Kimalan kylän vaiheita
Vuoden 1730 everstin (vas.) sekä everstiluutnantin ja majurin virkatalonmallipiirustukset. Irma Lounatvuori, Mallin mukaan maan tavalla. Mallipiirustukset ja sotilasvirkatalojen rakentaminen 1687-1810, s. 21-22
"Vanhin Someron kunnan alueella sijaitsevista rakennuksista on keskiajalta peräisin oleva kivisakasti. Palikaisten kartanon kivinen kellarikerros on tiettävästi peräisin 1600-luvulta, mutta vanhimmat säilyneet puurakennukset ovat vasta 1700-luvulta ja 1800-luvun alusta.
Entisten sotilasvirkatalojen ja joidenkin kruununtalojen rakennusvuodet käyvät ilmi pidetyistä katselmuksista, mutta talonpoikaisten rakennusten ikätiedot perustuvat yleensä perimätietoon ja tyylivertailuun.
Joskus rakennuksiin on merkitty vuosiluku. Vain aniharvassa rakennuksessa on säilynyt sellaista kiinteää sisustusta tai ulkoisia tyylipiirteitä, joiden perusteella ne voidaan ajoittaa 1700-luvun puolelle.
Kimalan kylässä sijaitsevan Koivukimalan [Kirjassa on virhe: Koivukimala on Jyrki Raulon omistama tila, entinen Avellan; PT] eli Konsinin päärakennus on perimätiedon mukaan pystytetty 1730-luvulla. Sillanpään kylässä sijaitsevan Åvikin kartanon päärakennus on niin ikään perimätiedon mukaan rakennettu 1760-luvulla, mutta asiakirjojen mukaan se on peräisin 1800-luvun alusta.
Joissakin talonpoikaistaloissa on säilynyt osia, jotka on ajoitettavissa 1700-luvun puolelle: vanhimmat niistä lienevät Pyölin Oikia Isotalo, jonka vanhan tuvan kurkihirteen on veistetty vuosiluku 1777, ja Terttilän Kaapo, jonka päärakennus on perimätiedon mukaan rakennettu vuoden 1780 paikkeilla.
* * *
Torpista - ei ehkä vanhin, mutta vanhakantaisin - on Kultelan Vehkoja, jonka paritupainen pohjakaava on sikäli mielenkiintoinen, että sen tuvat on salvottu omille nurkilleen."
Rakennusten ominais- ja erityispiirteitä
Vaikka Somero ja Somerniemi sijaitsevat maantieteelliesti etäällä suurista kaupungeista, on niiden asema sekä teknisten että rakennustaiteellisten uutuuksien omaksumisen kannalta ollut mitä keskeisin. Lukuisten pääasiassa 1600-luvulla perustettujen kartanoiden päärakennukset pystytettiin ajan muotia noudattaen ja seuraa valla vuosisadalla levisivät uutuudet myös sotilasvirkatalojen esimerkin kautta.
Vuonna 1840 aloitti Tammelassa - Someron naapurikunnassa - toimintansa Mustialan maanviljelyskoulu, jonka opetusohjelmaan kuului mm. rakennusten suunnittelu. Ja mikä tärkeintä - Someron monipuolinen teollisuus on vaikuttanut suoranaisesti myös rakennustarvikkeiden saantiin.
Jo 1700-luvulla, jolloin ikkunalasi oli vielä kallis ylellisyystarvike, toimi Somerolla Suomen suurin lasitehdas. Julkisivujen vuoraukseen ym. tarvittavia lautoja valmistettiin pitäjän lukuisissa vesisahoissa ja kun tapetit alkoivat yleistyä 1800-luvun jälkipuoliskolla myös talonpoikaistaloissa, valmistettiin Terttilässä kartuusipaperia, jota käytettiin käsinpainettujen tapettien pohjana. Talojen lämmityksessä tarpeelliset kaakeliuunit voitiin puolestaan tilata Kultelasta 1860-luvulta lähtien.
Someron 1800-luvulla pystytetyt talonpoikaistalot edustavat yleensä tyypillistä perinteistä rakennustapaa, jossa korkeatyylien vaikutus näkyy lähinnä asuinrakennusten kiinteässä sisustuksessa sekä julkisivujen yksittäisissä koriste-elementeissä kuten ikkunamuodoissa ja -otsakkeiden koristeleikkauksissa. Rakennukset ovat yleensä isännän tai paikallisen "osaajan" suunnittelemia eikä niitä varten ole laadittu erityisiä piirustuksia. Rakennusten pohjakaavat noudattelevat niin ikään perinteisiä länsisuomalaisten talonpoikaistalojen pohjakaavamalleja. Erittäin yleinen pohjakaavatyyppi on paritupa, jossa tuvan ja salin välissä on kaksi tai kolme kamaria sekä eteinen. Tällainen pohjakaava on useimmissa Somerolle 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennetuissa talonpoikaistaloissa ja myös joissakin isohkoissa torpissa. Vanhimmat niistä ovat oletettavasti peräisin jo vuosisadan alusta kuten 1830-luvulla rakennetut Kultelan Alitalo ja Saarentaan Klemelä (purettu n. 1985).
Kartanoiden päärakennukset tehtiin luonnollisesti vallassaolevan tyylisuunnan mukaisesti, mutta sama muotitietoisuus näkyy kaupan ja teollisuuden kehittymisen myötä vaurastuneiden maaseutuporvareiden asuin- ja liikerakennuksissa varsinkin 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Puhtaasti empire-tyylisiä rakennuksia Somerolla ovatkin mm. Palikaisten kartanon ja Österkullan 1800-luvulla rakennetut osat, Hirsjärven kartano ja Vik sekä Terttilän Luukkala. Nikkarityylisiä 1800-luvun lopulla pystytettyjä uusrenessanssirakennuksia ovat mm. Lahden Anttila ja Jokila, Joensuun Ahola, Kiiru ja Svensson, Someron ja Somerniemen pappilat sekä Talvisillan Uusitalo.
1900-luvun alkupuolsikymmeninä rakennettuja jugendrakennuksia ovat esim. Joensuun Kaislaranta, Lammin Tuomiranta, Pitkäjrven Haapahaka ja Vilukselan Anttila. Näkyvä uutuus myös talonpoikastaloissa oli 1910-luvulla uudelleen muotiin tullut mansardikatto. Sellainen tehtiin mm. Kerkolan Yli-Kurkeen, Sylvänän Koljoon ja Talvisillan Tähtiseen sekä useaan Joensuun taajamaan rakennettuun asuin- ja liiketaloon.
Arkkitehtoniset talot ovat useimmiten koulutuksen saaneiden ammattilaisten - rakennusmestarien tai arkkitehtien - suunnittelemia, joskin piirustuksia tai tietoja suunnittelijoista on säilynyt melko vähän. Arkkitehtejä, jotka ovat suunnnitelleet rakennuksia Somerolle, ovat ainakin G.T.Chiewitz (kirkko 1859), Jarl Eklund (Palikaisten kartanon "kesähuvila" 1919 ja päärakennus 1926), Signe Lagerborg (Lahden kartanon nykyinen ulkoasu) sekä Survonen (Sylvänän Kurki 1926).
(---)
Kulttuurihistoriallisten arvojen
säilyminen
Somerolla - kuten muuallakin - olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota rakennetun ympäristön säilymiseen. Rakennetussa ympäristössä tulee säilyttää paitsi yksittäisiä kohteita, joilla on huomattavaa rakennushistoriallista, rakennustaiteellista tai rakennusteknistä arvoa, myös omalle alueelle tyypillistä sekä luonteenomaista rakennustapaa edustavia kokonaisuuksia. Kullakin rakennuksella on luonnollisesti yhteys paikalliseen historiaan, tapahtumaan tai henkilöön. Vuosian kuluessa yksittäinen rakennus on muodostunut kiinteäksi osaksi piihapiiriä, lähimaisemaa tai kylänäkymää, historiallisen kerroksellisuuden säilyminen kulttuurimaisemassa antaa jatkuvuutta ja turvallisuudentunnetta.
Varsinais-Suomen vuosina 1985 ja 1986 vahvistettujen seutukaavojen luetteloihin on merkitty Somerolle yhteensä 19 ja Somerniemelle 5 rakennetun ympäristön suojelualuetta tai suojelukohdetta. Suojeltavia kohteita ovat luonnollisesti Someron keskiaikainen kivisakasti sekä Someron ja Somerniemen kirkot kirkkomaineen ja tapuli- ym. rakennuksineen sekä ympäristöineen.
