Somerolainen kirjankustantaja Amanita julkaisi syksyllä 2011 Someron kartanoita esittelevän teoksen. FT Leeni Tiirakarin ja kotiseutuneuvos Manu Kärjen (kuvat) teos myytiin nopeasti loppuun ja kirjasta otettiin pian toinen painos. Olin mukana kirjan tekijöiden työryhmässä: teoksessa on muutamia ottamiani.

Leeni Tiirakari & Manu Kärki: Someron kartanot
225 x 225 mm 240 sivua
ISBN 978-952-5330-45-8
Amanita 2011

Vuonna 2013 julkaistiin kirjan kolmas painos, "Kartanokierros". Uudella nimellä kirjaa on helpompi markkinoida. Nyt kirja tavoittaa paremmin myös muualla Suomessa asuvat kartanoiden historiasta ja kartanokulttuurista kiinnostuneet, kun teoksen paikallisuus ei korostu teoksen nimessä.

Museoviraston Irma Lounatvuoren mukaan "kuvan perusteella uskaltaisin arvioida uuninne olevan Fortuna-nimisen kaakelitehtaan tuotantoa.

Fortuna toimi Nauvossa 1800-luvun alussa, tosin varsin lyhyen aikaa, [- Fortuna Faience-Fabrik 1814-1866; kts. Suomen kaakelitehtaat] mutta sen tuottamia uuneja on monissa Varsinais-Suomen kartanoissa.

Uunin yläosan koristereliefi akantuslehvineen on tyypillinen aihe. Useimmiten Fortunan uunit olivat valkeita ja kaakeleiden poikki oli diagonaalisti pirskoteltu sinisiä roiskeita.

Somerolla on ainakin vanhempien tietojen mukaan ollut Fortuna-uunit Pitkäjärven ja Palikaisten kartanoissa."
Irma Lounatvuori PT:lle 18.1.2001

* * *

"Palikaisissa on samanlainen, käyttökuntoinen kaakeliuuni."
Johan Gullichsen PT:lle 19.1.2001.

* * *

"Meillä on [Nauvon kotiseutu]museossa vanhoja Fortunan tehtaan kaakelimuotteja ja Kimalan uunissa olevia koristeaiheita esiintyy myös noissa muoteissa."

"Nauvon kotiseutuyhdistys tekee perusnäyttelyä Nauvon kotiseutumuseoon Tänä kesänä on tarkoitus avata Fortunan kaakeliuuni- ja savi- (liitu)piipputehtaita käsittelevä näyttelyn osa.

Keräämme tietoa paikoista, joissa vielä on Fortunan uuneja. Nauvon lisäksi uuneja on Turun seudulla joissakin kartanoissa."
Kirsi Niukko PT:lle 5.6.2009.

"Faiance och Lerkärlsfabrique

Leskirouva Maria Elisabeth Finkenberg anoi v. 1814 kolmantena Suomessa hallituskonseljiltä lupaa perustaa "Faiance och Lerkärls Fabrique" alaikäisten poikiensa puolesta. Hänen puolisonsa Gustav Adolf Finkenberg Käldingen kartanon omistaja oli kuollut aikaisemmin, ja koska leskirouvalla ei ollut naimaoikeutta tilaan, hänen piti anoa lupaa lastensa nimissä.

Maria Elisabeth oli laivuri (kofferdiskeppare) Petter Claessonin tytär, jolta hän peri Thoraksen tilan (Thoras oli Nauvon suurimpia tiloja, ja nykyään Linberg-suvun omistama, tämä suku on alunperin kotoisin Nauvon Kirjaisista). Fortuna aloitti toimintansa Käldingen tilan mailla v. 1816. Aluksi tuotanto oli melko vaatimaton, eikä Finkenberg-pojista ollut paljoakaan apua, Petter Arvid palveli Turun hovioikeudessa ja Gustav Adolf oli alaikäinen. Todennäköisesti näistä syistä leskirouva Finkenberg tarjoi tehtaan vuokralle tehtaan mestarille.

Käännekohta oli Turun palo v. 1827, jolloin tuotanto kolminkertaistui, verattuna 1820-luvun alkuvuosia. V.1839 tuotanto oli siirtynyt pojille Gustav Adolfille ja Petter Arvidille, jolloin he anoivat lupaa saada myös valmistaa liitupiippuja. Tämä toiminta osoittautui hyvin kannattavaksi, aina 1860-luvun loppupuolelle saakka, ja uusi tehdas rakennettiin fajanssitehtaan läheisyyteen.

