväkirjojen jatkuvan ilmestymisen? Kestäisimmekö sen että jäljellä olevat vuodet (2010- ) jäisivät päivittämättä ja joutuisimme tyytymään vain kahteentoista edelliseen osaan?



LEENA PARKKINEN


Kirjoittaja on kirjailija, joka asuu parhaillaan Saaren kartanossa eikä ole koskaan saanut taidehistorian cumuaan valmiiksi