Paikkakunnan lukuisista kartanoista ovat luetteloissa mukana Lahti, (Koivu)kimala (teoksessa on virhe) eli Konsin sekä Kimala eli Avellon (virhe, po. Avellan), Hirsjärvi, Seeteri, Åvik, Palikainen ja Kopila. Kartanoina on suojeluluettelossa mukana myös Hirsjärven Vik, Terttilän Luukkala, Palikaisten Österkulla sekä Joensuun Kiiru. Åvik lasitehtaanpaikkoineen, Luukkala (Terttilän paperitehdas) ja Kiirun porvariskartano viinapolttimon rakennuksineen edustavat myös Someron teollisuushistoriaa.
Talonpoikaistaloista on seutukaavan suojeluluetteloon otettu mukaan Talvisillan Kylä-Luukkala, Lautelan Mattila sekä Kaskiston Kaase. Lisäksi mukana ovat Lautelan Kaapon ja Piekkalan talojen neljän vilja-aitan ryhmä. Uuden-Kaskiston Vapola-Kolmihaaran torppa sekä Åvikin kartanomiljööseen kuuluva Sillanpään puinen silta.
Nämä ovat kuitenkin vain "jäävuoren huippu" suuren kunnan monimuotoisesta ja omistajien huolella vaalimasta rakennuskannasta. Ne ovat rakennuksia, joilla on katsottu olevan seudullista merkitystä. Kunnan alueella on kuitenkin runsaasti kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia, joilla on huomattavaa paikallista arvoa. Somerniemellä on 13 ja Somerolla 35 kylää, jotka miltei kaikki juontavat keskiajalle. Suurin osa kylistä sijaitsee ikivanhojen pääteiden - Härkätien, Hiidentien, Härjänpoljintien, Kalevantien ja Huovintien - varsilla. Niiden tuntumassa sijaitsevat myös kylätaajamien ulkopuolelle jo varhain rakennetut yksinäistalot kuten Pitkäjärven Hoviranta (po. Hovirinta), Jakanen ja Kökkö sekä Kultelan Alitalo. Vaikkakin vanhat ryhmäkylät hajoitettiin jo satakunta vuotta sitten, on lähes kaikista jäljellä vielä jotain - pari kolme kantataloa talousrakennuksineen, syytinkiasumuksia ja joskus vanha kyläkauppa.
Melko paljon vanhasta kyläluonteesta on säilynyt mm. Häntälän, Jakkulan, Kaskiston, Keltiäisten, Kerkolan, Onasjärven, Pajulan, Rautelan, Suojoen, Sylvänän ja Talvisillan vanhoilla kylätonteilla. Vanhojen kantatalojen muodostamien kylien läheisyyteen muodostui tilattoman väestön rakennuksista usein "toinen kylätaajama". Tällaisia kylän yhteismaalle rakennettuja, kohtalaisen hyvin siilyneitä mäkitupa-alueita ovat mm. Kerkolan Jerusaleminmäki, Lautelan pannukakkumäki sekä Sylvänän Kylämäki. Vanhoja mäkitupia ja torppia käytetään nykyisin etupäässä kesäasuntoina.
Koska kunnan alueella on paljon merkittäviä yksittäisiä rakennuksia, ei niitä voi tässä yhteydessä luetella. Esimerkkeinä niistä voisi mainita kolme ehkä huomattavinta inventoinnin yhteydessä "löydettyä"kohdetta, jotka puuttuvat seutukaavan suojeluluettelosta. Ne ovat Pitkäjärven Ali-Kennin asuin- ja talousrakennusten muodostama eheä kokonaisuus, jonka nuorin rakennus on peräisin 1800-luvun lopuolta, Pyölin Oikia Isotalon päärakennus, jonka 1700-luvulta peräisin olevan tuvan loiva - kaarevien palkkien varaan rakennettu - holvimainen välikatto on erittäin harvinainen, sekä Vilukselan Ronko - entinen pataljoonansaarnaajan virkatalo, jonka rakennusvaiheta voidaan seurata asiakirjoista vuodesta 1814 lähtien. Erityisen maininnan anasitsee myös Kultelan Vehkojan vanha tyhjillään rapistuva torppa, joka on ollut savenvalaja Johan Roosin ensimmäinen asuinpaikka. Torpparakennus edustaa erittäin harvinaiseksi käynyttä vanhakantaista rakentamistapaa, jossa asuinhuoneet on salvottu omille nurkille.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja vanhojen kylä- ja mäkitupakokonaisuuksien säilyminen on pitkälti yksityisten omistajien terveen järjen ja kulttuuritahdon varassa. Niiden säilyminen tuleville sukupolville ei välttämättä vaadi mitään erityistoimenpiteitä - riittää, kun huolehditaan vanhojen rakennusten kunnossapysymisestä ja vältetään ylikorjaamista sekä otetaan uudisrakentamisen lähtökohdaksi vuosisatojen kuluessa muovautuneen kulttuurimaiseman ominaisluonne."
Kaarin Lehtonen,
Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha
rakennuskanta, s. 37-41
Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri 2, Turku 1990
Puhelimen alkuajoilta
Lounais-Hämeen puhelinlinjat
viime vuosisadalla
Aulis Oja
Someron ensimmäinen puhelinkeskus
oli Kimalassa
Senaatin talousosastoon 12.4.1889 jättämässään anomuksessa turkulainen puhelinmekaanikko Paul Schoultz pyysi lupaa saada rakentaa puhelinlinjan Turusta Kaarinan, Liedon, Marttilan, Kosken, Someron ja Jokioisten kautta Forssaan sekä päälinjasta erkanevat sivulinjat Someron Joensuusta Somerniemen Palikaisiin ynnä Jokioisten Haapaniemestä Perttulan (Ypäjän) kautta Loimaalle.
Linjojen pituuden hän ilmoitti seuraaviksi: päälinja Turku-Forssa 160 km, sivulinjan Joensuu-Palikainen 12 kilometriksi ja sivulinjan Haapaniemi-Loimaa 40 kilometriksi.
Senaatin talousosasto suhtautui anomukseen suopeasti ja myönsi istunnossaan 9.5.1889 Schoultzille rakennus ja toimiluvan sanottuihin lin-joihin sillä ehdolla, että linjat olisivat valmiit vuoden 1890 loppuun mennessä.
- VA. Senaatin talousosaston asiakirjavihko AD 533/204 1889 ja ptk 9.5.1889
- VA. Karttakokoelma: puhelinlinjakartta 223.
- Esko Aaltonen, Ajanjakso vuodesta 1870 nykyaikaan
(Someron historia II, 1958) s. 556.
Herrojen August Haggrenin ja Waldemar Sagulinin sekä rouva Hulda de Pontin muodostama Someron Telefooniyhtiö perustettiin vasta 1900-luvun alkuvuosina (vuosien 1900 ja 1909 välisenä aikana.)
Schoultz ryhtyikin työhön ja sai määräaikana valmiiksi päälinjan Turku-Kaarina-Lieto-Marttila-Koski-Someron Joensuu-Jokioisten Haapaniemi sekä puhelinkeskukset Someron Kimalaan ja Jokioisten Haapaniemeen.
Muut suunnitellut linjat sen sijaan jäivät varojen puutteessa rakentamatta, joten päälinjaakaan ei voitu käyttää mistään muualta kuin Kimalan ja Haapaniemen keskuksista.
Tällä tavoin keskeneräisenä koko yritys oli siihen saakka, kunnes Jokioisten Vaulammin Söderkullan (Haunion) kartanon vuokraaja Henrik Ahlgren osti sen 925 markalla Paul Schoultzin konkurssihuutokaupassa 24.11.1891 ja ryhtyi toimenpiteisiin Schoultzin suunnitelman loppuun saattamiseksi.
Jo 21.12.1891 hän jätti senaatin talousosastoon anomuksen, jossa hän pyysi toimilupaa ostamaansa linjaan, oikeutta siirtää linjan osuudelta Kimala-Joensuu-Ollila kulkevaksi suoraan Kimalasta Ollilaan jättämällä kuitenkin vanhan päälinjan Kimalasta Joensuuhun sivulinjaksi sekä rakennus ja toimilupaa seuraavilla uusille linjoille: Kimalan keskuksesta 1) Kosken Tuimalan kylään, 2) Someron Långsjön kartanoon, 3) Someron Åvikin kartanoon ja 4) Someron Lahden kartanoon ynnä Haapaniemen keskuksesta (...)
Uusien linjojen pituudet olivat seuraavat: Kimala - Tuimala 15 km, Kimala - Långsjö 6 km, Kimala - Åvik 3 km, Kimala - Lahti 1 km (...)
Senaatin talousosasto otti asian käsiteltäväkseen istunnossa 21.1.1892 ja suostui anomukseen sen kaikilta osilta. Uusien linjojen rakentaminen lienee suoritettu jo samana vuonna. Vuosisadan päättyessä koko puheena olevan puhelinverkon toimilupa oli ainakin virallisesti edelleen kartanonvuokraaja Ahlgrenin nimissä.
- VA. Senaatin talousosaston asiakirjavihko AD 1859/8 1889 ja ptk 21.1.1892.
- VA. Karttakokoelma: puhelinlinjakartta 222.
* * *
Tässä katsauksessa esitettyjen tietojen valossa Lounais-Häme osoittautuu puhelinverkostonsa synnyn ja kasvun puolesta olleen viime vuosisadalla monen muun maamme kolkan edellä.
Ensimmäiset puhelimet ilmestyivät Tammelaan (Forssaan) ja Urjalaan (Matkuun) jo 1878, Jokioisiin ja Humppilaan viimeistään 1880-luvun puolivälissä ja Ypäjälle 1888 sekä ensimmäiset puhelinkeskukset Somerolle, Jokioisiin ja Tammelaan (Forssaan) 1890 ynnä Urjalaan 1897.
Ja vuosisadan päättyessä alueen kaikissa kunnissa, paitsi Somerniemellä, oli jo joltinenkin puhelinverkko, joka alueen viiden puhelinkeskuksen välityksellä oli yhteydessä moniin vieraisiinkin paikkakuntiin, koska Someron keskuksesta kulki suora johto Turkuun, Jokioisten keskuksesta Loimaalle, Forssan keskuksesta Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin, Urjalan Honkolan keskuksesta Hämeenlinnaan sekä Urjalan Laukeelan keskuksesta Tampereelle ja Toijalaan.
Lounais-Hämeen Kotiseutu ja Museoyhdistys
Vuosikirja 1962, s. 144-145
Yhtiökokous 28.1.1892
1 § Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin herra kapteeni C. de Pont
ja sihteeriksi Oskar Konsin.
2 § Luettiin edellisen kokouksen pöytäkirja 4.12.1891 ja keskusteltiin siitä sekä hyväksyttiin sen alku toisen pykälän toiseen kohtaan asti. Koska yhtiö ei ole saanut käyttää Forssan linjaa, päätettiin että säilytetään vanha herra Schoultsin rakentama Turku-Somero-Haapaniemi -linja. Toimitusjohtaja herra H. Ahlgren huomautti, että toimilupa-anomukset hänen osaltaan ovat muuttuneet siten, että puhelinlinjan Turku-Somero-Haapaniemi sivujohtoineen sekä kaksine keskuksineen käyttöoikeus säilytettäisiin. Lisäksi haluttiin se muutos, että linja vietäisiin Ollilasta Kimalaan Lahden kartanon tilojen läpi sekä että linja Kimala-Joensuu-Ollila purettaisiin. Kokous hyväksyi tämän.
Pöytäkirja 22.6.1896
8 § Koska Kimalan keskuksen hoitajatar, rouva Konsin, on halunnut palkankorotusta, mikäli uusia tilaajia liitetään, päättivät osakkaat, että anomus jätetään huomioimatta. Sitä vastoin esitettiin tyytymättömyys tämänhetkisestä hoidosta ja päätettiin antaa huomautus rouva Konsinille siitä, että hän ei antaisi lapsien ja kokemattomien henkilöiden hoitaa konetta. Lisäksi rouva Konsinin omat puhelut eivät saa rajoittaa tilaajien käyttöoikeutta. Muutoin siirretään keskus toiseen paikkaan.
Lauri Ekström, Someron puhelinosuuskunta 1910-1985
Sälekarin kirjapaino Oy, Somero 1985
Isonvihan (= 1713-21 Suuri pohjan sota + venäläismiehitys) loppupuolelta vuodesta 1717 vuoteen 1730 Kimalassa ei ole kirjattu syntyneeksi ainuttakaan lasta.
Kimalan katselmusasiakirja 1843
Kimalassa tehtiin Carl von Numersin johdolla Elias Juseliuksen aikana 14.8.1843 katselmus, jossa kuvailtiin tilan rakennukset, pellot, niityt, metsämaa, puutarha, torpat, aputilat eli augmentit, maksetut verot ja palkat sekä lopuksi kartanon taloudellinen tila. Sekä sisältä että ulkoa rappeutuneen päärakennuksen arvioitiin olevan yli 50 vuotta vanha, "detta hus som redan är öfver femtio år gammalt samt i hög grad förfallet så till det inre som till det yttre...".
"År 1843 den 14. augusti, instände [inställde?] sig unertecknad Hof Rätts Auskultant och för tiden Högvederbörligen tilförordnad domhafvande i Nedre Sääksmäki Domsaga, jemte Ordinarie Härads Nämndemännerne Johan Jakobsson Elli, från Ollila, och Johan Henriksson Seppälä, från Joensuu byar i Somero Socken å tvåtredjedelar af Kimala enstake Berustade Säteri i nämnde Socken, för att å denna lägenhet verkställa värdering i afseende å det lån ägaren deraf, Rustehållaren Elias Johansson Juselius är ..nad .... Kejserliga Finska Banken upptaga emot anteckning i nämnde Rusthålls andel. Såsom närboende och i Landtbruket erfarne män, biträdda vid denna förrättning Herr Collegii Registratorn Carl Jakob Reinhold de Pont och Herr Krono Länsmannen Carl August Grönlund, hvarjemte ägaren af lägenheten Elias Juselius värderingen åf...ervar.
Sedan här antecknats att jag emot förrättningsmännen icke kunde utletas samt att Herr Collegii Registratorn de Pont fick aflägga [suorittaa] den uti 2.: 6. Qap: U: B: föreskrifna värderingsmanna ed [vala]; inlemnade Elias Juselius till styrkande [todisteeksi] af sin ägande rån till detta två tredjedels Kimala Berustade Säteri ... ... Tammela och Somero Socknars Härads Rätt den 12. april år 1837 meddeladt Fastebref, hvaraf inhemtades [saatiin tietää], att Elias Juselius medelst köpebref, daterat den 11. September år 1834, tillhandlat sig [ostanut itselleen] lägenheten af Enkefru Befallningsmanskan Ulrika Grahn för erlagde [maksaa, suorittaa] Fyratusen Trehundra Rubel Silfver, samt att han derå klanderlöst erhållit trenne uppbud [kuulutus; När en gård skulle säljas måste försäljningen tillkännagivas vid tinget. Detta kallades för uppbud.], nemligen det första vid sistnämnde äro Höste Ting den 5e November, det andra vid 1835 äro Vinters Ting den 27 Mars och det tredje vid 1837 äro Höste Ting den 5. September.
Ytterligare [edelleen] antecknades här att Elias Juselius med eget folk bebrukar lägenheten, hvarefter sjelfva värderingen undtagas och aflopp på .... som följes:
Åbyggnaden (Rakennukset, rakennuskanta)
som är belägen å öfre sluttningen af södra stranden till Somero å äfven och längst åt hvilken en temmlig angenäm utsigt erbjuder sig, utföres af följande hus, nemligen: en karaktärs byggnad bestående af tvenne våningar. Uti detta hus som redan är öfver femtio år gammalt samt i hög grad förfallet [rappeutunut niin sisältä kuin ulkoakin] så till det inre som till det yttre, äger Elias Juselius allenast [yksin] tvåtredjedelar eller sju rum och kök, belägna del på nedre dels på öfre bottnet?, emedan ägaren af den öfriga delen af lägenheten, uti byggnaden äger i den återstående tredjedelen:
Tilan rakennuskanta, joka sijaitsee Someron joen etelärannan ylätörmällä, jonka yli ja pitkin on melko miellyttävä näköala, muodostuu seuraavista taloista, nimittäin: kaksikerroksinen päärakennus. Tästä yli viisikymmentä vuotta vanhasta ja sekä sisältä että ulkoa pahasti rapistuneesta talossa omistaa Elias Juselius yksin kaksi kolmasosaa, eli seitsemän huonetta ja keittiön, jotka sijaitsevat sekä ala- että yläkerroksessa, koska (kun taas) tilan jäljelle jäävän osan (toinen) omistaja omistaa rakennuksessa jäljelle jäävän kolmanneksen [kaksi toisen kerroksen läntisen päädyn huonetta]:
ett våningshus, bestående af drengstuga och tvenne kamrar, hvilka sistnämde äro uppförde [rakennettu] för tvenne år sedan: en äldre men likväl försvarligt underhållen och för kort tid sedan ånyo inredd stallsbyggnad: ett fähus, gammalt och mindre väl underhållet samt inredt för trettiofem klafbundna nöt; hvarförutan intrymme finnas? såväl för ungboskap som får: tvenne förskildte [erillään olevaa] riabyggnader, hvardera bestående af ria, loge [riihen luuva] och halmlada [olkilato]. af desse byggnader är den ena genom rödmålning försäkrad emot den yttre luftens? åverkan samt i följe deraf, ännu brukbar för längre tider. Samt slutligen ett ganska väl underhållet visterhus [ruoka-aitta].
Dessutom finnas å denna lägenhets andel förskildta öfverflödiga hus, hvilka i anseende till deras högst förfällna tillstånd icke upptagas specifikt uti denna beskrifning.
asuintalo [väetuparakennus, nykyisen Avellanin pihapiirin luoteissivulla], jossa on renkitupa ja kaksi kamaria, viimeksi mainitut rakennettu kaksi vuotta sitten:
vanhempi, mutta välttävästi ylläpidetty ja hiljattain uudestaan sisustettu tallirakennus:
navetta, vanha ja huonommin ylläpidetty sekä sisustettu kolmellekymmenelle viidelle naudalle; lisäksi on tilaa sekä nuorelle karjalle sekä lampaille:
kaksi erillään olevaa riihirakennusta, kummassakin riihi, viljamakasiini ja olkilato. näistä rakennuksista toinen on punamultauksen ansiosta vakuutettu (suojattu) ulkoilman vaikutukselta, sekä sen johdosta vielä käyttökelpoinen pitempiä aikoja, sekä lopuksi
verrattain hyvin ylläpidetty vilja-aitta.
lisäksi tämän tilan osiolla on erinäisiä ylimääräisiä taloja (rakennuksia), jotka varsin ränsistyneen tilansa takia ei ole erikseen lueteltu
Kaksi
yläkerran läntisen päädyn huonetta omisti katselmuksen aikana
1843 Jakob Avellanin leski, Maria Waltzer - Åvikin
saksalaissyntyisen lasinpuhaltajan tytär. Maria hoiti perheelle
kuuluvaa Kimalan kolmannesta yli 20 vuotta, kunnes möi 20.4.1851
kartanon vanhimmalle pojalleen Johan Viktor Avellanille (s. 1824, k.
1883).
Kimalan (2/3) seuraava omistaja, Someron kirkkoherra
Henric Konsin, lunasti huoneet Avellaneilta 11.11.1847. Lunastussumma
oli 500 riikintaalaria, 1/20 koko tilan ostohinnasta.
* * *
Hej Pertti!
Mukavaa, että olet löytänyt vanhaa tietoa Kimalan kartanosta. Klafbunden tarkoittaa ainoastaan sidottu niin kuten eläimet olivat ennen. Tässä on vanha sanakirja. jossa sana on myös mukana:
Sana klaf tulee sanasta klave joka tarkoittaa "band av trä (i sin enklaste form bestående av en smidig vidja)" eli yksinkertainen puusidos. Näitä puusidoksia on meillä useampi mm. Mustialan maatalousmuseossa. Niitä tehtiin ainakin koivusta mutta muut lehtipuut kelpaavat varmasti myös. Tässä on video jossa näkee millä tavalla tehtiin näitä puusta köysiä - sidoksia - kesällä voit itse kokeilla tehdä niitä (katso köydentekovideo. Lopussa puusidosta kerrataan, aivan kuten kerrataan villasta lankaa kun kehrätään. Sitä osiota ei näy kyllä nyt videolla. Siitä tulee sitten hieno "puunaru tai sidos" jonka avulla voi sitoa nautaa ja hevosiakin tarvittaessa kaulasta pöytään navetassa / tallissa.
Toinen lähellä oleva sana on klöv - joka tarkoittaa sorkka.
Suomennos on suurinpiirtein näin:
... yksi navetta, vanha ja huonosti ylläpidetty, sekä sisustettu 35 sidotulle naudalle; jonka sisällä on myös tilaa niin nuorkarjalle kun lampaille: kaksi erillään olevaa riihirakennusta, molemmissa yksi riihi, riihen luuva sekä olkilato. Näistä yksi rakennus on maalattu ilmaston vaikutuksia vastaan punaiseksi, jonka vuoksi se kestää paremmin. Lopuksi melko hyvässä kunnossa oleva ruoka-aitta.
Annika Michelson HAMK Mustiala (25.2.2013)
Åkrarne,
de der af brist å handlingar icke kunde; afseende å vidden bestämmas, bestå af mulblandad lerjord samt åro försvarligt dikade, hägnade, bebrukade och särdeles växtliga, i anseende till deras fördelaktiga läge å slutningen af åbrädden. Det årliga utsädet? pröfades? utgöra minst Sjutton Tunnor råg och Fyra Tunnor korn förutom omkring Tio Tunnor hafra uti grästländes? Samt ärter, lin och potates till husbehof; Och ansågas de begge förstnämnde sädesslagen I anseende till närbetägenheten af vattendrag och bristen på kärraktig Mark, högst sällan hemsökes af froster, lemna åtminstone femte kornet.
Ängarne,
som äro till större delen högländta, denna, ehuru mindre väl rödjade, enligt hvad de biträdande förrmättningsmännen hade sig bekant, åtminstone Etthundra Femtio korgar mest hårdvallsh a trettio Lispund på hvarje korg. Med detta höforråd i förening Med det från åkrarne blifvande bader? af halm, bo...? och a..nar?, ansås kunna försvarligen underhållas aderton klafbundna kreatur och Tjugu får, forutom ett tillräckligt Antal ungboskap samt, för jordbrukets underhåll, tvenne hästar och tre per oxar. Och ansågo förrättningsmännen ägaren till lägenheten erhålla I inntant behållning af hvarje ko Två Rubel femtio kopek samt af hvarje får trenne marker ull.
Skogen,
å hvilken gifves tillfällen till ändamålsenliga nya odlingar, lemnar ett tillräckligt förråd granr...?, gård...?, bränsle och småare byggnads material...? för lägenhetens behof, men saknar deremot icke ...ast fösäljnings produkts utan ock virke till större byggnader.
Muhlbetet
är godt och finner såväl på sjelfva skogsmarken som uti särskildte inhägnade hagar, hvilka i anseende till vidd och fäxtlighet, äro tillräckliga för boskapen.
Trädgård
är anlagd invid karaktärs byggnaden på den sidan deraf som ...er åt ån, hvarifrån den skiljes genom en del af bohlåkern. Uti denna Trädgård anläggning, som består af fyra mindre qvarter, tillräckliga likväl för odling af husbehof grönsaker, finnas fyra äppelträn och ett antal vin och krusbärsbuskar.
Humlegård
finnas icke anlagd.
Såg och Qvarn
äger lägenheten icke och icke heller gifvas tillfällen till ..ike vattenverks anläggande.
Fiske
innehar lägenheten uti Somero å; dock är den förmån som härigenom ...skyndas, högst obetydlig och knappast motsvarande husets behof.
Torp
underlyda lägenheten fem, nemligen: Ketola, Härkoja, Mäkilä, Mullivuori och Ninisaari, hvilka tillsammans utgöra åtta åke och fyra drenge dagsverken; hvarje vecka, femtiotvå hjelpdagsverken under ber....? tiden och åtta stadsresor årligen till Helsingfors, Åbo eller Tavastehus; hvarutom hvarje Torpare åligger att årligen leverera till lägenhets inhehafvaren fem marker lingorn af dennes eget lin; Och anmärktes här att desse Torp äro mindre väl byggda samt innehafvaren?? ??? uti ??? omständigheter.
Augmenter
äro anslagna hela Kimala Rusthåll tvenne, nemligen Rekola, beläget invid Rusthållet och Juote beläget i Pajula byn. Dessa hemmans räntor tillfalla med tvåtredje
delar denna andel af lägenheten enligt för..edda ...det sedlar? För Rekola omkring Sexton Rubel Fyratio kopek samt för Juote Tolf Rubel Sextio kopek, eller tillsammans Tjugunio Rubel Silfver. Någre andre stadiga förmånen äro icke att påräkna; men deremot förefalla här följande utgifter, nemligen:
Utskyldrerna till Höga Kronan:
såsom skattebygnads hjelpen, Medicinal Fonden, Brännvins arrendet, Tavastehus Stads Lå...bro kappa, Vaccane afgiften samt Djekne och mantals penningarne uppgå årligen till ungefär Fyratio Rubel Silfver.
Clere??? och Kappe... tagarenes aflöning
utgår årligen med Tjugu kappar till Sockens kyrkoherde, Tolf kappar till Kapellanen; fyra kappar till Sockne adjunkten, Tre kappar till Klockaren samt en kappa till en hvar af Kyrkoväckaren. Bro och Skallfogden, äfvensom åtta kappar till Rothfattige, hvarutom till aflönande af Smed för gårdens behof anfågor? böna påräknas åtta kappar i följe hvaraf dessa kappa afgiftes? således tillsammans uppgå till en Tunna Tjuguåtta kappar spanmål
Tjenstefolkets aflöning och skat:
Med ..stadt afseende å det antal dagsverken och stadsresor som de, lägenheten underlydande Torp utgöras?, pröfvade förrättningsmännen å legenheten behafvas, i afseende å köns??? samt boskapens till..liga vårdande, en drengsfogde, en dreng samt tvenne pigor, af hvilka den förstnämndes lön, städja? och skat?, ...räfvades kunna bestrides med Fyratio, drengens med Trettio samt hvardera af pigornas med Tjugufem Rubel Sil.
Oförutsedda utgifter
såsom skattpenningar och brandstadsmedel, uppköp af hampa, tjära, spik, jern och andre medel. Landtbruk förefallande utgifter pröfvades böra i anseende till byggnadernas å lägenheten förfallna tillstånd, beräknas till Tjugu Rubel Sjuttiofyra Silfver.
Sedan ytterligare antecknats all denna lägenhet är belagen på en half virsta afstånd från … vägen emellan Helsingfors och Åbo Stades; all afståndet till förstnämnde ???? ort utgår 13., till Åbo 7½., till Tavastehus Nio och till Salo köping 4. mil: samt slutligen att det för Lånet ?? gällande medel markegånga? Pris åsattes rågen och kornet, havarenat förrättningsmannen ansågo värdet för ett Lispund? ull? böra beräknas till Tre Rubel 40. kopek Silffer, upprättades till utredande? af Rusthåll andelens värde, följande
LIQVIDATION
Inkomster
Sjutton Tunnor råg gifva efter femte kornet 85 Tunnor, som a 4 Rub. 33 Kopek. Tunnan komma en inkomst af 368 Rubel 5 Kopek Silfver.
Fyra Tunna korn afkasta då femte kornet beräknas; Tjugo Tunnor, hvilka efter 3 Rub. 27 kopek. Tunnor gifva en kontant inkomst af 65 Rubel 40 Kopel Silfver. Inkomsten af aderton klafbundna nöt, gör, efter 2 Rubel 50 Kopek för kon je kreatur, 45 Rubel.
Tjugu stycken får …. tillsammans årligen Tre Lispund ull, ??? inkomster derföre, när hvarje Lispund beräknar? till 3 Rub 40 kop 10 Rubel 20 Kopek Silfver.
Summa 517 Rubel 65 Kopek Silfver. Räntorna ifrån de, lägenheten anslagna Augments hemman, jöra 29. Rubel.
Summa 517,65 Rubel
UTGIFTER ÅRLIGA UTSÄDET
Sjutton Tunnor råg göra efter 4 Rub. 4 kop. För Tunnan 73,61
Fyra Tunnor korn göra efter 3 Rub. 27 kopek för Tunnar 13.8
Krono Utskyderna?
Stat??byggnad hjelpen, medicinal Fonden, Brännvins arrendet, Vaccane? afgiften samt Bljekna? och Mantals penningarna utgå med tillsammans 40 Rubel
Christ.... och Kappetagarenas? aflöning utgör med tillsammans per Tunna Tjugoåtta kappar ...ammal? som 126,69 Rubel. efter 3. Rub. 80 kopek för hvarje Tunna, gör 7,22 Rubel
Tjenstefolkets aflöning
En drengsfogde 40
En dreng 30
Tvenne pigor 50
Tillsammans 120 Rubel
Oförutstedde utgifter
Såsom skattpenningar, Brandstadsmedel, uppköp af hampa, jern, tjära, spik mm. uppgå årligen till 20,74 Rubel
Summa 274,65
Således blifver bållningen 243 Rubel
Summa 517,65
Enligt förestående Liqvid blifver behållningen af inkomsterne från två tredjedelar af Kimala Berustade Säteri Tvåhundra fyratiotre Rubel Silfver, som à fem får hundra om året, utför ränta på Fyratusen Ottahundra Sextio Rubel Silfver, hvilka summa således är det värde hvartill nämnde lägenhet vid denna värdering blifvat uppskallad. Ort och tid som åfvan
Carl von Numers.
Johan Jakobsson Elli (bom)
Johan Henriksson Seppälä (bom)
Att förestående värdering aflupit på ??? ??? ...tel deräfven ut...as; att vi med samma värdering följt bästa förestånd och sam????; samt att ifrågavarande lägenhet, om hvars beskaffenhet undertecknade såsom närhavade? äga noga? kännedom, icke är för högt utan snarare för lågt värderad; intyga datum som ofvan.
Carl Jakob Reinhold de Pont
Collegii Registrator
Carl August Grönlund
Krono Länsman
Sääksmäen alinen tuomiokunta/Hämeen maakunta-arkisto:
Välikäräjien pöytäkirja 14.8.1843
kartanosta (kauppakirja 27.4.1846) uskelalaiselta talon-
pojalta Elias Johansson Juseliukselta 5142 hopearuplal-
la 85 5/7 kopeekalla.
- Vuonna 1834 Juselius oli maksanut Kimalasta nimismies
Granin perikunnalle 8600 riikintaalaria (tai vaihtoehtoi-
sesti 4300 hopearuplaa). - Kirkkoherra ei kauaa ehtinyt
nauttia kartanostaan: hän kuoli 20.2.1849 kinkerimatkalla
Somerniemellä.
Pertti Toukkarin kokoelmat
Rovasti Henrik Konsin (s. 1784, k. 1849) oli syntyisin Hattulan Konsan talosta, jonka mukaan hän otti itselleen sukunimen. Rovasti Konsinin kuoltua hänen leskensä, rovastinna Ebba Wilhelmina Konsin, o.s. Wanochius (s. 1802, k. 1876) hoiti Kimalaa parin vuosikymmenen ajan luovuttaen sen sitten pojalleen, metsäkonduktööri Oskar Henrik Isidor Konsinille (s. 1835, k. 1898). Viimeksimainitun leski Ida Katarina Konsin (o.s. Randelin) lapsineen omisti tämän osan Kimalasta vuoteen 1905 asti.
Torppia ei Kimalaan perustettu läheskään yhtä paljon kuin muihin Someron kartanoihin. Kimalan ensimmäinen torppa mainitaan 1757. V. 1780 niitä oli 5 (Munckin puolella 4 ja Thitzin puolella 1), 1809 5, v. 1840 7 (Avellanin puolella 4 ja Juseliuksen puolella 3) ja 1870 8 (Konsinilla 5 ja Avellanilla 3).
Someron historia II, s. 79-86
Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta (1990)
KIMALA R:NO 2:115
(Otsikossa on virheellisesti Koivukimala)
(Kimala, Konsin)
Kimala on se pääosa Kimalan kartanosta, jonka Jacob Avellan vuonna 1825 myi nimismies. J. C. Grahnille. Tila on tunnettu nimillä Kartano ja Konsin. Nimi Konsin tulee rovasti Henrik Konsinin mukaan, joka osti tilan vuonna 1846. Konsiniin liitettiin 1860-luvulla toinen Rekolan osataloista ja vuonna 1922 myytiin osa maista takaisin Avellanille.
Koivukimalan (po. Kimalan) päärakennus on nk. Kimalan kartanon vanha päärakennus. Se on rakennettu perimätiedon mukaan 1730-luvulla ja asiakirjoista tiedetään, että vuosien 1722-32 välillä kartanon silloinen omistaja, karoliini Johan Ramsay, kunnosti rappiolla olleen ratsutilan suurin kustannuksin.
Kartanon vanhaa päärakennusta on uusittu ja korjattu ainakin vuosina 1926 ja 1986. Se on kaksikerroksinen rakennus, jonka perusta on luonnonkiveä ja jonka hirsirunko on pitkänurkkainen.
Rakennuksen pihajulkisivu ja päädyt on vuorattu vaihdellen vaakasekä pystyponttilaudoilla, järvenpuoleisen koillisfasadin vuoraus on pystylomalautaa.
Rakennuksen asuinhuoneiden ikkunat ovat kuusiruutuiset ja osa niistä on vanhoja: niissä on sirot välipuitteet sekä vanhat taotut kulma- ja saranaraudat. Talossa on loiva satulakatto, jonka katteena on tiili. Sen alkuperäinen kattomuoto lienee ollut jyrkkä aumakatto, jollainen rakennuksella on 1850-luvun puolivälissä maalatussa Kimalan kartanoa kuvaavassa seinämaalauksessa. ["Seinämaalaus" kummittelee monissa lähteissä. Sillä tarkoitetaan tietysti seinällä pidettävää, 40 x 60 cm:n kokoista maalausta, joka nykyisin on Konsin-suvun hallussa. "Seinämaalaus" on näidenkin sivujen nimikkokuvana. - P.T.]
Rakennuksen koillisjulkisivulla on satulakattoinen eteiskuisti, jonka nurkat ovat viistetyt, ja talon kaakkoispäädyssä on pulpettikattoinen rungonlevyinen kuisti. Rakennuksen molemmissa kerroksissa on viisi asuinhuonetta.
[Koivu]kimalan pihapiirissä on vuosisadan vaihteessa pystytetty saunarakennus. Vanha kivinavetta, joka on tien toisella puolella, kuuluu nykyisin Hupalan tilaan.
Lehtevän puiston ympäröimä klassisistinen kartanorakennus on maisemallisesti ja sekä kulttuuri- että rakennushistoriallisesti erittäin merkittävä. Se on merkitty seutukaavaan suojelukohteena
(SU-661).
Kaarin Lehtonen, Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema
ja vanha rakennuskanta,
s. 276, Turku 1990
Kimalasta ensimmäinen maininta
Kimala esiintyy ensi kerran Someron rovastinkäräjien pöytäkirjassa 1492, jolloin Kimalan Markkua sakotettiin joistakin edesottamuksistaan. Vuosina 1508-1510 mainitaan tuomiokirjassa Kimalasta emäntä Kaisa sekä miehet Heikki Markunpoika, Jaakko ja Reko Markunpoika.
Loimon käräjien tuomiokirjeissä 1516 ja 1529 on kaksi kimalalaista merkitty lautamiehiksi, edellisessä Reko Markunpoika ja jälkimmäisessä Jaakko Sipinpoika. Vuonna 1539 oli kylässä 4 taloa.
Someron historia I, s. 28, Forssa 1949
Gård, Puhari, Nävilä
"Kimalan kylä esiintyy asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1492. Vuonna 1539 oli kylässä neljä taloa, Rekola, Töyrä ja kaksi nimeltä tuntematonta taloa. Töyrä jaettiin vuonna 1566 kahtia ja vuonna 1670 Töyrä sekä kaksi muuta taloa yhdistettiin herraskartanoksi. Vuonna 1678 liitettiin Kartanoon vielä yksi kylän taloista.
Rekola jaettiin 1726 kahteen osaan ja vuosien 1762 ja 1799 välillä oli myös Kartano kahdessa ja välillä kolmessakin osassa: 1700-luvun jälkipuoliskon rippikirjoissa kylän taloista käytetään nimiä Gård (Kartano), Puhari ja Nävilä. Suomen asutuksen yleisluetteloon Puhari on merkitty jaksolla 1720-39 nimellä Puharila ja 1740-1759 nimellä Puhari. Vuosien 1764-1769 rippikirjan mukaan oli vielä Puharikin jakautuneena kahtia. Lopullisesti Kartano jaettiin vuonna 1826. Molempien kartanoiden nimi oli virallisesti Kartano, mutta niitä kutsuttiin omistajien mukaan nimillä Avellan ja Konsin. Rekolan augmenttitaloista toinen liitettiin vuonna 1868 toiseen Kartanoon ja toinen vuonna 1869 toiseen Kartanoon. Maanjakoasiakirjoihin Rekolan osatalot on merkitty kaiken aikaa erillisinä taloina, jotka olivat Avellanien ja Konsinien omistuksessa.
Ensimmäiset torpat 1740-luvulla
Ensimmäiset kaksi torppaa Kimalaan perustettiin 1740-luvulla. Asutuksen yleisluettelon mukaan torppia oli 1750-luvulla viisi ja jaksolla 1760-79 kaksi. Ne kaikki on merkitty luetteloon torpparin nimellä. Vuosien 1780- 79 asutusluettelossa on kolme nimeltä mainittua torppaa. Pellontausta, Härkoja ja Hakonoja. Vuosien 1757-63 rippikirjaan on merkitty Nävilälle kuuluva Mäkilän torppa ja Puharin Mätälä. Vuosien 1764-69 rippikirjoissa mainitaan näiden lisäksi Kartanolle kuulunut rakuunantorppa. Vuoteen 1791 mennessä niitä tuli rippikirjaan kolme lisää - Smed, Rajola ja Mäntylä. Ilmeisesti suurin osa vanhoista torpista hävisi tai vaihtoi nimeä, sillä 1800-luvun alkupuolella niitä ei enää manita.
Vuosien 1804-09 rippikirjan mukaan olivat kylän torpat Löfbacka, Lehrbacka, Härkoja, Jägaren, Hakala ja Nummi. Nummi kuului Rekolalle ja muut Kartanolle. Seuraavasta rippikirjasta (1810-15) puuttuvat Jägaren, Hakala ja Nummi, mutta siinä on uusina Ketola, Lukala ja Sandbacka. Vuosisadan puoliväliin mennessä osa vanhoista torpista oli kadonnut ja uusia oli perustettu Kurjenoja ja Syrjälä. Vuonna 1870 olivat kylän torpat Forsström, Härkoja, Ketola, Lerbacka, Mullivuori, Mäkelä, Niinisaari, Rekola ja Syrjälä. Tultaessa 1900-luvulle alkoivat torpat vähetä siten, että vuonna 1910 oli jäljellä enää neljä torppaa ja vuonna 1920 vain kaksi. Samalla kun torpat vähenivät, alkoi itsenäisten talojen määrä lisääntyä. Vuonna 1904 erotettiin Kimalan kartanosta Kulmala, Leppäaro ja Peltola sekä ilmeisesti seuraavana vuonna Mullivuoren torppa. Vuonna 1910 oli Kimalassa jo 13 taloa, vuonna 1920 taloja oli 20 ja vuonna 1940 yli kaksinkertainen määrä - 45."
Kaarin Lehtonen, Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema
ja vanha rakennuskanta,
s. 272, Turku 1990
"Olen tutustunut suurella mielenkiinnolla netissä olevaan laajaan Kimalan kartanoa koskevaan materiaaliin. Mielenkiintoni syynä on se, että joitakin vuosia sitten aloin selvitellä sukuni vaiheita ja päädyin Somerolle.
Isoisäni isoisä Henrik Forsström on tietojen mukaan muuttanut Kaarinasta Somerolle v. 1840 ja ollut Kimalan kartanon renkinä. Kimalan historiassa mainitaankin Forsströmin torppa. Minulla ei ole käsitystä, minkälaisia olivat sen ajan torpat. Oliko omaa viljelystä, karjaa jne.
Henrik Forsströmin vaimo Agatha Serafina oli Åvikin lasitehtaalla toimineen lasinpuhaltaja Waltzerin tytär. Kävimme muutamia vuosia sitten perheen kanssa katselemassa Somerolla sekä Kimalan seutua että Åvikia, mutta emme ottaneet yhteyttä selvittääksemme tarkemmin esim. Forsströmin torpan sijaintia.
Henrik Forsströmin poika Juho Viktor Forsström on tietojeni mukaan toiminut suutarina Kimalan Pullin torpassa. V.1907 hän on saanut palstatilan Härkälän kartanon maista ja elänyt loppuelämänsä palstatilallisena Katajan talossa. Hänen poikansa Karl Viktor oli isoisäni ja muutti aikanaan Turkuun.
Rohkenen lähettää tämän pienen viestin ja ystävällisesti tiedustella, onko em. torpista tarkempaa tietoa: Etäisyydet päätilasta, pinta-alat, perheiden koosta ym.
Ystävällisin terveisin Jorma Forsström
lääket. ja kir. tri, Turku
Sähköposti: jorma.forsstrom@pp1.inet.fi"
Suomen kartanot ja suurtilat III
Kirjoittajat arvostelevat jyrkin sanoin sodanjälkeistä asutuspolitiikkaa, myös vuoden 1945 maanhankintalaikia.
"Odotettavissa on, että maanhankintalain vaikutuksesta maamme entuudestaankin harvalukuiset kartanot ja suurtilat kokonaan pirstotaan ja siten menettävät sen taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen merkityksensä, mikä niillä maamme lounaisosissa pienten ja keskikokoisten tilojen väliin siroteltuina on ollut. Siinä tapauksessa tämä teos muodostuu kartanoiden ja kartanokulttuurin nekrologiksi."
Muissa Pohjoismaissa ei ole milloinkaan pakkoluovutuksella otettu maata asutustarkoituksiin; Tanskassa saatiin aikoinaan jopa suuri maareformi, jonka vaikutuksesta maan talonpojisto muuttui maaorjavuokraajista vapaiksi, maataomistaviksi talonpojiksi, suoritetuksi vähittäin ja vapaaehtoista tietä.
Suomessa on pakkoluovutusta käytetty torpparilaissa ja se on sisältynyt myöskin myöhempiin asutuslakeihin. Mutta ensiksimainitussa tapauksessa oli kysymys kokonaisten viljelmien erottamisesta päätilasta ja samalla taloudellisesti vanhentuneen päivätyöjärjestelmän lopettamisesta, ei elinvoimaisten viljelmäin pirstomisesta, ja vuoden 1922 tai 1936 asutuslakien perusteella on pakkoon turvauduttu niin harvoin, että sillä ei ole ollut käytännöllistä merkitystä.
Vuoden 1922 laki, ns. Lex Kallio, piti pakkoluovutusta toissijaisena hankintamuotona, ja vuoden 1936 laki salli pakkolunastuksen yksityiskiinteimistöstä vain lisämaan hankintaa, ei uusien tilojen perustamista varten. Jo viimeksimainitun lain ylen radikaaliset määräykset, jotka jättivät melkoisen osan maamme maanomistajista suuruudeltaan jotakuinkin rajoittamattoman pakkolunastuksen alaiseksi, herättivät asiantuntijain arvostelua, mutta kun lakia ei sanottavasti tarvinnut käytäntöön soveltaa, sitä tuskin huomattiin. Maan teollistuessa maatalousväestö väheni ja asutusmaan kysyntä oli pieni.
Pika-asutuslaki 1940
Uusi tilanne syntyi, kun Moskovan rauhan seurauksena lähes kahdeksas osa maamme asukkaista, näistä enimmät pienviljelijäväestöön kuuluvia, joutui kodittomaksi. Ainoalaatuiset olosuhteet tekivät pakkoluovutusmenettelyn käyttämisen laajassa mitassa välttämättömäksi. Karjalaiselle siirtoväelle oli nopeasti hankittava omat tilat, ja niin ryhdyttiin laatimaan erityistä siirtoväen pika-asutuslakia, jonka eduskunta hyväksyi ja joka vahvistettiin 28 päivänä kesäkuuta 1940.
Muudan asutuslainsäädäntömme parhaita asiantuntijoita, puolusti Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä toukokuun 22 päivänä 1940 lakiehdotusta korostamalla siihen sisältynyttä kieltoa pakkoluovuttaa kiinteistöstä alueita, joita ei voida käyttää taloudellisia tai tärkeitä kulttuuriarvoja olennaisesti vaarantamatta.
Tämä säännös oli hänen mielestään "luovutuksen kannalta tärkein ja keskeisin", ja hän viittasi myöskin hallituksen esityksen perusteluihin, joissa varotettiin menettelemästä niin, että tiloihin käytetty rakennuspääoma jäisi olennaisesti arvottomaksi.
Mutta toimeenpanossa nämä varaukset jäivät kuolleeksi kirjaimeksi, eikä mainittu sijoitus lakitekstinkään mukaan lainkaan koskenut yhteisöjen ja yhtiöiden tiloja. Monissa tapauksissa pirstottiin täydellisesti kokonaisia tiloja, jolloin rakennuksiin sidottu pääoma meni hukkaan. Enemmän arvostelua kuin talouskokonaisuuksien pirstominen, jota ei ilmeisesti täysin olisi voitu välttää, herätti luovutusvelvollisuuden epätasaisuus. Lakiteksti sisälsi tuskin muuta säännöstä yksityisten maanomistajien turvaksi kuin että kiinteimistön peltoala ei saisi jäädä vuoden 1936 asutuslaissa mainitun viljelystilan suuruutta eli 15 hehtaaria pienemmäksi (§ 14) ja että tilalle oli säilytettävä kotitarvemetsä (§ 12).
Käytännössä tämä saattoi merkitä sitä, että hyvin suurikin tila, jolla oli viljelysmaata vain 15 hehtaaria (tai 25, mikä todellisuudessa muodostui alirajaksi), pääsi vapaaksi maanluovutuksesta, kun sen sijaan yhtä suuri naapuritila, joka oli raivannut viljelykseen useampia kymmeniä hehtaareja tiluksistaan, joutui menettämään pelloistaan hyvän osa.
Metsämaata ei otettu huomioon luovutusta määrättäessä. Tällainen menettely, lausui professori Pihkala jo lakiehdotusta arvostellessaan, "viittaa siihen, että uutisviljelijän työ Suomessa olisi jollain tavalla rangaistavaa".
Vaikka maailman kauppateiden tukkeutuminen ja siitä aiheutunut alkava elintarvikepula jo 1940 oli muistuttamassa välttämättömyydestä laajentaa omaa viljantuotantoamme, lähdettiin lain toimeenpanossa ensi sijassa valmiin pellon ja vasta toisessa sijassa viljelyskelpoisen maan luovutuksesta.
Oulujoen pohjoispuolelle uudet tilat
Suomessa on, Oulujoen pohjoispuolisia alueitakin lukuun ottamatta, viljelyskelpoista, pelloksi raivaamatonta maata vähäisempienkin arviointien mukaan niin runsaasti, että pieni osa siitä olisi täyttänyt sen 265.000 hehtaarin aukon, mitä Karjalan luovutus peltoalallemme merkitsi. Jos tämän verran maata olisi valtion, yhtiöiden ja yksityisten toimesta raivattu karjalaisille sieltä, missä sitä omistajasta riippumatta olisi edullisimmin ollut raivattavissa, olisi valmiiden viljelmäin pirstomisesta päästy.
Mutta pika-asutusviranomaiset eivät vähimmässäkään määrässä ottaneet huomioon viljelyskelpoisen maan laajuutta määrätessään asutettavia eri kuntiin; he ottivat huomioon vain tässä kunnassa ennestään sijaitsevien isojen ja keskikokoisten viljelmien laajuuden. Ne kartanot, joilla oli tiluksillaan runsaasti viljelyskelpoisia maita, saattoivat säilyttää kaikki peltonsa, kun taas vanhimman kulttuuriseudun tilat, missä jokainen tynnyrinala viljelyskelpoista maata jo kauan on ollut käytännössä, joutuivat menettämään olennaisia osia rintapelloistaan. Toisaalta on tietysti muistettava, että jos asutustoiminta olisi perustettu raivaukseen, ei enää olisi ollut kysymyksessä pika-asutus.
Epätasaisuutta aiheutti:
- toimeenpano pyrittiin saamaan toisissa kunnissa loppuun ennen kuin sitä toisissa alettiinkaan
- muutamissa kunnissa tiloja muodostettiin pirstomalla viljelyskokonaisuuksia. Vaarannettiin vastoin siirtoväen pika-asutuslain selviä määräyksiä yksityisten maatilojen taloudellisia arvoja
- lain toteuttamisen keskeytyessä sen jälki oli epäoikeudenmukainen ja kovin epätasainen
Suurtilojen omistajat koettivat pienentää tuhoja:
- hankkivat vastiketiloja
Sosiaalisia etuja: karjalainen siirtoviljelijä siten sai valmiiksi rakennetun pientilan eikä joitakin takamaan peltokappaleita
- emätila jäi pirstomatta
- asutustoiminta vapaaehtoisuuden pohjalle
- Kun vastiketilajärjestelmää vastustettiin, .. ei karjalaisten etu, vaan pyrkimys käydä suurtilojen kimppuun.
Pika-asutustoiminta keskeytyi juhannuksena 1941 uudelleen puhjenneen sodan vuoksi:
- siirtoväkeä alkoi muuttaa jo haltuunsa saamilta tiloilta entisille kotiseuduilleen
- tilat vuokrattiin joko entisille omistajille taikka invalideille, aseveliperheille tai kotiutetuille rintamamiehille.
Rintamamiesten maanviljelyhaluja liioiteltiin
Kysymys rintamamiesten asuttamisesta
- On ilmeistä, että näiden keskuudessa esiintyä aktiivista halua viljellä omaa maata suuresti liioiteltiin, mutta ennen kaikkea liioiteltiin suurtiloja vastaan sotavuosina kohdistetussa demagogiassa suunnattomasti niiden osuutta maanomistuksessa.
- Lukemattomien rintamamiesten keskuudessa... syntyi jonkinlainen pakkomielle oman tilan hankkimisesta.
Vaiettiin yleensä siitä ratkaisevasta merkityksestä, mikä suurilla ja keskikokoisilla tiloilla on elintarvikehuollossamme. Yli 50 ha tai suuremmat viljelmät, joiden pelto ala on vain 11,7 % kokonaispinta-alasta, tuottivat markkinoille tulleesta 42,5 % lei päviljasta.
Rintamamiesten asutuslaki ei ehtinyt eduskuntaan, ennen kuin 19.9.1944 välirauha siirsi kysymyksen uuteen aiheeseen ja pakottava tarve nopeaan asutustoimintaan jälleen syntyi.
Siirtoväelle oli korvattava sen kärsimät menetykset, ja jo heidän maantarpeensa on niin valtava, että jos se tyydytetään ensi sijassa viljellyllä maalla, siihen menee olennainen osa suurten ja keskikokoisten tilojen pelloista.
"Taitamatonta agraaripolitiikkaa"
Mukaan kansalaisryhmiä, joiden maannälästä ei täsmällisiä tietoja voitu saada. Jopa lisämaan hankinta pienille tiloille pyrittiin sitomaan kiireelliseen asutustoimintana ottamatta huomioon, että koko lisämaaprobleemi osaksi johtuu taitamattomasta agraaripolitiikasta, kun ei tilojen ositusta ollut ajoissa ryhdytty rajoittamaan, ja että lisämaan tarve ei milloinkaan loppuisi niin kauan kuin vastaisuudessakin sallittaisiin tilojen vapaa halkominen ja lohkominen. Vrt. Ruotsissa valtionkomitean ehdotus: viljelmien pirstominen lainsääd. toimenpitein ehkäistäisiin, valtiovalta tukisi pienten tilojen yhdistämistä...
Suomessa ns. Nissisen komiteassa vallalle viljeljymaan paloittelua suosivat virtaukset. Jo ennen kuin komitean esitys ennätti hallituksen käsiteltäväksi, huomautettiin asiantuntijain taholta siitä suunnattomasta taloudellisesta tuhlauksesta, mitä merkitsisi uusien tilojen rakentaminen vanhoille pelloille. Uudisrakennuksiin sellaisella viljellyllä maalla, jota varten rakennukset jo olivat olemassa, laskettiin kuluvan 12 miljardia markkaa, kun en sijaan peltojen raivaaminen uudismaalle vastaavalle tilamäärälle maksaisi vain 3 miljardia.
Kun raivaustoiminta elintarvikeomavaraisuuden saavuttamiseksi kuitenkin myöhemmin osoittautuisi välttämättömäksi, olisi pystytettävä rakennukset myöskin näille uusille pelloille.
Maatalousväestön normaalioloissa jatkuvasti vähetessä ei kenties enää riittäisi asukkaita sekä vanhalle että uudelle pellolle perustettujen uudistiloja viljelemään. Ne, jotka vaativat tiloja perustettavaksi ensi sijassa vanhoille pelloille, vetosivat nopean toiminnan välttämättömyyteen, mutta tähän vastattiin, että rakennusaineiden puutteen vuoksi kaikkia uusia tiloja ei missään tapauksessa voida vuoden parin kuluessa rakentaa.
Maanluovuttajain taholta on erityisesti paheksuttu sitä, että uuteen lakiinkaan ei otettu luovutusasteikkoa, joten jokaiselta yksityisomistajaltakin voidaan riistää kaikki tilukset ns. viljelystilaa vastaavaa maa-aluetta lukuun ottamatta. Tätä epäkohtaa ei poista se, että helposti muutettavaan valtioneuvoston päätökseen sellainen on otettu, eikä tässä asteikossa taaskaan lainkaan oteta huomioon metsäpinta-alaa.
Maanluovuttajan oikeusturvaa ovat edelleen omiansa vähentämään ne lain kahdeksankymmentä kohtaa, jotka on jätetty epämääräisiksi ja joista moni jää asutusviranomaisten kussakin yksityistapauksessa ratkaistavaksi.
Komiteanmietintöä ja lakiesitystä vastaan ovat eri vaiheessa tehneet painavia muistutuksia Kansantaloudellinen neuvottelukunta, Agronomien yhdistys sekä useat talous- ja tiedemiehet erikoisessa julkilausumassa. Näitä huomautuksia on kuitenkin vain vähäisessä määrin otettu huomioon toukokuun 5 päivänä 1945 vahvistetussa maanhankintalaissa.
Raskaimpaan maanomistajia kohtaavaan vääryyteen ei tässä kritiikissä kuitenkaan sanottavasti kiinnitetty huomiota. Tosin paheksuttiin sitä, että maanluovuttajain maksuna saamille obligaatioille ei myönnetty inflaatiotakuuta, mutta lain käsittelyvaiheissa ei vielä tiedetty, että inflaatio jo ennen sen toimeenpanoa pääsisi valloilleen ja että maanviljelijät siten jo kauppaa tehdessään joutuvat luovuttamaan tiluksensa puolesta niiden arvosta.
Odotettavissa on, että maanhankintalain vaikutuksesta maamme entuudestaankin harvalukuiset kartanot ja suurtilat kokonaan pirstotaan ja siten menettävät sen taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen merkityksensä, mikä niillä maamme lounaisosissa pienten ja keskikokoisten tilojen väliin siroteltuina on ollut. Siinä tapauksessa tämä teos muodostuu kartanoiden ja kartanokulttuurin nekrologiksi.
Vain muutamat tilat ennättivät menettää maata ensimmäisessä pika-asutuksessa 1940-41 ja niistäkin jotkut saivat vapaaehtoisella kaupalla suoraan siirtoväelle myymänsä alueet sittemmin takaisin. Sitä paitsi kolmasosa luovutetuista pelloista oli vuokrasopimuksen nojalla entisten omistajien käytössä. Ei ole ollut syytä asettaa niitä kartanoita, jotka jo tähän mennessä ovat menettäneet maata, tässä teoksessa erikoisasemaan verrattuna niihin, joissa maanluovutus vasta alkaa, varsinkin kun ensiksimainitutkin joutunevat uudelleen menettämään maata.
Teoksen pinta-aloja koskevissa tiedoissa lähdetään sen vuoksi kauttaaltaan vuoden 1940 olosuhteista ja ensimmäiseen asutukseen luovutetut tilukset katsotaan edelleen emätiloihin kuuluviksi; ainoastaan sikäli kuin tila perinnönjaoissa on halottu, on ilmoitettu nykyiset pinta-alat. Tällainen menettely osoittautui välttämättömäksi senkin vuoksi, että muutamat arkit ladottiin jo ennen ensimmäistä pika-asutusta. Kotieläimiä ja karjantuottoa koskevat tiedot ovat rauhanajalta, sillä sotavuosina tuotantoa on harjoitettu poikkeuksellisissa olosuhteissa ja tulokset ovat olleet sen mukaiset.
- - -
Tämä osa oli painovalmis kesäkuussa 1945, ja painatus olisi voitu alkaa jo paljon aikaisemminkin, ellei tarvittavan erikoispaperin puute olisi sitä estänyt. Mainitun ajankohdan jälkeen tapahtuneita muutoksia ei enää ole otettu huomioon.
Suomen kartanot ja suurtilat III, s. 5-8, Helsinki 1945
Toimittaneet Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander