Kimalan kylän vaiheita

PT

Kimala esiintyy ensi kerran Someron rovastinkäräjien pöytäkirjassa 1492, jolloin Kimalan Markkua sakotettiin joistakin edesottamuksistaan. Vuosina 1508-1510 mainitaan tuomiokirjassa Kimalasta emäntä Kaisa sekä miehet Heikki Markunpoika, Jaakko, Markku ja Reko Markunpoika. 

Loimon käräjien tuomiokirjeissä 1516 ja 1529 on kaksi kimalalaista merkitty lautamiehiksi, edellisessä Reko Markunpoika ja jälkimmäisessä Jaakko Sipinpoika. Vuonna 1539 oli kylässä neljä taloa. 

(R. Hausen, Finlands medeltidsurkunder, FMU V 361-362 ja VII 428. 
- R. Hausen, Bidrag till Finlands historia I 267 ym. 
- JH XLIII, no 18. - VA 3668: 79) 

Lahdenkylän kanssa samaan jakokuntaan on kuulunut Pyöli, joka on asutettu suhteellisen myöhään, viimeistään 1400-luvulla. Luulta vasti Lahden jakokuntaan ovat kuuluneet myös Someronjoen etelärannalla sijaitsevat Kimala, Ryhtä ja Kärilä, joiden asutus on alkanut viimeistään 1400-luvulla." 
Timo Alanen, "Alanen - Hiekkanen - Härme - Kärki - Turkki, Somero ja Somerniemi 1449-1999. Someron ja Somerniemen seurakuntien historia. Toim. Helena Honka-Hallila, Jyväskylä 1999" 
s. 10 

"Edellä sanotut valitukset on tutkittu Somerolla Pyhän Ristin pystyttämisen päivän jälkeisenä sunnuntaina (= 16.9.1492): 
Pieti Pusu syytti herra Mikaelia siitä, että yllä mainittu Olli Kurinen kuoli ilman seurakunnan sakramentteja. Hän ei voi nut näyttää sitä toteen, joten maksakoon 6 markkaa sakkoa.

Samoin tuomittiin herra Mikael 40 markan sakkoon piispalle erään Esko Lapin tähden ja maksamaan Lapin perillisille 3 markkaa maanlain mukaan.

Pusulan Pieti, Heikki Pyölistä ja Markku Kimalasta tuomittiin kukin 6 markan sakkoon, koska he eivät voineet näyttää syytöstään toteen. He sanoivat, että eräs Lauri Kultela oli kuollut ilman sakramentteja.

Heikki Härkä ja Heikki Oinasjärvi tuomittiin kumpikin 6 markan sakkoon väärästä valasta.

Heikki Pyöli tuomittiin 3 markan sakkoon asiaankuulumattomista välihuudoista.

Heikki Pyölistä, Pieti Pusu ja Heikki Oinasjärvi tuomittiin kukin 3 markan sakkoon siitä, että he kevytmielisesti esittivät valituksia erään Vähän-Pietin puolesta.

Heikki Härkä tuomittiin 6 markan sakkoon perättömästä ilmiannosta ja herra Mikael 6 markan sakkoon siitä, että hän oli lyönyt Heikin vaimoa tappelussa, joka oli tapahtunut Heikin talossa.

Heikki Oinasjärvi tuomittiin 3 markan sakkoon asiaankuulumattomista huudoista, ja herra Mikael puhdistautukoon 12 miehen valalla syytöksestä, että hän olisi lyönyt pääsiäispäivänä Heikkiin seitsemän verihaavaa."

"Riitajuttu, jonka osapuolina olivat herra Mikael ja Marku Kimalasta ja joka koski erityisesti 12 kyynärän sarkaa, päätettiin siten, että tietyt pitäjäläiset tekevät tilin heidän keskenänsä.
(---) 
Pyölin Heikki syytti herra Mikaelia siitä, ettei tämä tahtonut kuunnella hänen vaimonsa synnintunnustusta. Hän ei voinut näyttää väitettään toteen, joten hänet tuomittiin 3 markan sakkoon ja Marku Kimalasta - hänen kumppaninsa - samoin tuomittiin 3 markan sakkoon." 
Someron pappeinkokouksen pöytäkirja vuodelta 1492. 
Teksti teoksesta:
Alanen - Hiekkanen - Härme - Kärki - Turkki, Somero ja Somerniemi 1449-1999. Someron ja Somerniemen seurakuntien historia. Toim. Helena Honka-Hallila, Jyväskylä 1999
s. 21, 23 

* * *



PT

FT Timo Alasen väitöskirjassa käsitellään Kimalan kylän vaiheita

FT Timo Alanen selvitti Kimalan ja lähiky-
lien historiaa 6. elokuuta 2005 järjestetyssä 
Kimalan kyläjuhlassa. Alasen mukaan Kima-
la johtuu mahdollisesti Joakim-nimestä. 
"Kansanomaisesta henkilön nimestä on muo-
dostunut ensin talonnimi ja myöhemmin, kui-
tenkin viimeistään 1400-luvulla, kylännimi."

Timo Alasen väitöstilaisuus oli Oulun yliopistossa 27.11.2004. Väitöskirjan nimi on "Someron ja Tammelan vanhin asutusnimistö. Nimistön vakiintumisen aika".
[Graafinen suunnittelu Lauri Linnilä
Oy Amanita Ltd, www.amanita.fi, ISBN 952-5330-14-1,
Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 2004]
s. 257-59

Someron kirkkopitäjä. Kylien talomäärät vuonna 1540. Kartan toteutus Jyrki Lehtinen 1999.
"Vanhimpien maakirjojen mukaan Somerolla oli vuonna 1540 yhteensä 189 taloa. 1630 luvulle tultaessa talojen määrä väheni noin 30:llä. Syynä tähän olivat 1570-95 sodat.

Härkätietä pitkin kulkevat sotilasosastot piti majoittaa ja muonittaa, verorasitus kasvoi ja tämän seurauksena taloja autioitui ("öde" = veronmaksukyvytön talo, ei välttämättä asumaton ja "platt öde" = asumaton, jopa hävinnyt talo). Näin talonpojat menettivät talonsa hallinnan ja valtio pääsi vaikuttamaan talon kohtaloon: armeijan korkeaarvoisille virkamiehille alettiin maksaa rahapalkan asemasta korvaukset niin, että heille osoitettiin tietyn talon tai tiettyjen talojen veronkanto-oikeus, ts. verot läänitettiin upseereille. Heille annettiin myös oikeus perustaa autioituneen tilan maille kartano, johon myöhemmin liitettiin ympärillä olleita taloja, Somerolla usein veronmaksukyvyttömiä, autiotaloja. Talonpojat muuttuivat kartanon omistajan lampuodeiksi, jotka viljelivät kylän maita kartanon omistajan lukuun. 

Somerolla kartanoita muodostui huomattavan paljon: Pitkäjärvelle, Jurvalaan, Lahden kylään, Härkälään, Harjuun, Ihamäkeen, Hirsjärvelle, Palikaisiin ja Kopilaan. Useimpien kylien talojen määrä onkin kartanoitumisen tuloksena vähentynyt huomattavasti. Kehitys näkyy Someron talojen lukumäärässä: 1550-luvulta 1630-luvulle on talojen määrä vähentynyt noin 30 kappaletta eli vajaat 20 prosenttia." 

Kimalan kylässä oli 1540 neljä taloa, joiden isäntinä olivat Esko Sipinpoika, Jaakko Sipinpoika, Pietari Niilonpoika ja Tuomas Ollinpoika. Esko Sipinpojan talon nimi oli Rekola ja Pietari Niilonpojan talo Töyrä. Molempien muiden talojen nimiä ei tunneta. 

Ainoa 1500-luvun halkominen tapahtui kylässä 1566, jolloin Töyrästä erotettiin osa eräälle Martti Pertunpojalle. 

Viisitaloisena kylä oli tämän jälkeen vuoteen 1670, jolloin Töyrä sekä Jaakko Sipinpojan ja Tuomas Ollinpojan talot yhdistettiin herraskartanoksi. 

Vuonna 1678 liitettiin kartanoon vielä Martti Pertunpojankin talo, joten kylä tuli käsittämään vain kaksi tilaa, Kartanon ja Rekolan. 

Kimalan kylä joutui vuonna 1594 Anders Laurinpojan (Larsson) lahjoitusmaaksi. Larssonia kutsuttiin myös Puotilan herraksi; hän nimittäin asui pääkartanosaan Halikon Botilassa eli Puotilassa. Kaikkiaan Larssonin läänityksiinsä kuului 1500-luvun lopulla 55 somerolaista taloa. Kimalan lisäksi Puotilan herra hallitsi Pitkäjärven, Jurvalan, Sillanpään, Kärilän, Rautelan, Saarentaustan [nyk. Saarentaka], Härkälän, Harjun, Jaatilan, Sylvänän, Ollilan, Kultelan ja Joensuun kyliä. 

Vuonna 1726 Rekola halottiin kahtia ja 1826 samoin Kartano. Näin kylästä tuli joksikin aikaa nelitaloinen, kunnes 1868-1869 toinen Rekolan osataloista liitettiin toiseen Kartanoon ja toinen toiseen. Vuonna 1870 oli siis kylässä jälleen vain kaksi tilaa, kumpikin viralliselta nimeltään Kartano, mutta kansan puheessa omistajien mukaan Avellan ja Konsin. 
Someron historia I, s. 85 ja Y. S. Koskimies, Someron historia I, s. 348-355; Forssa 1949 

Gård, Puhari, Nävilä

"Kimalan kylä esiintyy asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1492. Vuonna 1539 oli kylässä neljä taloa, Rekola, Töyrä ja kaksi nimeltä tuntematonta taloa. Töyrä jaettiin vuonna 1566 kahtia ja vuonna 1670 Töyrä sekä kaksi muuta taloa yhdistettiin herraskartanoksi. Vuonna 1678 liitettiin Kartanoon vielä yksi kylän taloista.

Rekola jaettiin 1726 kahteen osaan ja vuosien 1762 ja 1799 välillä oli myös Kartano kahdessa ja välillä kolmessakin osassa: 1700-luvun jälkipuoliskon rippikirjoissa kylän taloista käytetään nimiä Gård (Kartano), Puhari ja Nävilä. Suomen asutuksen yleisluetteloon Puhari on merkitty jaksolla 1720-39 nimellä Puharila ja 1740-1759 nimellä Puhari. Vuosien 1764-1769 rippikirjan mukaan oli vielä Puharikin jakautuneena kahtia. 

Lopullisesti Kartano jaettiin vuonna 1826. Molempien kartanoiden nimi oli virallisesti Kartano, mutta niitä kutsuttiin omistajien mukaan nimillä Avellan ja Konsin. Rekolan augmenttitaloista toinen liitettiin vuonna 1868 toiseen Kartanoon ja toinen vuonna 1869 toiseen Kartanoon. Maanjakoasiakirjoihin Rekolan osatalot on merkitty kaiken aikaa erillisinä taloina, jotka olivat Avellanien ja Konsinien omistuksessa. 
Suomen asutuksen yleisluettelo 2200; rippikirjat 228; 
Turun maakunta-arkiston maanjakokartat ja asiakirjat
Y. S. Koskimies, Someron historia I, s. 79-86 Forssa 1949; 
Aulis Oja, mt s. 28, 85 

Allmän beskrifning rörande Kartano 2/3 skatte säteri rusthåll i Kimala by af Somero socken, nedre Säksmäki härad och Tavastehus län

"Kimala by utgöres af egentiligen tvenne hemman, no 1. Rekola skatte hemman, anslaget till augment till No 2., Kartano skatte säteri rusthåll. Rågång kringom samt storskifte af byns egor har blifvit verkställd åren 1782-1783 af Fred Joh. Christeen. 

År 1791 utbröts af E. J. Lindgren 1/4 af Kartano, Puhari kalladt, som egdes af Bruksbokhållaren Adam Ambrosius Zidbeck, hvaremot 3/4 egdes af Kapten Munk. 