Kun tehtaan johto siirtyi 1840-luvulla Gustav Adolfin käsiin, hän päätti uudistaa kaakelitehtaan tuotantoa, ja nosti merkittävän lainan ilman takeita Nauvon köyhäinkassalta. Laina jäi lyhentämättä ja Gustav Adolf kyllästyi Fortunan toimintaan ja vuokrasi sen Ruotsin kansalaiselle. Lisääntynyt kilpailu ja johdon laiminlyönneistä johtuen Fortunan toiminta oli tappiollinen, ja lopuksi vuokraaja "otti hatkat" ja lähti. V. 1846 Petter Arvid kuoli ja hänen äitinsä Maria Elisabeth vuotta myöhemmin, ja Gustav Adolf jatkoi yksinään, vaikka toiminta oli tappiollinen. Hänellä oli näet melkoinen omaisuus, ja omisti paitsi Käldingen Thoraksen, Vikomin ja Vesterbyn verorusthollit. Kun Gustav Adolf kuoli v. 1867 hänen vaimonsa Agatha Charlotte ja tytär Margareta Elisabeth lopettivat tehtaan."

Lainauksia Nauvon kunnan historiikistä osa II, "vapaa käännös"
(Johanna Aminoff-Winberg, Nagu sockens historia II, ISBN 951-96687-2-1).
Donald Wilénin sähköpostia PT:lle 8.10.2006

* * *

Nyt minulle on selvinnyt, että Fortunan tehdas sijaitsi Nauvon Käldinge´ssä. Rakennus purettiin ja paikalle rakennettiin tilanomistajan Emil Eriksén'in toimesta kansakoulu, joka myöhemmin laajennettiin asuntolalla, jossa ulkosaariston lapset majoitettiin.

Kuntaliitoksen yhteydessä, kun Nauvo liitettiin Paraisten kaupunkiin, Keldingen koulu lakkautettiin ja oppilaat siirrettiin kirkonkylän keskuskouluun. Saman kohtalon kohtasi Pikku-Nauvon Simonkylän suomenkielinen kansakoulu ja lapsia kyyditetään kirkonkylään.

Emil Eriksén (1851-1929) oli ollut merimies ja asunut aikoinaan Amerikassa, ennen kuin hän palasi Nauvoon ja osti Käldinge´n säteritilan. Emili´n vaimon, Olga Elvina´n o.s. Winberg, isä Isak Winberg oli Nauvon Seilin hospitaalin päällysmies ja kotoisin Tenholan Skinnarby´stä.

Mielenkiintoista, että Kimalassa on ollut tippa Nauvolaista verta. Agata Jakobsdotter´in veli Michel otti sukunimen Blomberg ja tuli vävyksi Mielis Norrgård Gammelstu´hun, samoin veljenpoika Karl Arvid otti nimen Blomberg ja osti aikoinaan Nauvon Koum Västergård´in.
Donald Wilénin sähköpostia PT:lle 14.2.2013

* * *

"Olihan Avellaneilla yhteys Nauvoon, ja ehkä siitä syystä Fortunan kakeluuni päätyi Kimalaan. Nauvon kirkkoherra 1811-1855 oli Mikael Avellan s. 27.09.1771 Tenholassa, k. 24.02.1855 Nauvossa. Mikaelin vanhemmat olivat, Tenholan kirkkoherra Johan Avellan s. 04.08.1734 Tammelassa, k. 09.12.1800 Tenholassa ja Eva Helena Dickman. Johan Avellan nuorempi oli edellä mainitun Johan Avellanin ja Kristina Barckin poika. Toisin sanoen Nauvon kirkkoherra Mikael Avellan ja Kimalan isäntä Jakob Avellan olivat serkkuja."
Donald Wilénin sähköposti PT:lle 15.10.2006

Yläkerran läntisessä pääsyssä olevan sinisen huoneen entisöinti alkoi kesällä 2004.

Sodan jälkeen Kimalaan majoitetut siirtolaisperheet valmistivat ruokansa uunien kylkeen muuratuilla helloilla. Purin hellan vuonna 2000.

Vastaavanlainen tilapäishella on talon itäpuoleisessa, toisen kerroksen ns. karjalaishuoneessa. Sen muurasi ikanaan Viljam Kauranen, joka perheineen asui alakerran salissa.

Huoneessa asui kevättalvesta syksyyn 1946 Einari ja Vieno Mustosen kahdeksanlapsinen perhe. Huone säilytetään autenttisena muistona Kimalan evakkohistoriasta.

Yläkerran salin entisöinti alkoi kesällä 2008. Huone on identtinen alakerran salin kanssa. Katto ja lattia ovat hyvässä kunnossa, samoin seinien savilaasti helposti korjattavissa. Huoneen koko on 6 x 6,5 metriä.

Salin vihreä kaakeliuuni on talon arvokkain. Samanlaisia uuneja valmistettiin Ruotsissa 1700-luvun toisella puoliskolla.

Turun seudun kartanoita tutkivan Riitta Koskisen mukaan uuni on valmistettu Turussa 1760-luvulla. "Siellä alettiin jo 1740-luvulla valmistaa lasitettuja, kulmistaan viistettyjä kaappimaisia kaakeliuuneja. Niitä aletaan mainita jo 1750-luvun katselmusasiakirjoissa. Turussa vihreitä uuneja osasi valmistaa tuolloin kaakeliuunimaakarien ammattikunnan oltermanninakin toiminut Carl Deutsch, jolla on raastuvanoikeuden ja maistraatin pöytäkirjojen mukaan luultavasti 1750-60-70-luvuilla ollut melkoinen monopoli näiden vihreiden uunien valmistamisessa. Uskoisin, että uuninne on siis tehty joskus 1760-luvun tienoilla."

Uudet kaakelit poltettiin Hattulan kaakelitehtaassa. Kts. Hattulan kaakelitehdas (Merventie 5, Parola).

17.6.1995 ja 20.8.2005. Salin kaikki vanhat tapettikerrokset ja savilaastin sablonikuviot löytyvät uuden tapetin alta. Vanhan kaakeliuunin kyljessä oli vielä vuonna 1995 jäljet karjalaisevakkoajasta. Talvella 1946 salissa asui Kaurasen monilapsinen perhe, ja ruuanlaittoa varten uunin kylkeen piti muurata liesi [Viljami Kauranen oli myös muurari]. Myöhemmin liesi purettiin ja kaakeliuunin alaosa paikattiin tiileillä. Kesällä 1995 salin restauroinnin aikana Ullamaija muotoili tiilipaikkaukseen sementistä aidontuntuisen boordin ja kaakelijäljitelmän.

Erityisen ylpeä olen salin kauniista lattiasta. Hioin vaihtelevan levyiset lankut 100 millimetrin nauhahiomakoneella. Likakerroksen alta paljastuivat honkalankut, joita emme ole käsitelleen vahalla, öljyllä tai muulla aineella. Näin lattian vaalean pähkinäinen väri on parhaimmillaan. Lian saa pois pesemällä tai pahimmassa tapauksessa hiomapaperilla.

Lattialankut on asennettu talon poikittaissuuntaisesti, ja huonetta kiertää kolmen lankun levyinen, nurkista vinoon jiirattu kehys. Samanlaiseen, yhtä siististi tehtyyn lattiarakenteeseen en ole törmännyt missään muualla.

Lattia on kulunut niin paljon, että monet lankkuja yhdistävät tapit ovat osittain näkyvissä.

Varsinaissuomalaisista kartanoista 15.9.2012 väitellyt Riitta Koskinen korostaa, että lankkulattiat, joissa poikittaiset päätylankut on jiirattu olivat ehdoton säädynmukaisuuden merkki ja siksi niitä esiintyy paljon. "Koska nämä kartanot ja muutkin säätyläisrakennukset tehtiin johtavien käsityöläisten yhteistyönä, uskoisin, että lattioista vastannut käsityöläinen, esim. puuseppämestari päätti millaisen lattian teki. Oli olemassa valmiita malleja ja sitten käsityöläisten omia sovellutuksia niistä. Varmasti hän kuunteli tässä myös talon omistajan mielipidettä.

[Turun kaupunginarkkitehdien Christian Friedrich] Schröderin aikana (1756-1789) katselmusasiakirjoista selviää, että kirkonrakentajanakin tuttua Antti Piimästä käytettiin lattioiden tekijänä ainakin maaherran talossa Turussa. Luultavasti hän teki niitä kartanoihinkin."
(RK:n email PT:lle 13.10.2012)