Sedermera torde Zidbeck hafva tillhandlat sig 1/4 till, emedan han vid skatteköpandet egt 1/2 No 2 af Kartano Krono säteri rusthåll anslaget till Dragon Stom med säteri frihet under No 109 vid Sääksmäki härads kompani och Kungliga Nylands och Tavastehus läns dragon regemente, hvarföre 1/2 deraf bestående af 1/2 hemman, 2 1/3 öre, 1/2 båga, 1/6 koo och 5/5 mantal blifvit af Kammarkollegium i Stockholm försåldt åt Zidbeck år 1791 till skatte för 21 Riksdaler, 3 skillingar och 9 runstycken specie; samt sedermera den öfvriga hälften "bestående af 1/2 hemman och 5/6 mantal med räntan 10 rubel 12 kopek silfver" blifvit äfvenledes till skatte försåldt af Kejserliga Senaten då i Åbo åt Hofrätts extra Notarien Jakob Avellan år 1818 för 30 rubel 36 kopek silfver. 

År 1826 har Kartano åter af A. Ståhlberg blifvit skiftadt i, såsom det ännu i denna dag befinner sig, 2/3 och 1/3, sålunda att Expeditions fogden Gran erhållit 2/3 och Avellan 1/3. Af Grans arfvingar (perilliset) har 2/3 blifvit försåld åt bonden Elias Juselius år 1834 för 8600 Riksdaler eller deremot svarande 4300 Rubel silfver. 

För åverkan å samma andel af Kartano har häradsrätten år 1838 fastställd ett vite af 15 Rubel silfver. ["Åverkan" = vahingonteko, metsän haaskausta, mutta arvelisin, että tässä tapauksessa tarkoitetaan metsän haaskausta. Toisin sanoen kihlakunnanoikeus oli asettanut 15 ruplan uhkasakon, mikäli metsää haaskattiin. - Donald Wilén PT:lle 8.3.2013] År 1841 har rån mellan Kimala och Saarentaka byar blifvit närmare bestämd och röslagd [pyykittänyt] af A. W. Zitting. 

Den 27 april 1846 har Prosten H. Konsin tillhandlat sig dessa 2/3 för 5142 Rubel 85 5/7 kopek silfver samt följande år erhållit fastebref derå. Tomten, som hittills varit samfälle för hela rusthållet, har genom samma skifte år 18 11/11 47 blifvit skiftad, samt samma dag de tvenne rum å byggningens vestra sida i öfvre våningen, som egts af 1/3, blifvit försåld för 500 riksdaler banco assignationer åt 2/3. Slutligen hafva år 1859 åbyggnaderne å 2/3 blifvit brandförsäkrade uti Allmänna brandstodsbolaget i landet för ett försäkringsvärde af 2190 Rb. och ett ansvarighets belopp af 2570 Rb., samt lösegendomen i försäkringsvärde till 140 samt i ansvarighetsbelopp till 180 rubel silfver. " 
"Suomen palovakuutusjärjestelmä kävi 1800-luvulla läpi useita murroksia. Turun vuoden 1827 palon jälkeen puolivirallinen Suomen Palovakuutuskonttori (Brandförsäkrings - Contoiret i Finland) koki konkurssin. Sen jälkeen vuonna 1832 maahan perustettiin uusi valtiollinen Suomen Yleinen Paloapu-Yhtiö (Allmänna Brandstods-Bolaget i Finland), joka toimi Intendentin konttorin alaisuudessa. Se muutti 1860 nimensä Suomen Kaupunkien Yleiseksi Paloapuyhtiöksi. Yhtiön asiakirjat ovat säilyneet Kansallisarkistoon tallennetussa vakuutusyhtiö Tarmon arkistossa." (PASI KOVALAINEN) 

* * * 

"Täällä [Kansallisarkisto] säilytettävä Keskinäinen vakuutusyhtiö Tarmon arkisto sisältää v. 1832 perustetun Suomen Yleisen Paloapuyhtiön asiakirjoja. Suomen Maalaisten Paloapuyhtiö/Maaseudun Yleinen Paloapuyhtiö aloitti toimintansa v. 1858, minkä jälkeen Suomen Yleinen Paloapuyhtiö muutti nimensä Suomen Kaupunkien Yleiseksi Paloapuyhtiöksi. Se vastasi paremmin todellista tilannetta, koska vain pieni osa yhtiöltä vakuutuksen ottaneista oli maaseudulta. Katsoimme vielä voimassaolevien vakuutusten luettelosta v. 1834 - 1873 mutta emme löytäneet siitä merkintöjä Kimalan kartanoa Somerolla koskevasta vakuutuksesta. Täällä säilytetään myös Suomen Maalaisten Paloapuyhtiön/Maaseudun yleisen paloapuyhtiön asiakirjoja v. 1858-1896 mutta niihin ei sisälly palovakuutuksia." 
Kansallisarkiston tutkijan Jaana Inkisen sähköpostiviesti PT:lle 30.9.2010

Kimalan kartanon (2/3) tilusselvitys vuodelta 1865 
- Selvityksen teki Oskar Konsin, joka osti Kimalan
äidiltään ja veljeltään 9.7.1868. 

Ensimmäiset torpat 1740-luvulla

"Ensimmäiset kaksi torppaa Kimalaan perustettiin 1740-luvulla. Asutuksen yleisluettelon mukaan torppia oli 1750-luvulla viisi ja jaksolla 1760-79 kaksi. Ne kaikki on merkitty luetteloon torpparin nimellä. Vuosien 1780-79 asutusluettelossa on kolme nimeltä mainittua torppaa. Pellontausta, Härkoja ja Hakonoja. Vuosien 1757-63 rippikirjaan on merkitty Nävilälle kuuluva Mäkilän torppa ja Puharin Mätälä. 

Vuosien 1764-69 rippikirjoissa mainitaan näiden lisäksi Kartanolle kuulunut rakuunantorppa. Vuoteen 1791 mennessä niitä tuli rippikirjaan kolme lisää - Smed, Rajola ja Mäntylä. Ilmeisesti suurin osa vanhoista torpista hävisi tai vaihtoi nimeä, sillä 1800-luvun alkupuolella niitä ei enää mainita.

Vuosien 1804-09 rippikirjan mukaan olivat kylän torpat Löfbacka, Lehrbacka, Härkoja, Jägaren, Hakala ja Nummi. Nummi kuului Rekolalle ja muut Kartanolle. Seuraavasta rippikirjasta (1810-15) puuttuvat Jägaren, Hakala ja Nummi, mutta siinä on uusina Ketola, Lukala ja Sandbacka. 

Vuosisadan puoliväliin mennessä osa vanhoista torpista oli kadonnut ja uusia oli perustettu Kurjenoja ja Syrjälä. Vuonna 1870 olivat kylän torpat Forsström, Härkoja, Ketola, Lerbacka, Mullivuori, Mäkelä, Niinisaari, Rekola ja Syrjälä. Tultaessa 1900-luvulle alkoivat torpat vähetä siten, että vuonna 1910 oli jäljellä enää neljä torppaa ja vuonna 1920 vain kaksi. Samalla kun torpat vähenivät, alkoi itsenäisten talojen määrä lisääntyä. Vuonna 1904 erotettiin Kimalan kartanosta Kulmala, Leppäaro ja Peltola sekä ilmeisesti seuraavana vuonna Mullivuoren torppa. Vuonna 1910 oli Kimalassa jo 13 taloa, vuonna 1920 taloja oli 20 ja vuonna 1940 yli kaksinkertainen määrä - 45." 

Kimala - Someron vanhin 
asuinrakennus?


Kaksikerroksisessa, hirsirakenteisessa päärakennuksessa (21 x 9,5 m) on kymmenen huonetta, kaksi eteishallia, lasiveranta ja talon päädyssä oleva lautarakenteinen kuisti. Karoliinisen pohjakaavan mukaisesti talon keskellä on sali (6 x 6,5 m) ja molemmissa päissä kaksi huonetta. 

Alakerran eteishallista johtavat portaat yläkertaan, jossa on sama huonejärjestys. Talon itäpäässä on lautarakenteinen rungonlevyinen kuisti ja julkisivulla satulakattoinen, nurkistaan viistetty eteiskuisti.

Kimalan kartanon vanha päärakennus esitellään alan kirjallisuu dessa usein Someron vanhimpana asuinrakennuksena. Tämä pe rustuu siihen arkistotietoon, että Johan Ramsay (1683-1739), vuodesta 1704 Kimalan haltija, yritti pitää kartanoa sodan aikana suurin vaikeuksin kunnossa, kuten hän kertoi Someron talvikäräjillä 1732 pyytäessään todistusta ratsutilallisoikeutensa vahvistamista varten. 


Näyte käräjäpöytäkirjasta 25.-27.1.1732.
Kuitenkin vuonna 1713 isonvihan aikana hänen oli lähdettävä Ruotsiin. Palatessaan takaisin vuonna 1722 "Johan Ramsay löysi Kimalan täysin autioituneena ja rappiolle joutuneena. Sen jälkeen hän pani ratsutilan kuntoon suurin kustannuksin." 

"Säätyläisomistajat ja talonpojat näyttävät Somerolla yleen sä tulleen hyvin toimeen keskenään. [---] Niinpä käräjäyleisö ja lautakunta 1732, kun Kimalan omistaja, ratsumestari Johan Ramsay tarvitsi tukea anoessaan vero vapausvuosia, yksimielisesti todistivat, että hän oli vaikeuksista huolimatta hyvin huolehtinut säterinsä ratsupalvelusvelvollisuuksista isonvihan alkamiseen asti ja rauhan palattua pannut suurin kustannuksin autiona olleen tilansa kuntoon."
Someron historia I, 476 (Tammelan ja Someron kär. 25-27.1.1732. VA Sääksmäki 6.)

KAROLIININEN VIISIHUONEINEN POHJAKAAVA, NS. KESKEISSALI

"Karoliininen viisihuoneinen pohjakaava, ns. keskeissali sai vahvistetun aseman sotilasvirkatalojen mallipiirustuksissa vasta suuren Pohjan sodan jälkeen, vaikka järjestelmällä jo vuosikymmeniä oli ollut vankka asema maaseudun aatelissäterisssä, ja viisihuoneisia asuinrakennuksia rakennettiin jo suurvalta-ajalla suomalaisissa kaupungeissakin. 

Keskeissali ehti pappiloidenkin viralliseksi pohjakaavaksi vuonna 1727, kun pitäjäläisten rakentamisvelvollisuudet, pappilan vähimmäismitat ja huoneluku määriteltiin asetuksella. Suomalaisen arkistoaineiston vanhin tunnettu esimerkki keskeissalista on Grelsbyn kuninkaankartanon uudisrakennussuunnitelmassa vuodelta 1695." 

VUODEN 1730 VIRKATALOASETUS 

Suomalaisten rykmenttien virkatalokanta oli suuren Pohjan sodan melskeissä käytännöllisesti katsoen kokonaan tuhoutunut ja pystyyn jääneet talot olivat katottomina, lattiattomina ja ikkunattomina asumiseen kelpaamattomia. Edessä oli mittava, satojen virkatalojen rakentaminen. 

Vuoden 1730 everstin (vas.) sekä everstiluutnantin ja majurin virkatalonmallipiirustukset. Irma Lounatvuori, Mallin mukaan maan tavalla. Mallipiirustukset ja sotilasvirkatalojen rakentaminen 1687-1810, s. 21-22


Virkatalojen tila ja rakennuskannan tuhot kirjattiin vuonna 1722 aloitetuissa katselmustoimituksissa ja rakentamista ohjattiin mallipiirustusten puuttuessa katselmusmiesten omilla suunnitelmilla. Jälleenrakentamisella oli kiire ja toimiminen kahden ohjekuvan varassa oli riittämättöntä. Silti koko päällystöä koskevia vahvistettuja mallipiirustuksia ja uutta virkataloasetusta saatiin odottaa aina alkuvuoteen 1730. 

Asetus määritteli virkatalon rakentamisen tason sekä virkatalohaltijan velvollisuudet siten, että kruunu vastasi päärakennuksesta ja upseerin rakennettvaksi ja ylläpidettäväksi määrättiin seudun yleistä tapaa noudattaen lähinnä samat rakennukset, kuin vuoden 1681 asetuksessa oli säädetty. 

Upseerien piti huolehtia puutarhasta ja humalatarhasta, mikäli ne vielä olivat joltisessakin kunnossa sekä rakentaa palvelijoille annettujen piirustusten mukaiset huoneet. Muissa virkataloissa katsottiin vuoden 1681 asetuksen mukaiset huoneet riittäviksi palvelijoille. Erikseen mainittiin, että Suomessa sääntömääräisiin rakennuksiin kuului riihi. 

Asetusta täydennettiin vielä vuonna 1734 sotakollegion päätöksellä, jolla varmistettiin päärakennusten uusi ilme ulospäin. Tuohi ja turve katemateriaalina kiellettiin ja uudeksi kateaineeksi määrättiin lauta. Julkisivut tuli maalata ja ikkunat varustaa luukuilla." 
Irma Lounatvuori, Mallin mukaan maan tavalla. Mallipiirustukset ja sotilasvirkatalojen rakentaminen 1687-1810, s. 21-22

* * * 

"Ruotsin armeijan uudelleen organisointi 1680-luvulla johti satojen uusien sotilasvirkatalojen rakentamiseen. Armeijan palveluksessa oleville kehitettiin asumisolojen yhdemukaistamiseksi oma asuinrakennusmallisto, joka perustui armeijan hierarkiaan. Everstien virkatalot vastasivat arkkitehtuuriltaan aateliskartanoita. Ruotusotilas sai asunnokseen torpan, joka oli kooltaan lähinnä kapteenin virkatalon salin kokoinen. 

Virkatalojen mallipiirustukset seurasivat valtakunnan rakentamisen yleisiä trendejä ja niitä päivitettiin aina tarpeen mukaan. Esimerkiksi keskeissali tuli uutuutena piirustuksiin 1730 ja mansardikatto vuonna 1752. Uudet rakentamismetodit levisivät virkatalotyömailta yksityistenkin tietoisuuteen, ja mallipiirustuksiin liitetyt rakteamisohjeet toimivat laajasti suunnittelijoiden ja rakentajien apuna. 

Sotilasvirkataloja tutkineen Irma Lounatvuoren mukaan virkatalot toimivat puutarhoineen esimerkkinä ympäröivälle maaseudulle ja niiden laaja ja koko maan kattava rakentaminen muovasi merkittävästi 1700-luvun suomalaista maaseutua." 
Riitta Koskinen & Katja Hagelstam, Kartanoista huvimajaan. Restauroi ja kunnosta taitavasti, s. 21-22 

* * * 

"Kaarle XI:n aikain sekä kruununtalonpoikia että virkataloja koskenut talonkatselmusasetus vuodelta 1681 määritteli kunkin seudun käytäntöön sovellettavaksi koko valtakuntaa koskevat periaatteet.

Miespihassa tuli olla tupa kamareineen ja ns. vierastupa, varasto, vilja- ja jauhoaitta, kalustovaja, porttiliiteri ja käymälä, karjapihassa taas talli, navetta, rehulato, lampola, sikala, luuva sekä latoja tilan koon mukaan. 

Palovaaralliset rakennukset, kuten riihet, saunat, mallaspirit ja kuivatushuoneet määrättiin sijoitettavaksi erilleen mies- ja karjapihasta. 

Kruunu ja esivalta pyrki järjestämään varsinkin ruotujakoisten rykmenttien upseerien virkatalojen rakentamisen koko valtakunnassa vuonna 1687 vahvistettujen, mitoitettujen mallipiirustusten mukaan, näkyvästi sotilasarvojen mukaista kokoluokitusta seuraten.

Virkatalojen rakentamista ohjaavat uudet säännökset edustivat keskushallinnon vahvaa otetta Ruotsin sotilasmahdista ja siviiliyhteiskunnasta. Taustalla olivat myös barokin aikakauden arkkitehtuurin kansainvälisten virtausten juurruttaminen Ruotsiin. Kirkoissa tai kuninkaan ja ylhäisaatelin linnoissa ja kaupunkipalatseissa sovellettiin tuoreeltaan Manner-Euroopan uusia muoteja. 

Vuoden 1727 valtiopäivillä annetun päätöksen mukaan rahvaan, toisin sanoen pitäjänmiesten velvollisuutena oli rakentaa pappiloihin jo keskiaikana määrätyt seitsemän huonetta, mikä tarkoitti seitsemää rakennusta. Niistä asuintupa ja keittiö tai vierastupa määrättiin kuitenkin tehtäväksi saman katon alle. 

Rakennnusmääräykset johtivat uudenmukaisen päärakennuksen, "corps de logis'in", syntyyn sekä kartanoissa jo 1600-luvulla käytety niin kutsutun karoliinisen viisihuonejärjestelmän käyttöönottamiseen. Sen mukaan valtiopäiväpäätöksen määräämän 26 kyynärän pituisen [15,44 m. Vanha suomalainen, alkujaan ruotsalainen Tukholman kyynärä (ruots. aln) on 59,4 cm = 1/3 syltä = 2 jalkaa = 4 korttelia = 24 (Ruotsin) tuumaa.] ja 12 kyynärän [7,34 m] levyisen rakennuksen keskellä oli eteinen ja sali ja sen molemmin puolin kamarit. Keittiössä tuli olla liesi, muttei leivinuunia. Muut päätöksen velvoittamat viisi rakennusta olivat leivinuunillinen panimotupa, ruoka-aitta, kaksikerroksinen lato ja luuva sekä navetta ja talli." 
Marja Terttu Knapas, Markku Heikkilä & Timo Åvist, Suomalaiset pappilat. Kulttuuri-, talous- ja rakennushistoriaa. SKS, Hämeenlinna 2009, s. 49-50 

"Vanhin Someron kunnan alueella sijaitsevista rakennuksista on keskiajalta peräisin oleva kivisakasti. Palikaisten kartanon kivinen kellarikerros on tiettävästi peräisin 1600-luvulta, mutta vanhimmat säilyneet puurakennukset ovat vasta 1700-luvulta ja 1800-luvun alusta.

Entisten sotilasvirkatalojen ja joidenkin kruununtalojen rakennusvuodet käyvät ilmi pidetyistä katselmuksista, mutta talonpoikaisten rakennusten ikätiedot perustuvat yleensä perimätietoon ja tyylivertailuun.

Joskus rakennuksiin on merkitty vuosiluku. Vain aniharvassa rakennuksessa on säilynyt sellaista kiinteää sisustusta tai ulkoisia tyylipiirteitä, joiden perusteella ne voidaan ajoittaa 1700-luvun puolelle.

Kimalan kylässä sijaitsevan Koivukimalan [Kirjassa on virhe: Koivukimala on Jyrki Raulon omistama tila, entinen Avellan; PT] eli Konsinin päärakennus on perimätiedon mukaan pystytetty 1730-luvulla. Sillanpään kylässä sijaitsevan Åvikin kartanon päärakennus on niin ikään perimätiedon mukaan rakennettu 1760-luvulla, mutta asiakirjojen mukaan se on peräisin 1800-luvun alusta.

Joissakin talonpoikaistaloissa on säilynyt osia, jotka on ajoitettavissa 1700-luvun puolelle: vanhimmat niistä lienevät Pyölin Oikia Isotalo, jonka vanhan tuvan kurkihirteen on veistetty vuosiluku 1777, ja Terttilän Kaapo, jonka päärakennus on perimätiedon mukaan rakennettu vuoden 1780 paikkeilla.

* * *

Torpista - ei ehkä vanhin, mutta vanhakantaisin - on Kultelan Vehkoja, jonka paritupainen pohjakaava on sikäli mielenkiintoinen, että sen tuvat on salvottu omille nurkilleen."

Rakennusten ominais- ja erityispiirteitä

Vaikka Somero ja Somerniemi sijaitsevat maantieteelliesti etäällä suurista kaupungeista, on niiden asema sekä teknisten että rakennustaiteellisten uutuuksien omaksumisen kannalta ollut mitä keskeisin. Lukuisten pääasiassa 1600-luvulla perustettujen kartanoiden päärakennukset pystytettiin ajan muotia noudattaen ja seuraa valla vuosisadalla levisivät uutuudet myös sotilasvirkatalojen esimerkin kautta.

Vuonna 1840 aloitti Tammelassa - Someron naapurikunnassa - toimintansa Mustialan maanviljelyskoulu, jonka opetusohjelmaan kuului mm. rakennusten suunnittelu. Ja mikä tärkeintä - Someron monipuolinen teollisuus on vaikuttanut suoranaisesti myös rakennustarvikkeiden saantiin.

Jo 1700-luvulla, jolloin ikkunalasi oli vielä kallis ylellisyystarvike, toimi Somerolla Suomen suurin lasitehdas. Julkisivujen vuoraukseen ym. tarvittavia lautoja valmistettiin pitäjän lukuisissa vesisahoissa ja kun tapetit alkoivat yleistyä 1800-luvun jälkipuoliskolla myös talonpoikaistaloissa, valmistettiin Terttilässä kartuusipaperia, jota käytettiin käsinpainettujen tapettien pohjana. Talojen lämmityksessä tarpeelliset kaakeliuunit voitiin puolestaan tilata Kultelasta 1860-luvulta lähtien.

Someron 1800-luvulla pystytetyt talonpoikaistalot edustavat yleensä tyypillistä perinteistä rakennustapaa, jossa korkeatyylien vaikutus näkyy lähinnä asuinrakennusten kiinteässä sisustuksessa sekä julkisivujen yksittäisissä koriste-elementeissä kuten ikkunamuodoissa ja -otsakkeiden koristeleikkauksissa. Rakennukset ovat yleensä isännän tai paikallisen "osaajan" suunnittelemia eikä niitä varten ole laadittu erityisiä piirustuksia. Rakennusten pohjakaavat noudattelevat niin ikään perinteisiä länsisuomalaisten talonpoikaistalojen pohjakaavamalleja. Erittäin yleinen pohjakaavatyyppi on paritupa, jossa tuvan ja salin välissä on kaksi tai kolme kamaria sekä eteinen. Tällainen pohjakaava on useimmissa Somerolle 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennetuissa talonpoikaistaloissa ja myös joissakin isohkoissa torpissa. Vanhimmat niistä ovat oletettavasti peräisin jo vuosisadan alusta kuten 1830-luvulla rakennetut Kultelan Alitalo ja Saarentaan Klemelä (purettu n. 1985).

Kartanoiden päärakennukset tehtiin luonnollisesti vallassaolevan tyylisuunnan mukaisesti, mutta sama muotitietoisuus näkyy kaupan ja teollisuuden kehittymisen myötä vaurastuneiden maaseutuporvareiden asuin- ja liikerakennuksissa varsinkin 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Puhtaasti empire-tyylisiä rakennuksia Somerolla ovatkin mm. Palikaisten kartanon ja Österkullan 1800-luvulla rakennetut osat, Hirsjärven kartano ja Vik sekä Terttilän Luukkala. Nikkarityylisiä 1800-luvun lopulla pystytettyjä uusrenessanssirakennuksia ovat mm. Lahden Anttila ja Jokila, Joensuun Ahola, Kiiru ja Svensson, Someron ja Somerniemen pappilat sekä Talvisillan Uusitalo.

1900-luvun alkupuolsikymmeninä rakennettuja jugendrakennuksia ovat esim. Joensuun Kaislaranta, Lammin Tuomiranta, Pitkäjrven Haapahaka ja Vilukselan Anttila. Näkyvä uutuus myös talonpoikastaloissa oli 1910-luvulla uudelleen muotiin tullut mansardikatto. Sellainen tehtiin mm. Kerkolan Yli-Kurkeen, Sylvänän Koljoon ja Talvisillan Tähtiseen sekä useaan Joensuun taajamaan rakennettuun asuin- ja liiketaloon.

Arkkitehtoniset talot ovat useimmiten koulutuksen saaneiden ammattilaisten - rakennusmestarien tai arkkitehtien - suunnittelemia, joskin piirustuksia tai tietoja suunnittelijoista on säilynyt melko vähän. Arkkitehtejä, jotka ovat suunnnitelleet rakennuksia Somerolle, ovat ainakin G.T.Chiewitz (kirkko 1859), Jarl Eklund (Palikaisten kartanon "kesähuvila" 1919 ja päärakennus 1926), Signe Lagerborg (Lahden kartanon nykyinen ulkoasu) sekä Survonen (Sylvänän Kurki 1926).

(---)

Kulttuurihistoriallisten arvojen
säilyminen

Somerolla - kuten muuallakin - olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota rakennetun ympäristön säilymiseen. Rakennetussa ympäristössä tulee säilyttää paitsi yksittäisiä kohteita, joilla on huomattavaa rakennushistoriallista, rakennustaiteellista tai rakennusteknistä arvoa, myös omalle alueelle tyypillistä sekä luonteenomaista rakennustapaa edustavia kokonaisuuksia. Kullakin rakennuksella on luonnollisesti yhteys paikalliseen historiaan, tapahtumaan tai henkilöön. Vuosian kuluessa yksittäinen rakennus on muodostunut kiinteäksi osaksi piihapiiriä, lähimaisemaa tai kylänäkymää, historiallisen kerroksellisuuden säilyminen kulttuurimaisemassa antaa jatkuvuutta ja turvallisuudentunnetta.

Varsinais-Suomen vuosina 1985 ja 1986 vahvistettujen seutukaavojen luetteloihin on merkitty Somerolle yhteensä 19 ja Somerniemelle 5 rakennetun ympäristön suojelualuetta tai suojelukohdetta. Suojeltavia kohteita ovat luonnollisesti Someron keskiaikainen kivisakasti sekä Someron ja Somerniemen kirkot kirkkomaineen ja tapuli- ym. rakennuksineen sekä ympäristöineen.

Paikkakunnan lukuisista kartanoista ovat luetteloissa mukana Lahti, (Koivu)kimala (teoksessa on virhe) eli Konsin sekä Kimala eli Avellon (virhe, po. Avellan), Hirsjärvi, Seeteri, Åvik, Palikainen ja Kopila. Kartanoina on suojeluluettelossa mukana myös Hirsjärven Vik, Terttilän Luukkala, Palikaisten Österkulla sekä Joensuun Kiiru. Åvik lasitehtaanpaikkoineen, Luukkala (Terttilän paperitehdas) ja Kiirun porvariskartano viinapolttimon rakennuksineen edustavat myös Someron teollisuushistoriaa.

Talonpoikaistaloista on seutukaavan suojeluluetteloon otettu mukaan Talvisillan Kylä-Luukkala, Lautelan Mattila sekä Kaskiston Kaase. Lisäksi mukana ovat Lautelan Kaapon ja Piekkalan talojen neljän vilja-aitan ryhmä. Uuden-Kaskiston Vapola-Kolmihaaran torppa sekä Åvikin kartanomiljööseen kuuluva Sillanpään puinen silta.

Nämä ovat kuitenkin vain "jäävuoren huippu" suuren kunnan monimuotoisesta ja omistajien huolella vaalimasta rakennuskannasta. Ne ovat rakennuksia, joilla on katsottu olevan seudullista merkitystä. Kunnan alueella on kuitenkin runsaasti kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia, joilla on huomattavaa paikallista arvoa. Somerniemellä on 13 ja Somerolla 35 kylää, jotka miltei kaikki juontavat keskiajalle. Suurin osa kylistä sijaitsee ikivanhojen pääteiden - Härkätien, Hiidentien, Härjänpoljintien, Kalevantien ja Huovintien - varsilla. Niiden tuntumassa sijaitsevat myös kylätaajamien ulkopuolelle jo varhain rakennetut yksinäistalot kuten Pitkäjärven Hoviranta (po. Hovirinta), Jakanen ja Kökkö sekä Kultelan Alitalo. Vaikkakin vanhat ryhmäkylät hajoitettiin jo satakunta vuotta sitten, on lähes kaikista jäljellä vielä jotain - pari kolme kantataloa talousrakennuksineen, syytinkiasumuksia ja joskus vanha kyläkauppa.

Melko paljon vanhasta kyläluonteesta on säilynyt mm. Häntälän, Jakkulan, Kaskiston, Keltiäisten, Kerkolan, Onasjärven, Pajulan, Rautelan, Suojoen, Sylvänän ja Talvisillan vanhoilla kylätonteilla. Vanhojen kantatalojen muodostamien kylien läheisyyteen muodostui tilattoman väestön rakennuksista usein "toinen kylätaajama". Tällaisia kylän yhteismaalle rakennettuja, kohtalaisen hyvin siilyneitä mäkitupa-alueita ovat mm. Kerkolan Jerusaleminmäki, Lautelan pannukakkumäki sekä Sylvänän Kylämäki. Vanhoja mäkitupia ja torppia käytetään nykyisin etupäässä kesäasuntoina.

Koska kunnan alueella on paljon merkittäviä yksittäisiä rakennuksia, ei niitä voi tässä yhteydessä luetella. Esimerkkeinä niistä voisi mainita kolme ehkä huomattavinta inventoinnin yhteydessä "löydettyä"kohdetta, jotka puuttuvat seutukaavan suojeluluettelosta. Ne ovat Pitkäjärven Ali-Kennin asuin- ja talousrakennusten muodostama eheä kokonaisuus, jonka nuorin rakennus on peräisin 1800-luvun lopuolta, Pyölin Oikia Isotalon päärakennus, jonka 1700-luvulta peräisin olevan tuvan loiva - kaarevien palkkien varaan rakennettu - holvimainen välikatto on erittäin harvinainen, sekä Vilukselan Ronko - entinen pataljoonansaarnaajan virkatalo, jonka rakennusvaiheta voidaan seurata asiakirjoista vuodesta 1814 lähtien. Erityisen maininnan anasitsee myös Kultelan Vehkojan vanha tyhjillään rapistuva torppa, joka on ollut savenvalaja Johan Roosin ensimmäinen asuinpaikka. Torpparakennus edustaa erittäin harvinaiseksi käynyttä vanhakantaista rakentamistapaa, jossa asuinhuoneet on salvottu omille nurkille.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja vanhojen kylä- ja mäkitupakokonaisuuksien säilyminen on pitkälti yksityisten omistajien terveen järjen ja kulttuuritahdon varassa. Niiden säilyminen tuleville sukupolville ei välttämättä vaadi mitään erityistoimenpiteitä - riittää, kun huolehditaan vanhojen rakennusten kunnossapysymisestä ja vältetään ylikorjaamista sekä otetaan uudisrakentamisen lähtökohdaksi vuosisatojen kuluessa muovautuneen kulttuurimaiseman ominaisluonne."


Kaarin Lehtonen,
Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha
rakennuskanta, s. 37-41
Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri 2, Turku 1990

Puhelimen alkuajoilta

 

Lounais-Hämeen puhelinlinjat
viime vuosisadalla

Aulis Oja

Someron ensimmäinen puhelinkeskus
oli Kimalassa



Senaatin talousosastoon 12.4.1889 jättämässään anomuksessa turkulainen puhelinmekaanikko Paul Schoultz pyysi lupaa saada rakentaa puhelinlinjan Turusta Kaarinan, Liedon, Marttilan, Kosken, Someron ja Jokioisten kautta Forssaan sekä päälinjasta erkanevat sivulinjat Someron Joensuusta Somerniemen Palikaisiin ynnä Jokioisten Haapaniemestä Perttulan (Ypäjän) kautta Loimaalle.

Linjojen pituuden hän ilmoitti seuraaviksi: päälinja Turku-Forssa 160 km, sivulinjan Joensuu-Palikainen 12 kilometriksi ja sivulinjan Haapaniemi-Loimaa 40 kilometriksi.

Senaatin talousosasto suhtautui anomukseen suopeasti ja myönsi istunnossaan 9.5.1889 Schoultzille rakennus ja toimiluvan sanottuihin lin-joihin sillä ehdolla, että linjat olisivat valmiit vuoden 1890 loppuun mennessä.
- VA. Senaatin talousosaston asiakirjavihko AD 533/204 1889 ja ptk 9.5.1889
- VA. Karttakokoelma: puhelinlinjakartta 223.
- Esko Aaltonen, Ajanjakso vuodesta 1870 nykyaikaan
(Someron historia II, 1958) s. 556.


Herrojen August Haggrenin ja Waldemar Sagulinin sekä rouva Hulda de Pontin muodostama Someron Telefooniyhtiö perustettiin vasta 1900-luvun alkuvuosina (vuosien 1900 ja 1909 välisenä aikana.)

Schoultz ryhtyikin työhön ja sai määräaikana valmiiksi päälinjan Turku-Kaarina-Lieto-Marttila-Koski-Someron Joensuu-Jokioisten Haapaniemi sekä puhelinkeskukset Someron Kimalaan ja Jokioisten Haapaniemeen.

Muut suunnitellut linjat sen sijaan jäivät varojen puutteessa rakentamatta, joten päälinjaakaan ei voitu käyttää mistään muualta kuin Kimalan ja Haapaniemen keskuksista.

Tällä tavoin keskeneräisenä koko yritys oli siihen saakka, kunnes Jokioisten Vaulammin Söderkullan (Haunion) kartanon vuokraaja Henrik Ahlgren osti sen 925 markalla Paul Schoultzin konkurssihuutokaupassa 24.11.1891 ja ryhtyi toimenpiteisiin Schoultzin suunnitelman loppuun saattamiseksi.

Jo 21.12.1891 hän jätti senaatin talousosastoon anomuksen, jossa hän pyysi toimilupaa ostamaansa linjaan, oikeutta siirtää linjan osuudelta Kimala-Joensuu-Ollila kulkevaksi suoraan Kimalasta Ollilaan jättämällä kuitenkin vanhan päälinjan Kimalasta Joensuuhun sivulinjaksi sekä rakennus ja toimilupaa seuraavilla uusille linjoille: Kimalan keskuksesta 1) Kosken Tuimalan kylään, 2) Someron Långsjön kartanoon, 3) Someron Åvikin kartanoon ja 4) Someron Lahden kartanoon ynnä Haapaniemen keskuksesta (...)

Uusien linjojen pituudet olivat seuraavat: Kimala - Tuimala 15 km, Kimala - Långsjö 6 km, Kimala - Åvik 3 km, Kimala - Lahti 1 km (...)


Senaatin talousosasto otti asian käsiteltäväkseen istunnossa 21.1.1892 ja suostui anomukseen sen kaikilta osilta. Uusien linjojen rakentaminen lienee suoritettu jo samana vuonna. Vuosisadan päättyessä koko puheena olevan puhelinverkon toimilupa oli ainakin virallisesti edelleen kartanonvuokraaja Ahlgrenin nimissä.
- VA. Senaatin talousosaston asiakirjavihko AD 1859/8 1889 ja ptk 21.1.1892.
- VA. Karttakokoelma: puhelinlinjakartta 222.


* * *

Tässä katsauksessa esitettyjen tietojen valossa Lounais-Häme osoittautuu puhelinverkostonsa synnyn ja kasvun puolesta olleen viime vuosisadalla monen muun maamme kolkan edellä.

Ensimmäiset puhelimet ilmestyivät Tammelaan (Forssaan) ja Urjalaan (Matkuun) jo 1878, Jokioisiin ja Humppilaan viimeistään 1880-luvun puolivälissä ja Ypäjälle 1888 sekä ensimmäiset puhelinkeskukset Somerolle, Jokioisiin ja Tammelaan (Forssaan) 1890 ynnä Urjalaan 1897.

Ja vuosisadan päättyessä alueen kaikissa kunnissa, paitsi Somerniemellä, oli jo joltinenkin puhelinverkko, joka alueen viiden puhelinkeskuksen välityksellä oli yhteydessä moniin vieraisiinkin paikkakuntiin, koska Someron keskuksesta kulki suora johto Turkuun, Jokioisten keskuksesta Loimaalle, Forssan keskuksesta Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin, Urjalan Honkolan keskuksesta Hämeenlinnaan sekä Urjalan Laukeelan keskuksesta Tampereelle ja Toijalaan.
Lounais-Hämeen Kotiseutu ja Museoyhdistys
Vuosikirja 1962, s. 144-145

Yhtiökokous 28.1.1892

1 § Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin herra kapteeni C. de Pont
ja sihteeriksi Oskar Konsin.

2 § Luettiin edellisen kokouksen pöytäkirja 4.12.1891 ja keskusteltiin siitä sekä hyväksyttiin sen alku toisen pykälän toiseen kohtaan asti. Koska yhtiö ei ole saanut käyttää Forssan linjaa, päätettiin että säilytetään vanha herra Schoultsin rakentama Turku-Somero-Haapaniemi -linja. Toimitusjohtaja herra H. Ahlgren huomautti, että toimilupa-anomukset hänen osaltaan ovat muuttuneet siten, että puhelinlinjan Turku-Somero-Haapaniemi sivujohtoineen sekä kaksine keskuksineen käyttöoikeus säilytettäisiin. Lisäksi haluttiin se muutos, että linja vietäisiin Ollilasta Kimalaan Lahden kartanon tilojen läpi sekä että linja Kimala-Joensuu-Ollila purettaisiin. Kokous hyväksyi tämän.

Pöytäkirja 22.6.1896

8 § Koska Kimalan keskuksen hoitajatar, rouva Konsin, on halunnut palkankorotusta, mikäli uusia tilaajia liitetään, päättivät osakkaat, että anomus jätetään huomioimatta. Sitä vastoin esitettiin tyytymättömyys tämänhetkisestä hoidosta ja päätettiin antaa huomautus rouva Konsinille siitä, että hän ei antaisi lapsien ja kokemattomien henkilöiden hoitaa konetta. Lisäksi rouva Konsinin omat puhelut eivät saa rajoittaa tilaajien käyttöoikeutta. Muutoin siirretään keskus toiseen paikkaan.
Lauri Ekström, Someron puhelinosuuskunta 1910-1985
Sälekarin kirjapaino Oy, Somero 1985

 

31.12.1896 Åbo Tidning no 355

Yleisönosastokirjoitus Kimalan puhelinkeskuksen huonosta hoidosta.
Kimalassa syntyi tänä aikana 63 poikaa ja 71 tyttöä. Suosituimmat nimet olivat: (T) Anna, Maria, Johanna ja Eva; (P) Erick, Matts (Mathias ym) ja Thomas.

Isonvihan (= 1713-21 Suuri pohjan sota + venäläismiehitys) loppupuolelta vuodesta 1717 vuoteen 1730 Kimalassa ei ole kirjattu syntyneeksi ainuttakaan lasta.

Kimalan katselmusasiakirja 1843

Kimalassa tehtiin Carl von Numersin johdolla Elias Juseliuksen aikana 14.8.1843 katselmus, jossa kuvailtiin tilan rakennukset, pellot, niityt, metsämaa, puutarha, torpat, aputilat eli augmentit, maksetut verot ja palkat sekä lopuksi kartanon taloudellinen tila. Sekä sisältä että ulkoa rappeutuneen päärakennuksen arvioitiin olevan yli 50 vuotta vanha, "detta hus som redan är öfver femtio år gammalt samt i hög grad förfallet så till det inre som till det yttre...". 

"År 1843 den 14. augusti, instände [inställde?] sig unertecknad Hof Rätts Auskultant och för tiden Högvederbörligen tilförordnad domhafvande i Nedre Sääksmäki Domsaga, jemte Ordinarie Härads Nämndemännerne Johan Jakobsson Elli, från Ollila, och Johan Henriksson Seppälä, från Joensuu byar i Somero Socken å tvåtredjedelar af Kimala enstake Berustade Säteri i nämnde Socken, för att å denna lägenhet verkställa värdering i afseende å det lån ägaren deraf, Rustehållaren Elias Johansson Juselius är ..nad .... Kejserliga Finska Banken upptaga emot anteckning i nämnde Rusthålls andel. Såsom närboende och i Landtbruket erfarne män, biträdda vid denna förrättning Herr Collegii Registratorn Carl Jakob Reinhold de Pont och Herr Krono Länsmannen Carl August Grönlund, hvarjemte ägaren af lägenheten Elias Juselius värderingen åf...ervar.

Sedan här antecknats att jag emot förrättningsmännen icke kunde utletas samt att Herr Collegii Registratorn de Pont fick aflägga [suorittaa] den uti 2.: 6. Qap: U: B: föreskrifna värderingsmanna ed [vala]; inlemnade Elias Juselius till styrkande [todisteeksi] af sin ägande rån till detta två tredjedels Kimala Berustade Säteri ... ... Tammela och Somero Socknars Härads Rätt den 12. april år 1837 meddeladt Fastebref, hvaraf inhemtades [saatiin tietää], att Elias Juselius medelst köpebref, daterat den 11. September år 1834, tillhandlat sig [ostanut itselleen] lägenheten af Enkefru Befallningsmanskan Ulrika Grahn för erlagde [maksaa, suorittaa] Fyratusen Trehundra Rubel Silfver, samt att han derå klanderlöst erhållit trenne uppbud [kuulutus; När en gård skulle säljas måste försäljningen tillkännagivas vid tinget. Detta kallades för uppbud.], nemligen det första vid sistnämnde äro Höste Ting den 5e November, det andra vid 1835 äro Vinters Ting den 27 Mars och det tredje vid 1837 äro Höste Ting den 5. September.

Ytterligare [edelleen] antecknades här att Elias Juselius med eget folk bebrukar lägenheten, hvarefter sjelfva värderingen undtagas och aflopp på .... som följes:

Åbyggnaden (Rakennukset, rakennuskanta)
som är belägen å öfre sluttningen af södra stranden till Somero å äfven och längst åt hvilken en temmlig angenäm utsigt erbjuder sig, utföres af följande hus, nemligen: en karaktärs byggnad bestående af tvenne våningar. Uti detta hus som redan är öfver femtio år gammalt samt i hög grad förfallet [rappeutunut niin sisältä kuin ulkoakin] så till det inre som till det yttre, äger Elias Juselius allenast [yksin] tvåtredjedelar eller sju rum och kök, belägna del på nedre dels på öfre bottnet?, emedan ägaren af den öfriga delen af lägenheten, uti byggnaden äger i den återstående tredjedelen:

Tilan rakennuskanta, joka sijaitsee Someron joen etelärannan ylätörmällä, jonka yli ja pitkin on melko miellyttävä näköala, muodostuu seuraavista taloista, nimittäin: kaksikerroksinen päärakennus. Tästä yli viisikymmentä vuotta vanhasta ja sekä sisältä että ulkoa pahasti rapistuneesta talossa omistaa Elias Juselius yksin kaksi kolmasosaa, eli seitsemän huonetta ja keittiön, jotka sijaitsevat sekä ala- että yläkerroksessa, koska (kun taas) tilan jäljelle jäävän osan (toinen) omistaja omistaa rakennuksessa jäljelle jäävän kolmanneksen [kaksi toisen kerroksen läntisen päädyn huonetta]:


ett våningshus, bestående af drengstuga och tvenne kamrar, hvilka sistnämde äro uppförde [rakennettu] för tvenne år sedan: en äldre men likväl försvarligt underhållen och för kort tid sedan ånyo inredd stallsbyggnad: ett fähus, gammalt och mindre väl underhållet samt inredt för trettiofem klafbundna nöt; hvarförutan intrymme finnas? såväl för ungboskap som får: tvenne förskildte [erillään olevaa] riabyggnader, hvardera bestående af ria, loge [riihen luuva] och halmlada [olkilato]. af desse byggnader är den ena genom rödmålning försäkrad emot den yttre luftens? åverkan samt i följe deraf, ännu brukbar för längre tider. Samt slutligen ett ganska väl underhållet visterhus [ruoka-aitta].

Dessutom finnas å denna lägenhets andel förskildta öfverflödiga hus, hvilka i anseende till deras högst förfällna tillstånd icke upptagas specifikt uti denna beskrifning.

asuintalo [väetuparakennus, nykyisen Avellanin pihapiirin luoteissivulla], jossa on renkitupa ja kaksi kamaria, viimeksi mainitut rakennettu kaksi vuotta sitten:

vanhempi, mutta välttävästi ylläpidetty ja hiljattain uudestaan sisustettu tallirakennus:

navetta, vanha ja huonommin ylläpidetty sekä sisustettu kolmellekymmenelle viidelle naudalle; lisäksi on tilaa sekä nuorelle karjalle sekä lampaille:

kaksi erillään olevaa riihirakennusta, kummassakin riihi, viljamakasiini ja olkilato. näistä rakennuksista toinen on punamultauksen ansiosta vakuutettu (suojattu) ulkoilman vaikutukselta, sekä sen johdosta vielä käyttökelpoinen pitempiä aikoja, sekä lopuksi

verrattain hyvin ylläpidetty vilja-aitta.

lisäksi tämän tilan osiolla on erinäisiä ylimääräisiä taloja (rakennuksia), jotka varsin ränsistyneen tilansa takia ei ole erikseen lueteltu 

2009, PT

Kaksi yläkerran läntisen päädyn huonetta omisti katselmuksen aikana 1843 Jakob Avellanin leski, Maria Waltzer - Åvikin saksalaissyntyisen lasinpuhaltajan tytär. Maria hoiti perheelle kuuluvaa Kimalan kolmannesta yli 20 vuotta, kunnes möi 20.4.1851 kartanon vanhimmalle pojalleen Johan Viktor Avellanille (s. 1824, k. 1883).

Kimalan (2/3) seuraava omistaja, Someron kirkkoherra Henric Konsin, lunasti huoneet Avellaneilta 11.11.1847. Lunastussumma oli 500 riikintaalaria, 1/20 koko tilan ostohinnasta.

 

* * *

Hej Pertti!

Mukavaa, että olet löytänyt vanhaa tietoa Kimalan kartanosta. Klafbunden tarkoittaa ainoastaan sidottu niin kuten eläimet olivat ennen. Tässä on vanha sanakirja. jossa sana on myös mukana:

Sana klaf tulee sanasta klave joka tarkoittaa "band av trä (i sin enklaste form bestående av en smidig vidja)" eli yksinkertainen puusidos. Näitä puusidoksia on meillä useampi mm. Mustialan maatalousmuseossa. Niitä tehtiin ainakin koivusta mutta muut lehtipuut kelpaavat varmasti myös. Tässä on video jossa näkee millä tavalla tehtiin näitä puusta köysiä - sidoksia - kesällä voit itse kokeilla tehdä niitä (katso köydentekovideo. Lopussa puusidosta kerrataan, aivan kuten kerrataan villasta lankaa kun kehrätään. Sitä osiota ei näy kyllä nyt videolla. Siitä tulee sitten hieno "puunaru tai sidos" jonka avulla voi sitoa nautaa ja hevosiakin tarvittaessa kaulasta pöytään navetassa / tallissa.

Toinen lähellä oleva sana on klöv - joka tarkoittaa sorkka.

Suomennos on suurinpiirtein näin:

... yksi navetta, vanha ja huonosti ylläpidetty, sekä sisustettu 35 sidotulle naudalle; jonka sisällä on myös tilaa niin nuorkarjalle kun lampaille: kaksi erillään olevaa riihirakennusta, molemmissa yksi riihi, riihen luuva sekä olkilato. Näistä yksi rakennus on maalattu ilmaston vaikutuksia vastaan punaiseksi, jonka vuoksi se kestää paremmin. Lopuksi melko hyvässä kunnossa oleva ruoka-aitta.

Annika Michelson HAMK Mustiala (25.2.2013) 
  
 
Åkrarne,
de der af brist å handlingar icke kunde; afseende å vidden bestämmas, bestå af mulblandad lerjord samt åro försvarligt dikade, hägnade, bebrukade och särdeles växtliga, i anseende till deras fördelaktiga läge å slutningen af åbrädden. Det årliga utsädet? pröfades? utgöra minst Sjutton Tunnor råg och Fyra Tunnor korn förutom omkring Tio Tunnor hafra uti grästländes? Samt ärter, lin och potates till husbehof; Och ansågas de begge förstnämnde sädesslagen I anseende till närbetägenheten af vattendrag och bristen på kärraktig Mark, högst sällan hemsökes af froster, lemna åtminstone femte kornet.

Ängarne,
som äro till större delen högländta, denna, ehuru mindre väl rödjade, enligt hvad de biträdande förrmättningsmännen hade sig bekant, åtminstone Etthundra Femtio korgar mest hårdvallsh a trettio Lispund på hvarje korg. Med detta höforråd i förening Med det från åkrarne blifvande bader? af halm, bo...? och a..nar?, ansås kunna försvarligen underhållas aderton klafbundna kreatur och Tjugu får, forutom ett tillräckligt Antal ungboskap samt, för jordbrukets underhåll, tvenne hästar och tre per oxar. Och ansågo förrättningsmännen ägaren till lägenheten erhålla I inntant behållning af hvarje ko Två Rubel femtio kopek samt af hvarje får trenne marker ull.

Skogen,
å hvilken gifves tillfällen till ändamålsenliga nya odlingar, lemnar ett tillräckligt förråd granr...?, gård...?, bränsle och småare byggnads material...? för lägenhetens behof, men saknar deremot icke ...ast fösäljnings produkts utan ock virke till större byggnader.
Muhlbetet
är godt och finner såväl på sjelfva skogsmarken som uti särskildte inhägnade hagar, hvilka i anseende till vidd och fäxtlighet, äro tillräckliga för boskapen.

Trädgård
är anlagd invid karaktärs byggnaden på den sidan deraf som ...er åt ån, hvarifrån den skiljes genom en del af bohlåkern. Uti denna Trädgård anläggning, som består af fyra mindre qvarter, tillräckliga likväl för odling af husbehof grönsaker, finnas fyra äppelträn och ett antal vin och krusbärsbuskar.

Humlegård
finnas icke anlagd.

Såg och Qvarn
äger lägenheten icke och icke heller gifvas tillfällen till ..ike vattenverks anläggande.

Fiske
innehar lägenheten uti Somero å; dock är den förmån som härigenom ...skyndas, högst obetydlig och knappast motsvarande husets behof.

Torp
underlyda lägenheten fem, nemligen: Ketola, Härkoja, Mäkilä, Mullivuori och Ninisaari, hvilka tillsammans utgöra åtta åke och fyra drenge dagsverken; hvarje vecka, femtiotvå hjelpdagsverken under ber....? tiden och åtta stadsresor årligen till Helsingfors, Åbo eller Tavastehus; hvarutom hvarje Torpare åligger att årligen leverera till lägenhets inhehafvaren fem marker lingorn af dennes eget lin; Och anmärktes här att desse Torp äro mindre väl byggda samt innehafvaren?? ??? uti ??? omständigheter.

Augmenter
äro anslagna hela Kimala Rusthåll tvenne, nemligen Rekola, beläget invid Rusthållet och Juote beläget i Pajula byn. Dessa hemmans räntor tillfalla med tvåtredje 
delar denna andel af lägenheten enligt för..edda ...det sedlar? För Rekola omkring Sexton Rubel Fyratio kopek samt för Juote Tolf Rubel Sextio kopek, eller tillsammans Tjugunio Rubel Silfver. Någre andre stadiga förmånen äro icke att påräkna; men deremot förefalla här följande utgifter, nemligen:

Utskyldrerna till Höga Kronan:
såsom skattebygnads hjelpen, Medicinal Fonden, Brännvins arrendet, Tavastehus Stads Lå...bro kappa, Vaccane afgiften samt Djekne och mantals penningarne uppgå årligen till ungefär Fyratio Rubel Silfver.

Clere??? och Kappe... tagarenes aflöning
utgår årligen med Tjugu kappar till Sockens kyrkoherde, Tolf kappar till Kapellanen; fyra kappar till Sockne adjunkten, Tre kappar till Klockaren samt en kappa till en hvar af Kyrkoväckaren. Bro och Skallfogden, äfvensom åtta kappar till Rothfattige, hvarutom till aflönande af Smed för gårdens behof anfågor? böna påräknas åtta kappar i följe hvaraf dessa kappa afgiftes? således tillsammans uppgå till en Tunna Tjuguåtta kappar spanmål

Tjenstefolkets aflöning och skat:
Med ..stadt afseende å det antal dagsverken och stadsresor som de, lägenheten underlydande Torp utgöras?, pröfvade förrättningsmännen å legenheten behafvas, i afseende å köns??? samt boskapens till..liga vårdande, en drengsfogde, en dreng samt tvenne pigor, af hvilka den förstnämndes lön, städja? och skat?, ...räfvades kunna bestrides med Fyratio, drengens med Trettio samt hvardera af pigornas med Tjugufem Rubel Sil.
Oförutsedda utgifter
såsom skattpenningar och brandstadsmedel, uppköp af hampa, tjära, spik, jern och andre medel. Landtbruk förefallande utgifter pröfvades böra i anseende till byggnadernas å lägenheten förfallna tillstånd, beräknas till Tjugu Rubel Sjuttiofyra Silfver.

Sedan ytterligare antecknats all denna lägenhet är belagen på en half virsta afstånd från … vägen emellan Helsingfors och Åbo Stades; all afståndet till förstnämnde ???? ort utgår 13., till Åbo 7½., till Tavastehus Nio och till Salo köping 4. mil: samt slutligen att det för Lånet ?? gällande medel markegånga? Pris åsattes rågen och kornet, havarenat förrättningsmannen ansågo värdet för ett Lispund? ull? böra beräknas till Tre Rubel 40. kopek Silffer, upprättades till utredande? af Rusthåll andelens värde, följande

LIQVIDATION
Inkomster

Sjutton Tunnor råg gifva efter femte kornet 85 Tunnor, som a 4 Rub. 33 Kopek. Tunnan komma en inkomst af 368 Rubel 5 Kopek Silfver.

Fyra Tunna korn afkasta då femte kornet beräknas; Tjugo Tunnor, hvilka efter 3 Rub. 27 kopek. Tunnor gifva en kontant inkomst af 65 Rubel 40 Kopel Silfver. Inkomsten af aderton klafbundna nöt, gör, efter 2 Rubel 50 Kopek för kon je kreatur, 45 Rubel.

Tjugu stycken får …. tillsammans årligen Tre Lispund ull, ??? inkomster derföre, när hvarje Lispund beräknar? till 3 Rub 40 kop 10 Rubel 20 Kopek Silfver.

Summa 517 Rubel 65 Kopek Silfver. Räntorna ifrån de, lägenheten anslagna Augments hemman, jöra 29. Rubel.

Summa 517,65 Rubel

UTGIFTER ÅRLIGA UTSÄDET

Sjutton Tunnor råg göra efter 4 Rub. 4 kop. För Tunnan 73,61

Fyra Tunnor korn göra efter 3 Rub. 27 kopek för Tunnar 13.8

Krono Utskyderna?

Stat??byggnad hjelpen, medicinal Fonden, Brännvins arrendet, Vaccane? afgiften samt Bljekna? och Mantals penningarna utgå med tillsammans 40 Rubel

Christ.... och Kappetagarenas? aflöning utgör med tillsammans per Tunna Tjugoåtta kappar ...ammal? som 126,69 Rubel. efter 3. Rub. 80 kopek för hvarje Tunna, gör 7,22 Rubel

Tjenstefolkets aflöning

En drengsfogde 40
En dreng 30
Tvenne pigor 50
Tillsammans 120 Rubel


Oförutstedde utgifter

Såsom skattpenningar, Brandstadsmedel, uppköp af hampa, jern, tjära, spik mm. uppgå årligen till 20,74 Rubel

Summa 274,65

Således blifver bållningen 243 Rubel

Summa 517,65

Enligt förestående Liqvid blifver behållningen af inkomsterne från två tredjedelar af Kimala Berustade Säteri Tvåhundra fyratiotre Rubel Silfver, som à fem får hundra om året, utför ränta på Fyratusen Ottahundra Sextio Rubel Silfver, hvilka summa således är det värde hvartill nämnde lägenhet vid denna värdering blifvat uppskallad. Ort och tid som åfvan

Carl von Numers.

Johan Jakobsson Elli (bom)
Johan Henriksson Seppälä (bom)


Att förestående värdering aflupit på ??? ??? ...tel deräfven ut...as; att vi med samma värdering följt bästa förestånd och sam????; samt att ifrågavarande lägenhet, om hvars beskaffenhet undertecknade såsom närhavade? äga noga? kännedom, icke är för högt utan snarare för lågt värderad; intyga datum som ofvan.

Carl Jakob Reinhold de Pont
Collegii Registrator


Carl August Grönlund
Krono Länsman
Sääksmäen alinen tuomiokunta/Hämeen maakunta-arkisto:
Välikäräjien pöytäkirja 14.8.1843





Juselius möi jo 27.4.1846 omistamansa 2/3 Kimalasta Someron kirkkoherralle, rovasti Henrik [Henric] Konsinille, joka 3.5.1847 sai tilaan kiinnekirjan

PT:n kokoelmt

"Herr Prosten och Kyrkoherden Henric Konsin" osti 2/3
kartanosta (kauppakirja 27.4.1846) uskelalaiselta talon-
pojalta Elias Johansson
Juseliukselta 5142 hopearuplal-
la 85 5/7 kopeekalla.
- Vuonna 1834 Juselius oli maksanut Kimalasta nimismies
Granin perikunnalle 8600 riikintaalaria (tai vaihtoehtoi-
sesti 4300 hopearuplaa). - Kirkkoherra ei kauaa ehtinyt
nauttia kartanostaan: hän kuoli 20.2.1849 kinkerimatkalla
Somerniemellä.
Pertti Toukkarin kokoelmat


Rovasti Henrik Konsin (s. 1784, k. 1849) oli syntyisin Hattulan Konsan talosta, jonka mukaan hän otti itselleen sukunimen. Rovasti Konsinin kuoltua hänen leskensä, rovastinna Ebba Wilhelmina Konsin, o.s. Wanochius (s. 1802, k. 1876) hoiti Kimalaa parin vuosikymmenen ajan luovuttaen sen sitten pojalleen, metsäkonduktööri Oskar Henrik Isidor Konsinille (s. 1835, k. 1898). Viimeksimainitun leski Ida Katarina Konsin (o.s. Randelin) lapsineen omisti tämän osan Kimalasta vuoteen 1905 asti.

Torppia ei Kimalaan perustettu läheskään yhtä paljon kuin muihin Someron kartanoihin. Kimalan ensimmäinen torppa mainitaan 1757. V. 1780 niitä oli 5 (Munckin puolella 4 ja Thitzin puolella 1), 1809 5, v. 1840 7 (Avellanin puolella 4 ja Juseliuksen puolella 3) ja 1870 8 (Konsinilla 5 ja Avellanilla 3).
Someron historia II, s. 79-86

Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta (1990)

KIMALA R:NO 2:115

(Otsikossa on virheellisesti Koivukimala)
(Kimala, Konsin)

Kimala on se pääosa Kimalan kartanosta, jonka Jacob Avellan vuonna 1825 myi nimismies. J. C. Grahnille. Tila on tunnettu nimillä Kartano ja Konsin. Nimi Konsin tulee rovasti Henrik Konsinin mukaan, joka osti tilan vuonna 1846. Konsiniin liitettiin 1860-luvulla toinen Rekolan osataloista ja vuonna 1922 myytiin osa maista takaisin Avellanille.

Koivukimalan (po. Kimalan) päärakennus on nk. Kimalan kartanon vanha päärakennus. Se on rakennettu perimätiedon mukaan 1730-luvulla ja asiakirjoista tiedetään, että vuosien 1722-32 välillä kartanon silloinen omistaja, karoliini Johan Ramsay, kunnosti rappiolla olleen ratsutilan suurin kustannuksin.

Kartanon vanhaa päärakennusta on uusittu ja korjattu ainakin vuosina 1926 ja 1986. Se on kaksikerroksinen rakennus, jonka perusta on luonnonkiveä ja jonka hirsirunko on pitkänurkkainen.

Rakennuksen pihajulkisivu ja päädyt on vuorattu vaihdellen vaakasekä pystyponttilaudoilla, järvenpuoleisen koillisfasadin vuoraus on pystylomalautaa.

Rakennuksen asuinhuoneiden ikkunat ovat kuusiruutuiset ja osa niistä on vanhoja: niissä on sirot välipuitteet sekä vanhat taotut kulma- ja saranaraudat. Talossa on loiva satulakatto, jonka katteena on tiili. Sen alkuperäinen kattomuoto lienee ollut jyrkkä aumakatto, jollainen rakennuksella on 1850-luvun puolivälissä maalatussa Kimalan kartanoa kuvaavassa seinämaalauksessa. ["Seinämaalaus" kummittelee monissa lähteissä. Sillä tarkoitetaan tietysti seinällä pidettävää, 40 x 60 cm:n kokoista maalausta, joka nykyisin on Konsin-suvun hallussa. "Seinämaalaus" on näidenkin sivujen nimikkokuvana. - P.T.]

Rakennuksen koillisjulkisivulla on satulakattoinen eteiskuisti, jonka nurkat ovat viistetyt, ja talon kaakkoispäädyssä on pulpettikattoinen rungonlevyinen kuisti. Rakennuksen molemmissa kerroksissa on viisi asuinhuonetta.

[Koivu]kimalan pihapiirissä on vuosisadan vaihteessa pystytetty saunarakennus. Vanha kivinavetta, joka on tien toisella puolella, kuuluu nykyisin Hupalan tilaan.

Lehtevän puiston ympäröimä klassisistinen kartanorakennus on maisemallisesti ja sekä kulttuuri- että rakennushistoriallisesti erittäin merkittävä. Se on merkitty seutukaavaan suojelukohteena
(SU-661).


Kaarin Lehtonen, Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema
ja vanha rakennuskanta,
s. 276, Turku 1990  
     

Kimalasta ensimmäinen maininta

Kimala esiintyy ensi kerran Someron rovastinkäräjien pöytäkirjassa 1492, jolloin Kimalan Markkua sakotettiin joistakin edesottamuksistaan. Vuosina 1508-1510 mainitaan tuomiokirjassa Kimalasta emäntä Kaisa sekä miehet Heikki Markunpoika, Jaakko ja Reko Markunpoika.

Loimon käräjien tuomiokirjeissä 1516 ja 1529 on kaksi kimalalaista merkitty lautamiehiksi, edellisessä Reko Markunpoika ja jälkimmäisessä Jaakko Sipinpoika. Vuonna 1539 oli kylässä 4 taloa.
Someron historia I, s. 28, Forssa 1949



Gård, Puhari, Nävilä

"Kimalan kylä esiintyy asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1492. Vuonna 1539 oli kylässä neljä taloa, Rekola, Töyrä ja kaksi nimeltä tuntematonta taloa. Töyrä jaettiin vuonna 1566 kahtia ja vuonna 1670 Töyrä sekä kaksi muuta taloa yhdistettiin herraskartanoksi. Vuonna 1678 liitettiin Kartanoon vielä yksi kylän taloista.

Rekola jaettiin 1726 kahteen osaan ja vuosien 1762 ja 1799 välillä oli myös Kartano kahdessa ja välillä kolmessakin osassa: 1700-luvun jälkipuoliskon rippikirjoissa kylän taloista käytetään nimiä Gård (Kartano), Puhari ja Nävilä. Suomen asutuksen yleisluetteloon Puhari on merkitty jaksolla 1720-39 nimellä Puharila ja 1740-1759 nimellä Puhari. Vuosien 1764-1769 rippikirjan mukaan oli vielä Puharikin jakautuneena kahtia.
Lopullisesti Kartano jaettiin vuonna 1826. Molempien kartanoiden nimi oli virallisesti Kartano, mutta niitä kutsuttiin omistajien mukaan nimillä Avellan ja Konsin. Rekolan augmenttitaloista toinen liitettiin vuonna 1868 toiseen Kartanoon ja toinen vuonna 1869 toiseen Kartanoon. Maanjakoasiakirjoihin Rekolan osatalot on merkitty kaiken aikaa erillisinä taloina, jotka olivat Avellanien ja Konsinien omistuksessa.

Ensimmäiset torpat 1740-luvulla

Ensimmäiset kaksi torppaa Kimalaan perustettiin 1740-luvulla. Asutuksen yleisluettelon mukaan torppia oli 1750-luvulla viisi ja jaksolla 1760-79 kaksi. Ne kaikki on merkitty luetteloon torpparin nimellä. Vuosien 1780- 79 asutusluettelossa on kolme nimeltä mainittua torppaa. Pellontausta, Härkoja ja Hakonoja. Vuosien 1757-63 rippikirjaan on merkitty Nävilälle kuuluva Mäkilän torppa ja Puharin Mätälä. Vuosien 1764-69 rippikirjoissa mainitaan näiden lisäksi Kartanolle kuulunut rakuunantorppa. Vuoteen 1791 mennessä niitä tuli rippikirjaan kolme lisää - Smed, Rajola ja Mäntylä. Ilmeisesti suurin osa vanhoista torpista hävisi tai vaihtoi nimeä, sillä 1800-luvun alkupuolella niitä ei enää manita.

Vuosien 1804-09 rippikirjan mukaan olivat kylän torpat Löfbacka, Lehrbacka, Härkoja, Jägaren, Hakala ja Nummi. Nummi kuului Rekolalle ja muut Kartanolle. Seuraavasta rippikirjasta (1810-15) puuttuvat Jägaren, Hakala ja Nummi, mutta siinä on uusina Ketola, Lukala ja Sandbacka. Vuosisadan puoliväliin mennessä osa vanhoista torpista oli kadonnut ja uusia oli perustettu Kurjenoja ja Syrjälä. Vuonna 1870 olivat kylän torpat Forsström, Härkoja, Ketola, Lerbacka, Mullivuori, Mäkelä, Niinisaari, Rekola ja Syrjälä. Tultaessa 1900-luvulle alkoivat torpat vähetä siten, että vuonna 1910 oli jäljellä enää neljä torppaa ja vuonna 1920 vain kaksi. Samalla kun torpat vähenivät, alkoi itsenäisten talojen määrä lisääntyä. Vuonna 1904 erotettiin Kimalan kartanosta Kulmala, Leppäaro ja Peltola sekä ilmeisesti seuraavana vuonna Mullivuoren torppa. Vuonna 1910 oli Kimalassa jo 13 taloa, vuonna 1920 taloja oli 20 ja vuonna 1940 yli kaksinkertainen määrä - 45."


Kaarin Lehtonen, Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema
ja vanha rakennuskanta,
s. 272, Turku 1990



"Olen tutustunut suurella mielenkiinnolla netissä olevaan laajaan Kimalan kartanoa koskevaan materiaaliin. Mielenkiintoni syynä on se, että joitakin vuosia sitten aloin selvitellä sukuni vaiheita ja päädyin Somerolle.

Isoisäni isoisä Henrik Forsström on tietojen mukaan muuttanut Kaarinasta Somerolle v. 1840 ja ollut Kimalan kartanon renkinä. Kimalan historiassa mainitaankin Forsströmin torppa. Minulla ei ole käsitystä, minkälaisia olivat sen ajan torpat. Oliko omaa viljelystä, karjaa jne.

Henrik Forsströmin vaimo Agatha Serafina oli Åvikin lasitehtaalla toimineen lasinpuhaltaja Waltzerin tytär. Kävimme muutamia vuosia sitten perheen kanssa katselemassa Somerolla sekä Kimalan seutua että Åvikia, mutta emme ottaneet yhteyttä selvittääksemme tarkemmin esim. Forsströmin torpan sijaintia.

Henrik Forsströmin poika Juho Viktor Forsström on tietojeni mukaan toiminut suutarina Kimalan Pullin torpassa. V.1907 hän on saanut palstatilan Härkälän kartanon maista ja elänyt loppuelämänsä palstatilallisena Katajan talossa. Hänen poikansa Karl Viktor oli isoisäni ja muutti aikanaan Turkuun.

Rohkenen lähettää tämän pienen viestin ja ystävällisesti tiedustella, onko em. torpista tarkempaa tietoa: Etäisyydet päätilasta, pinta-alat, perheiden koosta ym.

Ystävällisin terveisin Jorma Forsström
lääket. ja kir. tri, Turku
Sähköposti: jorma.forsstrom@pp1.inet.fi"




























    



Suomen kartanot ja suurtilat III

Kirjoittajat arvostelevat jyrkin sanoin sodanjälkeistä asutuspolitiikkaa, myös vuoden 1945 maanhankintalaikia.

"Odotettavissa on, että maanhankintalain vaikutuksesta maamme entuudestaankin harvalukuiset kartanot ja suurtilat kokonaan pirstotaan ja siten menettävät sen taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen merkityksensä, mikä niillä maamme lounaisosissa pienten ja keskikokoisten tilojen väliin siroteltuina on ollut. Siinä tapauksessa tämä teos muodostuu kartanoiden ja kartanokulttuurin nekrologiksi."

Muissa Pohjoismaissa ei ole milloinkaan pakkoluovutuksella otettu maata asutustarkoituksiin; Tanskassa saatiin aikoinaan jopa suuri maareformi, jonka vaikutuksesta maan talonpojisto muuttui maaorjavuokraajista vapaiksi, maataomistaviksi talonpojiksi, suoritetuksi vähittäin ja vapaaehtoista tietä.

Suomessa on pakkoluovutusta käytetty torpparilaissa ja se on sisältynyt myöskin myöhempiin asutuslakeihin. Mutta ensiksimainitussa tapauksessa oli kysymys kokonaisten viljelmien erottamisesta päätilasta ja samalla taloudellisesti vanhentuneen päivätyöjärjestelmän lopettamisesta, ei elinvoimaisten viljelmäin pirstomisesta, ja vuoden 1922 tai 1936 asutuslakien perusteella on pakkoon turvauduttu niin harvoin, että sillä ei ole ollut käytännöllistä merkitystä.

Vuoden 1922 laki, ns. Lex Kallio, piti pakkoluovutusta toissijaisena hankintamuotona, ja vuoden 1936 laki salli pakkolunastuksen yksityiskiinteimistöstä vain lisämaan hankintaa, ei uusien tilojen perustamista varten. Jo viimeksimainitun lain ylen radikaaliset määräykset, jotka jättivät melkoisen osan maamme maanomistajista suuruudeltaan jotakuinkin rajoittamattoman pakkolunastuksen alaiseksi, herättivät asiantuntijain arvostelua, mutta kun lakia ei sanottavasti tarvinnut käytäntöön soveltaa, sitä tuskin huomattiin. Maan teollistuessa maatalousväestö väheni ja asutusmaan kysyntä oli pieni.

Pika-asutuslaki 1940

Uusi tilanne syntyi, kun Moskovan rauhan seurauksena lähes kahdeksas osa maamme asukkaista, näistä enimmät pienviljelijäväestöön kuuluvia, joutui kodittomaksi. Ainoalaatuiset olosuhteet tekivät pakkoluovutusmenettelyn käyttämisen laajassa mitassa välttämättömäksi. Karjalaiselle siirtoväelle oli nopeasti hankittava omat tilat, ja niin ryhdyttiin laatimaan erityistä siirtoväen pika-asutuslakia, jonka eduskunta hyväksyi ja joka vahvistettiin 28 päivänä kesäkuuta 1940.

Muudan asutuslainsäädäntömme parhaita asiantuntijoita, puolusti Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä toukokuun 22 päivänä 1940 lakiehdotusta korostamalla siihen sisältynyttä kieltoa pakkoluovuttaa kiinteistöstä alueita, joita ei voida käyttää taloudellisia tai tärkeitä kulttuuriarvoja olennaisesti vaarantamatta.

Tämä säännös oli hänen mielestään "luovutuksen kannalta tärkein ja keskeisin", ja hän viittasi myöskin hallituksen esityksen perusteluihin, joissa varotettiin menettelemästä niin, että tiloihin käytetty rakennuspääoma jäisi olennaisesti arvottomaksi.

Mutta toimeenpanossa nämä varaukset jäivät kuolleeksi kirjaimeksi, eikä mainittu sijoitus lakitekstinkään mukaan lainkaan koskenut yhteisöjen ja yhtiöiden tiloja. Monissa tapauksissa pirstottiin täydellisesti kokonaisia tiloja, jolloin rakennuksiin sidottu pääoma meni hukkaan. Enemmän arvostelua kuin talouskokonaisuuksien pirstominen, jota ei ilmeisesti täysin olisi voitu välttää, herätti luovutusvelvollisuuden epätasaisuus. Lakiteksti sisälsi tuskin muuta säännöstä yksityisten maanomistajien turvaksi kuin että kiinteimistön peltoala ei saisi jäädä vuoden 1936 asutuslaissa mainitun viljelystilan suuruutta eli 15 hehtaaria pienemmäksi (§ 14) ja että tilalle oli säilytettävä kotitarvemetsä (§ 12).

Käytännössä tämä saattoi merkitä sitä, että hyvin suurikin tila, jolla oli viljelysmaata vain 15 hehtaaria (tai 25, mikä todellisuudessa muodostui alirajaksi), pääsi vapaaksi maanluovutuksesta, kun sen sijaan yhtä suuri naapuritila, joka oli raivannut viljelykseen useampia kymmeniä hehtaareja tiluksistaan, joutui menettämään pelloistaan hyvän osa.

 

Metsämaata ei otettu huomioon luovutusta määrättäessä. Tällainen menettely, lausui professori Pihkala jo lakiehdotusta arvostellessaan, "viittaa siihen, että uutisviljelijän työ Suomessa olisi jollain tavalla rangaistavaa".

Vaikka maailman kauppateiden tukkeutuminen ja siitä aiheutunut alkava elintarvikepula jo 1940 oli muistuttamassa välttämättömyydestä laajentaa omaa viljantuotantoamme, lähdettiin lain toimeenpanossa ensi sijassa valmiin pellon ja vasta toisessa sijassa viljelyskelpoisen maan luovutuksesta.

Oulujoen pohjoispuolelle uudet tilat

Suomessa on, Oulujoen pohjoispuolisia alueitakin lukuun ottamatta, viljelyskelpoista, pelloksi raivaamatonta maata vähäisempienkin arviointien mukaan niin runsaasti, että pieni osa siitä olisi täyttänyt sen 265.000 hehtaarin aukon, mitä Karjalan luovutus peltoalallemme merkitsi. Jos tämän verran maata olisi valtion, yhtiöiden ja yksityisten toimesta raivattu karjalaisille sieltä, missä sitä omistajasta riippumatta olisi edullisimmin ollut raivattavissa, olisi valmiiden viljelmäin pirstomisesta päästy.

Mutta pika-asutusviranomaiset eivät vähimmässäkään määrässä ottaneet huomioon viljelyskelpoisen maan laajuutta määrätessään asutettavia eri kuntiin; he ottivat huomioon vain tässä kunnassa ennestään sijaitsevien isojen ja keskikokoisten viljelmien laajuuden. Ne kartanot, joilla oli tiluksillaan runsaasti viljelyskelpoisia maita, saattoivat säilyttää kaikki peltonsa, kun taas vanhimman kulttuuriseudun tilat, missä jokainen tynnyrinala viljelyskelpoista maata jo kauan on ollut käytännössä, joutuivat menettämään olennaisia osia rintapelloistaan. Toisaalta on tietysti muistettava, että jos asutustoiminta olisi perustettu raivaukseen, ei enää olisi ollut kysymyksessä pika-asutus.

Epätasaisuutta aiheutti:

- toimeenpano pyrittiin saamaan toisissa kunnissa loppuun ennen kuin sitä toisissa alettiinkaan

- muutamissa kunnissa tiloja muodostettiin pirstomalla viljelyskokonaisuuksia. Vaarannettiin vastoin siirtoväen pika-asutuslain selviä määräyksiä yksityisten maatilojen taloudellisia arvoja

- lain toteuttamisen keskeytyessä sen jälki oli epäoikeudenmukainen ja kovin epätasainen

Suurtilojen omistajat koettivat pienentää tuhoja:

- hankkivat vastiketiloja

Sosiaalisia etuja: karjalainen siirtoviljelijä siten sai valmiiksi rakennetun pientilan eikä joitakin takamaan peltokappaleita

- emätila jäi pirstomatta

- asutustoiminta vapaaehtoisuuden pohjalle

- Kun vastiketilajärjestelmää vastustettiin, .. ei karjalaisten etu, vaan pyrkimys käydä suurtilojen kimppuun.

 

Pika-asutustoiminta keskeytyi juhannuksena 1941 uudelleen puhjenneen sodan vuoksi:

- siirtoväkeä alkoi muuttaa jo haltuunsa saamilta tiloilta entisille kotiseuduilleen

- tilat vuokrattiin joko entisille omistajille taikka invalideille, aseveliperheille tai kotiutetuille rintamamiehille.

 

Rintamamiesten maanviljelyhaluja liioiteltiin

Kysymys rintamamiesten asuttamisesta

- On ilmeistä, että näiden keskuudessa esiintyä aktiivista halua viljellä omaa maata suuresti liioiteltiin, mutta ennen kaikkea liioiteltiin suurtiloja vastaan sotavuosina kohdistetussa demagogiassa suunnattomasti niiden osuutta maanomistuksessa.

 

- Lukemattomien rintamamiesten keskuudessa... syntyi jonkinlainen pakkomielle oman tilan hankkimisesta.

 

Vaiettiin yleensä siitä ratkaisevasta merkityksestä, mikä suurilla ja keskikokoisilla tiloilla on elintarvikehuollossamme. Yli 50 ha tai suuremmat viljelmät, joiden pelto ala on vain 11,7 % kokonaispinta-alasta, tuottivat markkinoille tulleesta 42,5 % lei päviljasta.

 

Rintamamiesten asutuslaki ei ehtinyt eduskuntaan, ennen kuin 19.9.1944 välirauha siirsi kysymyksen uuteen aiheeseen ja pakottava tarve nopeaan asutustoimintaan jälleen syntyi.

 

Siirtoväelle oli korvattava sen kärsimät menetykset, ja jo heidän maantarpeensa on niin valtava, että jos se tyydytetään ensi sijassa viljellyllä maalla, siihen menee olennainen osa suurten ja keskikokoisten tilojen pelloista.

 

"Taitamatonta agraaripolitiikkaa"

 

Mukaan kansalaisryhmiä, joiden maannälästä ei täsmällisiä tietoja voitu saada. Jopa lisämaan hankinta pienille tiloille pyrittiin sitomaan kiireelliseen asutustoimintana ottamatta huomioon, että koko lisämaaprobleemi osaksi johtuu taitamattomasta agraaripolitiikasta, kun ei tilojen ositusta ollut ajoissa ryhdytty rajoittamaan, ja että lisämaan tarve ei milloinkaan loppuisi niin kauan kuin vastaisuudessakin sallittaisiin tilojen vapaa halkominen ja lohkominen. Vrt. Ruotsissa valtionkomitean ehdotus: viljelmien pirstominen lainsääd. toimenpitein ehkäistäisiin, valtiovalta tukisi pienten tilojen yhdistämistä...

 

Suomessa ns. Nissisen komiteassa vallalle viljeljymaan paloittelua suosivat virtaukset. Jo ennen kuin komitean esitys ennätti hallituksen käsiteltäväksi, huomautettiin asiantuntijain taholta siitä suunnattomasta taloudellisesta tuhlauksesta, mitä merkitsisi uusien tilojen rakentaminen vanhoille pelloille. Uudisrakennuksiin sellaisella viljellyllä maalla, jota varten rakennukset jo olivat olemassa, laskettiin kuluvan 12 miljardia markkaa, kun en sijaan peltojen raivaaminen uudismaalle vastaavalle tilamäärälle maksaisi vain 3 miljardia.

Kun raivaustoiminta elintarvikeomavaraisuuden saavuttamiseksi kuitenkin myöhemmin osoittautuisi välttämättömäksi, olisi pystytettävä rakennukset myöskin näille uusille pelloille.

Maatalousväestön normaalioloissa jatkuvasti vähetessä ei kenties enää riittäisi asukkaita sekä vanhalle että uudelle pellolle perustettujen uudistiloja viljelemään. Ne, jotka vaativat tiloja perustettavaksi ensi sijassa vanhoille pelloille, vetosivat nopean toiminnan välttämättömyyteen, mutta tähän vastattiin, että rakennusaineiden puutteen vuoksi kaikkia uusia tiloja ei missään tapauksessa voida vuoden parin kuluessa rakentaa.

Maanluovuttajain taholta on erityisesti paheksuttu sitä, että uuteen lakiinkaan ei otettu luovutusasteikkoa, joten jokaiselta yksityisomistajaltakin voidaan riistää kaikki tilukset ns. viljelystilaa vastaavaa maa-aluetta lukuun ottamatta. Tätä epäkohtaa ei poista se, että helposti muutettavaan valtioneuvoston päätökseen sellainen on otettu, eikä tässä asteikossa taaskaan lainkaan oteta huomioon metsäpinta-alaa.

Maanluovuttajan oikeusturvaa ovat edelleen omiansa vähentämään ne lain kahdeksankymmentä kohtaa, jotka on jätetty epämääräisiksi ja joista moni jää asutusviranomaisten kussakin yksityistapauksessa ratkaistavaksi.

Komiteanmietintöä ja lakiesitystä vastaan ovat eri vaiheessa tehneet painavia muistutuksia Kansantaloudellinen neuvottelukunta, Agronomien yhdistys sekä useat talous- ja tiedemiehet erikoisessa julkilausumassa. Näitä huomautuksia on kuitenkin vain vähäisessä määrin otettu huomioon toukokuun 5 päivänä 1945 vahvistetussa maanhankintalaissa.

Raskaimpaan maanomistajia kohtaavaan vääryyteen ei tässä kritiikissä kuitenkaan sanottavasti kiinnitetty huomiota. Tosin paheksuttiin sitä, että maanluovuttajain maksuna saamille obligaatioille ei myönnetty inflaatiotakuuta, mutta lain käsittelyvaiheissa ei vielä tiedetty, että inflaatio jo ennen sen toimeenpanoa pääsisi valloilleen ja että maanviljelijät siten jo kauppaa tehdessään joutuvat luovuttamaan tiluksensa puolesta niiden arvosta.

Odotettavissa on, että maanhankintalain vaikutuksesta maamme entuudestaankin harvalukuiset kartanot ja suurtilat kokonaan pirstotaan ja siten menettävät sen taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen merkityksensä, mikä niillä maamme lounaisosissa pienten ja keskikokoisten tilojen väliin siroteltuina on ollut. Siinä tapauksessa tämä teos muodostuu kartanoiden ja kartanokulttuurin nekrologiksi.

Vain muutamat tilat ennättivät menettää maata ensimmäisessä pika-asutuksessa 1940-41 ja niistäkin jotkut saivat vapaaehtoisella kaupalla suoraan siirtoväelle myymänsä alueet sittemmin takaisin. Sitä paitsi kolmasosa luovutetuista pelloista oli vuokrasopimuksen nojalla entisten omistajien käytössä. Ei ole ollut syytä asettaa niitä kartanoita, jotka jo tähän mennessä ovat menettäneet maata, tässä teoksessa erikoisasemaan verrattuna niihin, joissa maanluovutus vasta alkaa, varsinkin kun ensiksimainitutkin joutunevat uudelleen menettämään maata.

Teoksen pinta-aloja koskevissa tiedoissa lähdetään sen vuoksi kauttaaltaan vuoden 1940 olosuhteista ja ensimmäiseen asutukseen luovutetut tilukset katsotaan edelleen emätiloihin kuuluviksi; ainoastaan sikäli kuin tila perinnönjaoissa on halottu, on ilmoitettu nykyiset pinta-alat. Tällainen menettely osoittautui välttämättömäksi senkin vuoksi, että muutamat arkit ladottiin jo ennen ensimmäistä pika-asutusta. Kotieläimiä ja karjantuottoa koskevat tiedot ovat rauhanajalta, sillä sotavuosina tuotantoa on harjoitettu poikkeuksellisissa olosuhteissa ja tulokset ovat olleet sen mukaiset.

- - -

Tämä osa oli painovalmis kesäkuussa 1945, ja painatus olisi voitu alkaa jo paljon aikaisemminkin, ellei tarvittavan erikoispaperin puute olisi sitä estänyt. Mainitun ajankohdan jälkeen tapahtuneita muutoksia ei enää ole otettu huomioon.

 

Suomen kartanot ja suurtilat III, s. 5-8, Helsinki 1945

Toimittaneet Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander